Me ihmiset usein jumitumme kapeakatseisuuteen ja epäilemme itseämme sekä taitojamme. Haluamme samalla kuitenkin olla oikeassa ja saavuttaa mainetta ja kunniaa sekä saada arvostusta ihmisiltä ympärillämme. Mieti vielä -kirjassaan Adam Grant  muistuttaa, että muuttuva maailmamme ei kuitenkaan palvele enää sitä, että viisaus käsitetään pelkästään asioiden nopeana omaksumisena. Meidän tulee keskittyä enemmän omien ajattelutapojemme muuttamiseen, vaikka se meistä saattaakin tuntua vaikealta. 

Yksilön kasvu 

Ihminen haluaa olla varma asioista. Ihminen ei pidä epävarmuudesta, jolloin onkin helppo turvautua käsityksiin, joita on aina pitänyt oikeina. Grant puhuukin kognitiivisesta laiskuudesta, mikä meidät ihmiset saa helposti juurtumaan vanhoihin kaavoihin. Jos uskaltaa kyseenalaistaa omia käsityksiään, elämästä tulee epävarmaa, mikä voi pelottaa – silloin ehkä joutuu myöntämään itselleen, että asiat eivät olekaan enää totta tai että ne eivät koskaan olleetkaan totta. Lisäksi ihminen ei jaksa nähdä sitä vaivaa, että hän omaksuisi uusia ajattelutapoja. 

On mielenkiintoista, että kaikilla elämän osa-alueilla asioiden muuttaminen ja muuttuminen ei ole niin vaikeaa kuin omien uskomustemme ja käsitystemme muuttaminen. Grant heittää kirjassaan esimerkin vaatteista ja sisustuksesta. Päivitämme vaatekaappiamme ja olohuoneemme sisustusta heti kun ne alkavat tuntua vanhanaikaisilta, mutta silti pidämme kiinni uskomuksista, jotka olivat totta 15 vuotta sitten. Mutta toisaalta ihmekkö tuo, on mukavampi kuulla omia mielipiteitä puoltavia kommentteja kuin niitä, jotka saattavat saada meidät epävarmoiksi omasta ajattelustamme. 

Uudelleen ajatteleminen vaatii ihmiseltä nöyryyttä, kyseenalaistamista ja lopuksi myös uteliaisuutta. Nöyrtyminen on omien puutteiden hyväksymistä ja se avaa tien kyseenalaistamiseen. Uteliaisuus syntyy, kun huomaamme sen, mitä emme vielä tiedä. Lopuksi teemme löytöjä, jotka saavat meidät vielä nöyremmiksi, kun huomaamme tiedossamme uusia aukkoja. Ihminen tarvitsee luottamusta itseensä selvitäkseen tavoitteista ja ylittääkseen itsensä. Jos itseluottamuksemme on vahva ja usko käyttämiimme toimintatapoihin horjumaton, voimme syyllistyä ylimielisyyteen. Ihminen tarvitsee siis vahvaa itseluottamusta, mutta kyseenalaistavaa otetta valitsemiinsa strategioihin. Tällöin ihminen pysyy nöyränä ja tunnistaa omat heikkoutensa sekä tietää, että tavoitteet vaativat omien rajojen ylittämistä. 

Ihmiset ympärillämme 

Wauressa meillä on ollut matkan varrella monia haasteita. Koen että tiimimme ajattelumallit ovatkin vahvasti jumiutuneet tiettyihin raameihin, joista emme osaa enää päästää irti. Epävarmuutta on välillä vaikeaa sietää, ja juuri siksi on helpompaa valita vanhat tutut toimintamallit.

Kuten olen jo todennut, ihmiset harvoin haluavat nähdä vaivaa muuttaakseen omia mielipiteitään. Vielä vaikeampaa saattaa olla saada muut ihmiset kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan, koska usein vastassa on asioiden kieltämistä, riitoja ja hyökkäys sinua itseäsi kohtaan. Grant  painottaakin kirjassaan, että ihmisten mielipiteitä on hyvin vaikea muuttaa ellemme ole myös itse valmiita muuttamaan omiamme. Meidän tulee osoittaa avoimuutta esimerkiksi sanoittamalla sitä, mistä olet toisen osapuolen kanssa samaa mieltä.  Yhdistän tämän itse dialogisuuteen, jossa avoimen vuorovaikutuksen kautta voidaan löytää uusia näkökulmia ja ottaa huomioon molempien osapuolien ajatuksia. Vuorovaikutuksessa olevien tulee aktiivisesti kuunnella sitä, mitä toisella on sanottavana ja arvioitava omaa näkökulmaa sen perusteella. 

Oppiva yhteisö 

Kirjassaan Grant  pohtii ajatusten kyseenalaistamista ja muuttamista myös yhteisöjen näkökulmasta. Hän käyttää esimerkkinä koulua, jossa ajan saatossa oppilaat alkavat pitää oppikirjojen opetuksia totuuksina ja saattavat omaksua sieltä jo vanhentunutta tietoa. Tämä johtuu mielestäni siitä, että ylipäätään koulujärjestelmä keskittyy pääasiassa tiedon antamiseen oppilaille, eikä kannusta oppilaita omaan ajatteluun ja asioiden kyseenalaistamiseen. Myös Grant on sitä mieltä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvittavat uudelleen ajattelemisen taidot eivät pääse kehittymään, jos ihminen on kouluvuosiensa aikana vain kohde, johon tietoa syötetään antamatta mahdollisuutta omaan ajatteluun. Grantin mukaan opettaminen on yksi parhaimmista tavoista oppia itse: Proakatemian pajat ovat hyvä esimerkki tästä. Mielestäni kuitenkin jo peruskoulussa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että oppilaat antaisivat itsestään jotakin muille ja tekisivät osaamistaan näkyväksi. 

Yhteisössä voi olla tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joita kaikki yhteisön jäsenet noudattavat kyseenalaistamatta niiden hyödyllisyyttä tai syntyä. Uuden jäsenen tullessa yhteisöön, uusi jäsen voi alkaa kyseenalaistaa toimintatapoja ja uskomuksia tai taipua yhteisön sääntöihin. Grant esittelee käsitteen psykologisesta turvallisuudentunteesta. Se liittyy yhteisön keskinäiseen luottamukseen – jos luottamus on korkealla tasolla, jäsenet eivät koe tarvetta epäillä kollegoidensa toimia tai tarkistaa omaa työtään jatkuvasti. 

Psykologinen turvallisuudentunne ei ole huono asia, vaikka se saattaa siltä kuulostaa. Psykologisen turvallisuudentunteen vallitessa yhteisössä, ihmiset eivät pelkää tehdä virheitä. He pystyvät avoimesti myöntämään ne, jolloin niiden syihin voidaan puuttua. Tällöin virheistä otetaan opiksi ja ensi kerralla ne onnistutaan välttämään. Grant  esittelee menetelmävastuun käsitteen, joka liittyy olennaisesti psykologiseen turvallisuudentunteeseen ja oppimiseen. Näiden kahden asian yhdistyessä syntyy mahdollisuus oppimiselle. Menetelmävastuu tarkoittaa vastuuta siitä, kuinka syvällisesti erilaisia vaihtoehtoja tutkitaan päätöksentekoprosessin aikana. 

Yhteisön jatkuvan elinikäisen oppimisen turvaaminen edellyttää ajattelutavan muutosta. Meidän täytyy osata myöntää olevamme keskeneräisiä ja haluta kehittyä enemmän kuin haluamme todistaa olevamme oikeassa. Nykyään sekä työelämässä että koulujärjestelmässä toimitaan tapojen mukaan, jotka ovat olleet toimivia aiemmin. Unohdamme monesti pohtia sen huonoja puolia ja kehittää toimintaa vastaamaan nykypäivän tarpeita. Lukkiinnumme vuosikausiksi toimintamalliin, joka vähitellen lakkaa palvelemasta kehitystä ja onnistumista. 

Pohdinta 

 Ihminen on huono luopumaan uskomuksistaan ja toimintamalleistaan, vaikka ne eivät enää palvelisikaan häntä itseään. Olemme usein ihan jumissa omien mielenmalliemme kanssa. Ihmiset pelkäävät epäonnistumista ja epävarmuutta. Uudelleen ajatteleminen ja vanhasta pois oppiminen vaatii energiaa ja halua kyseenalaistaa omia uskomuksiaan, mikä ei ole helppoa. Itsekin tunnistan omasta elämästäni asioita, joita voisin harkita uudelleen ja joita haluaisin muuttaa, mutta on helpompaa syyttää olosuhteita ja tyytyä vallitsevaan tilanteeseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä olosuhteidenkaan muutos ei takaa onnellisempaa elämää, koska ihminen pysyy samana ympäristöstä huolimatta. Ehkä meidän tulisikin enemmän pyrkiä muuttamaan vallitsevaa tilannetta ja omaa asennettamme sekä ottaa asioihin uusia näkökulmia. Toki myös luopua siitä, mikä meitä ei oikeastaan enää palvele. Lopuksi George Bernard Shawin sitaatti, joka kuvaa hyvin kirjan sanomaa ja löytyy Grantin kirjasta. 

”Ne, jotka eivät osaa muuttaa mieltään, eivät voi muuttaa mitään muutakaan”