Olin vielä ennen Proakatemia-aikaani helposti innostuva ja energinen nuorimies. Uusi elämän sivu tradenomiopiskelijana oli sekin jännittävä ainakin aluksi. Proakatemia kutkutti takaraivossa, kun tankkasin matematiikkaa ja taloudellista ajattelua TAMKin pääkampuksen käytävillä ja valmistelin, ainakin oman, tajunnan räjäyttäviä ryhmäesitelmiä liittyen kirjanpitoon. Tiesin tuolloin, että haluan päästä Proakatemialle, jonka oppimismallista minulla oli hyvä haju sen suhteen, että se sopisi minulle. Vuoden 2018 tammikuu koitti ja Promisia syntyi hiljalleen omaksi osuuskunnakseen. Sama kihelmöinti voimistui, mutta tietyt realiteetit omasta asemastani ryhmässä saattoivat tuoda ripauksen mietteliäisyyttä mukaan. Pääpaino oli silti silkassa innostuksessa.

Nyt, kun yli vuosi tiimiyrittäjyyttä on takana, on helppo todeta, ettei kulunut aika ole ollut yhtä innostumista ja riemunkiljahduksia alusta loppuun. Välillä olen käynyt läpi synkkiä identiteetillisiä kriisejä ja paininut oman kyvyttömyyteni kanssa. Olen joutunut jopa painimaan asioiden kanssa, joissa luulin aina olleeni superlahjakas. Promisiassa en ole ollut ammatillisesti omimmillani ennen kuin vasta viime aikoina. Markkinointi- ja viestintäpäällikön pesti sai minussa heräämään uudenlaisen kipinän koko hommaa ajatellen. Samassa nousuhumalassa luin Sport & Business Seminarissakin puhumassa olleen Petteri Kilpisen kirjan Inspiroitunut. Kilpinen vangitsi minut asenteellaan ja ajatuksillaan jo seminaarissa, mutta kirja vain vahvisti suupielieni kaaren suuntaa.

Olin Promisian projektipäällikkönä voitokkaassa tiimidiili-projektissa, ja vaikka en juuri omaksi onnistumisekseni tulosta laskekaan, ei kilpailuja tuurilla voiteta. Kilpinen mainitsee kirjassaan, että nykyjohtamisessa tärkeitä elementtejä ovat vuorovaikutteisuus ja valmentaminen. On myös pystyttävä ottamaan huomioon, että johdettavatkin kehittävät itseään joka päivä ja kyseenalaistavat johtamista. Tiimidiili oli sen verran lyhyt rykäys, että sen aikana vastaavaa ei tullut koettua, mutta Promisian mavi-päällikkönä saan kohdata hyvää haastamista liki päivittäin. Sellainen pitää minut liikkeessä ja huomaan, että panostani arvostetaan. Johtamisessa Kilpinen mainitsee myös universaalin termin CEO, mutta suomentaakin sen innovatiivisesti ”Chief Example Officer” – esimerkillä johtaja. Tällaisena haluan nähdä itseni johtamistilanteissa. En ole välttämättä nopeimpana tuomassa esille uusimpia toimintaehdotuksia tai työkaluja, mutta työn touhuun päästessäni näytän mielelläni rohkeasti tietä yhdessä valittuun suuntaan.

Miten inspiroida muita?

1. Tiedetään pelipaikat
2. Syötetään omille
3. Juhlitaan maaleja yhdessä

Nämä kolme kohtaa Kilpinen nostaa kirjassaan Inspiroitunut esille. Olemme Promisian mavi-tiimissä jakaneet vastuuroolit sosiaalisen median kanavien mukaan, ja jokainen saa toteuttaa yhdessä sovittua suunnitelmaa hyvinkin vapaasti. On tärkeää, että tiimissä jokainen tietää sinänsä tarkkaan rajatun vastuualueen, mutta saa käyttää omaa luovuuttaan sen sisällä. Päällekkäisyyksistä tai luovuuden tukahduttamisesta ei seuraa mielestäni mitään kovin positiivista. Jokainen saa hyödyntää omia vahvuuksiaan tiimissä, kunhan pyrkii haastamaan niiden rajoja aktiivisesti. Mukavuusalueella vellominen ei tuota kehitystä – eli jalkapallovertauksin puhuttaessa niitä maaleja. Jos tiimissä joku onnistuu tekemään maalin, tulee muiden tiimiläisten pumpata ilmaa onnistujan renkaisiin, jolloin koko tiimin potentiaali kasvaa hyvän fiiliksen myötä. Kilpinenkin toteaa, että kun jokainen tietää miksi ja mitä teemme, on mahdollisuus löytää merkitystä työlleen. Toiminnan tulisi päästä proaktiivisuuden tilaan eikä olla reaktiivista, jolloin joku tekee jonkin suoritteen vain siksi, että ”se kuuluu hänelle”. Olen sitä mieltä, ettei bisnestä, saati menestyvää sellaista kasata pelkällä ”olen töissä täällä” -mentaliteetilla.

Kilpinen puhuu Inspiroitunut-kirjassaan myös motivaatiosta, joka on Proakatemialla myös tärkeä elementti ja siinä saattaa toisinaan olla havaittavissa säröjä. Kolme ohjenuoraa motivaation ylläpitämiseen ovat ihmisten huomioiminen ja läsnäolo, luottaminen ja positiivinen uteliaisuus. Ihmisten luontaiset ja harjoitellutkin kyvykkyydet ovat eri tasoisia verrattuna toisiina. Motivaatiota pahiten syövät tilanteet, joissa ihminen kohtaa itseään menestyneemmän ihmisen, saadessaan negatiivista palautetta tai tullessaan häirityksi tai keskeytetyksi. Juuri siksi onkin tärkeää pitää homma liikkeessä niin palautteenannon kuin potentiaalin korostamisen näkökulmasta. Jos henkilö pääsee unohtamaan oman potentiaalinsa, motivaatiovaje iskee nopeasti. Olen Kilpisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että motivoitunut ja inspiroitunut työntekijä on huomattavasti valmiimpi keksimään jotain uutta verrattuna työntekijään, joka ei ole motivoitunut. Kilpinen kertoi kirjassaan kuinka hän sai poikansa inspiroitua ajamaan perheen nurmikon sillä ajatuksella, että päältä ajettava leikkuri olisi formula-auto. Kilpinen menetti luontaiseen inspiraatioon perustuneen ajatuksen, kun hän tarjosi pojilleen työstään rahallisen korvauksen. Formula-autoilu ei kiinnostanutkaan enää yhtä paljon.

Minulla on hyvin omintakeinen tapa viestiä. Käytän nokkelia ilmauksia ja laajaa sanavarastoa. Joskus viestintäni ei mene ihan purkkiin ja sekaannuksen yhteydessä koko sanoma hukkuu matkalle – prööt, aasi tippui sillalta. Kilpinen korostaa, että johtajan on puhuttava alaisilleen kuin omalle heimolleen. Koen, että promisialaiset ovat sen verran värikästä sakkia, että tulen jatkossakin jatkamaan värillistä ilmaisutyyliäni. Täytyy vain keskittyä siihen, että sanat tulevat leipälävestä ulos yksi kerrallaan ja metronomin tarkkuudella – voi sellainenkin olla hauskaa ja inspiroivaa. Jos yritän keskittyä täyttämään vain muiden perustarpeita, eivät he mitä suuremmalla todennäköisyydellä saa itsestään irti parasta mahdollista lopputulosta. On pyrittävä vaikuttamaan tiimikaverin ylempiin tarpeisiin. Omiin kiinnostuksen kohteisiin keskittyvä henkilö on tehokkaampi kuin pakotettuna nakkihommia puurtava yksilö.

Kilpinen ennustaa, että tulevaisuudessa johtajan tärkeitä ominaisuuksia ovat innostava asiantuntijuus ja rohkaisukyky. Alaiset on kohdattava kokonaisina ihmisinä, eikä vain työvoimana, joka tekee töitä sen eteen, että tulosrivi näyttäisi johtoryhmän kokouksessa paremmalta. Jos johtaja saa alaiset nauttimaan kohtaamisista sekä päivittäisistä viestintätilanteista, voitaneen johtajuutta pitää onnistuneena. Iso kysymys lopulta kuuluu, osaanko määritellä johdettavieni – tai Proakatemian tapauksessa tiimikavereideni potentiaalin? Monet kyvykkyyksistä ovat ilmeisiä, mutta vielä enemmän potentiaalia on piilossa rivien välissä. “Jos haluat saada maaleja, mene maalille”, kuuluu vanha jääkiekkosanonta. Tässä tapauksessa minun Promisian mavi-päällikkönä on mentävä sinne piilopaikkaan ja tehtävä paljon työtä saadakseni tuon himmeän potentiaalin kajastuksen valoryöppynä koko Promisian käyttöön – ja se vasta on inspiroivaa!