Jokainen meistä on synnynnäisesti luova. Luovuus on Järvilehdon mukaan yksi perusmääritteitä sille, mitä tarkoittaa olla elossa. Jos tuntuu, että toinen on luovempi kuin mitä itse olet, se todennäköisesti johtuu siitä, että hän toimii luovemmin, tietää olevansa luova eikä pelkää tuottaa tai jakaa niitä tyhmiäkään ideoita. Usein kun mietitään luovuutta, tulee ainakin itselläni mieleen lapset. Lapsilla harvemmin on juurikaan filttereitä tai estoja toimissaan ja luovia ratkaisuja syntyy kuin itsestään; vaihtoehtoja kun ei juurikaan ole. Muurit eivät nouse lapsilla kovinkaan helposti, ja kuten kirjassa nostettiin esimerkiksi; kahvinkeittimeen voi vallan hyvin laittaa sukan suodatinpaperin sijaan ja näin pikku Petteri saa jälleen lapsen luovuudellaan vanhemmat ihastuneena taputtamaan käsiään. Lapset näkevät uudenlaisia vaihtoehtoja, usein johtuen siitä, etteivät he tiedä miten asia oikeasti kuuluisi mennä. Se ei ole heillä selkärangassa samalla tavoin kuin meillä uraantuneilla aikuisilla, että sinne Moccamasteriin kuuluisi suodatinpussi eikä välttämättä se jalassa käynyt sukka. Lopputulos tosin tästäkin on varmasti vähintäänkin mielenkiintoinen.

”Luovalla ihmisellä on oltava zen-mestari Shunryu Suzukia mukaillen aloittelijan mieli. Sellainen mieli ei oleta, että B seuraa A:ta ja C B:tä, vaan niistä voi tulla vaikka BCACABABCABCA  ja perään vielä PÖÖ. Miksi ei voisi?”

Luovuus on Järvilehdon mukaan käytännössä ideoiden vaihtamista, asiaan perehtymistä, vaihtoehtojen etsimistä yksin ja yhdessä, uudelleen kokeilemista, höpsöjä ideoita, joita ei aina uskalla sanoa ääneen. Ajatus omasta luovuudestani tuntuu vaihtelevan kausittain; toisinaan tuntuu helpolta saada uusia ideoita ja jakaa niitä estoitta, ja toisinaan taas tuntuu siltä, ettei pään sisältä löydy muuta kuin harmaata sen eri sävyissä. Koen myös, että jotkut tilanteet ja ihmiset ruokkivat luovuuttani paremmin kuin toiset. Usein itselläni luovat hetket myös alkavat harvinaisen tylsistä hetkistä; alan kehittelemään jotain tylsyyksissäni.

”Luovuus on rikastavaa, elämää elämän tuntuiseksi tekevää. Siitä syntyy parhaimmillaan jotain tajunnan räjäyttävää, mikä ylittää yksittäisen ihmisen rajat.”

Mihály Csíkszentmihályi (jonka nimi pitää joka kerta laittaa Google-hakuun, jotta kirjoitusasu menee oikein) määritteli luovuuden seuraavasti: ”Luovuutta on mikä tahansa toiminta, idea tai tuote, joka muuttaa olemassa olevaa alaa tai muuttaa olemassa olevan alan uudeksi.” Luovuus alkaa uteliaisuudesta, mutta vaatii myös määrätietoisuutta. Luovuuden kimmokkeena toimii ongelma, mutta se  ei kuitenkaan ole ongelmanratkaisuväline, vaan jotain enemmän; ongelma aktivoi luovuuden. Järvilehdon mukaan luovus kehittyy sitä mukaa, kun altistaa itsensä uudenlaisille tilanteille, joissa et aluksi tiedä, miten pitäisi toimia. Kun kokeilee eri vaihtoehtoja, alkaa kehittää uudenlaisia ajattelun ja toiminnan tapoja, ja parhaassa tapauksessa löytyy myös ratkaisu uuteen ongelmaan.

Mikään ei tuhoa luovuutta tehokkaammin kuin ylianalysointi. Miten sitten oppia luovaksi? Järvilehdon yksinkertainen vastaus tähän on; tee asioita. Jos ei tee, mitään ei tapahdu. Siinä luovuus pähkinänkuoressa, näinkö helppoa se on?

”Jos haluat olla luova, sinun pitää löytää itsestäsi jotain, mikä innostaa juuri sinua. Sinun pitää olla pelkäämättä sitä, ettet tiedä oikeaa vastausta ja olet todennäköisesti väärässä ja muutenkin kaikin puolin hassu.”

Luovuus vaatii kirjan mukaan hieman yllättäviäkin asioita, kuten positiivista asennetta, tarkoittamatta kuitenkaan täysin varauksetonta positiivisuutta. Myös harkittua kritiikkiä vaaditaan. Luova ajattelu vaatii siis myös negatiivista ajattelua, ei pelkkää posia päivästä toiseen. Pelkkä kritiikitön ideoiden heittely ei johda juuri mihinkään, vaan luova ajattelu vaatii myös kriittistä, määrätietoista ja kyllä – negatiivista ajattelua.

Järvilehdon tapaan yksinkertaistettuna; ei-luovasti toimiva henkilö sanoo useimmiten ei, mutta luovasti toimiva henkilö sanoo kyllä. Luovuus on aluksi KYLLÄ- sanan toistamista, KYLLÄ aukaisee oven, jonka taakse ei muuten näkisi. Se on heittäytymistä tuntemattomaan, antautumista mielikuvituksen maailmaan. Tästä syystä KYLLÄ on Järvilehdon mukaan tärkein sana, jos haluaa olla luova. Se aloittaa aina jotain uutta, KYLLÄ avaa meille oven mahdottomalta tuntuviin asioihin, ja aina kun kohtaa idean, sanomalla KYLLÄ pääsee eteenpäin. Sanomalla EI ovi pysyy visusti kiinni. Kerrankin helposti muistettava ovikoodi!

Viimeisenä hieman luovuuden prosesseista. Luova prosessi ei Järvilehdon sanojen mukaan juuri koskaan etene kaavamaisesti, vaan työvaiheissa risteillään siellä täällä. Luovaa prosessia kuvaavia malleja yhdistääkin ajatus siitä, että luova ajattelu on ns. heiluriliikettä irrottelun tai vapaan ajattelun sekä keskittyneen ja koostavan ajattelun välillä – eli divergentin (hajottavan) ja konvergentin (kokoavan) ajattelun välillä. Ennen kuin voi aloittaa luovan prosessin, on Järvilehdon mukaan ensin löydettävä syy siihen, miksi ylipäänsä tekisi jotain luovaa. Kukaan meistä tuskin lentää nyt yllätyksestä tai hämmästyksestä selälleen; kaikki lähtee sieltä surullisenkuuluisasta miksistä.

Luovasta prosessista löytyy seuraavat työvaiheet:

1. Kerääminen
2. Valikointi
3. Luonnostelu
4. Jalostaminen
5. Viimeistely

Mitä eri työvaiheet pitävät sisällään? Luova ajattelu alkaa KYLLÄ-sanan puhaltamisella täyteen mittaansa. Myös liika kriittisyys täytyy saada pois kuvioista, jotta se ei kesken prosessin hyppää hidastamaan menoa. Sitten voi kirjan mukaan siirtyä ensimmäiseen vaiheeseen, joka on siis kerääminen. Mitä kerätään? Materiaalia. Haalitaan sydämen kyllyydestä materiaalia, sanotaan KYLLÄ, kerätään oivalluksia ja tuotetaan tavaraa. Miten? Esimerkiksi klassisilla muistiinpanoilla. Aina, kun tulee idea tai ajatus esimerkiksi kesken päivän, tulee se ottaa ylös. Mikäänhän ei ole ärsyttävämpää kuin pohtia illalla kotiin tullessa jotain kuningasideaa, jota ei vaan malttanut kirjoittaa ylös, ja äkkiä se on tämän seurauksena tipotiessään. Toinen hyvä tapa kerätä ideoita on Järvilehdon mukaan improvisointi; annetaan palaa eikä mietitä. Jos tuotat tekstiä; kirjoita niitä näitä, rustaile. Jos teet musiikkia; soittele omiasi. Jos piirrät, piirtele mitä nyt mieleen tuleekin. Keräily-vaiheeseen sopii myös yhdessä ajattelu –  ajatusten ja ideoiden pallottelu. Pitää rohjeta irrotella, eikä huonoja ideoita ole. Tähän kohtaan on myös miljoona muuta apukeinoa; ajatuskartat,  kirjojen lukeminen riippumatta aiheesta, oman ajattelun haastaminen esimerkiksi kysymällä jostain asiasta ”Mitä jos näin ei olisikaan?” Kun alkaa miettimään, mitä tapahtuisi jos vaikkapa aika kulkisi takaperin, on vähintäänkin mielenkiintoinen ajatuskela taattu. Kaikki olisi hyvä kerätä tässä vaiheessa talteen, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Toinen kohta prosessissa on valikointi. Tässä kohtaa kriittisyys ja sana EI kaivetaan hetkeksi esiin: kaikesta materiaalista mitä olet kohdassa yksi haalinut, valitaan käyttökelpoisimmat. Kannattaa tässä kohtaa parhaansa mukaan myös lajitella kaikki materiaali, koota ikään kuin idea-arkisto.

Kolmanteen kohtaan siirryttäessä KYLLÄ-sana kaivetaan jälleen edellisen kohdan jäljiltä esiin pöytälaatikosta. Luonnostelu. Oman kätensä jäljen näkee tässä prosessin vaiheessa ihka ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Ennen luonnostelun starttaamista Järvilehto suosittelee tekemään mielikuvaharjoittelua; etsi rauhallinen paikka, sulje silmäsi ja mieti, kuinka luonnoksen työstäminen sujuu kuin itsestään. Tärkeää on miettiä nimenomaan itse tekemistä, ei vielä lopputulosta. Ollaanhan vasta luonnosteluvaiheessa. Kun on tehty valikointia hyvistä ideoista, on tässä vaiheessa hyvä kopioida ne jollekin alustalle ja alkaa työstää luonnosta raakamateriaalin ympärille. Luonnosvaihe tarkoittaa käytännössä sitä, että vedetään kohtalaisen nopsassa ajassa työn suuret linjat. Ei siis niin, että viilataan jokainen yksityiskohta pilkun tarkasti, vaan enemmänkin luodaan aihio. Luonnostelu-vaiheessa KYLLÄ- sana kannattaa ottaa ahkeraan käyttöön ja seurata rohkeasti omaa intuitiotaan. Lapsuudesta tuttu leikkaa-liimaa toimii tässä kohdassa paremmin kuin hyvin! Kun luonnos on sellainen, että siitä löytyy alku, keskikohta ja loppu, on se kirjan mukaan hyvä siirtää hetkiseksi mietintämyssyyn. Yön yli, viikko tai pari, jopa kuukausia. Ajan antaminen työlle on keskeinen osa prosessin viimeistä osaa, eli viimeistelyä.

Ennen viimeistelyvaihetta on kuitenkin vuorossa jalostaminen. Nyt sana KYLLÄ heivataan taas pois silmistä, ja kaivetaan EI esiin. Jalostusvaiheessa siis arvioidaan omaa työtä, mietitään sen kohderyhmää. Kun ensimmäinen luonnos on valmistunut, olisi hyvä Järvilehdon sanoin käsitellä työ läpi vähintään kolme kertaa. Jos ei ole kolmen muokkauskerran jälkeenkään tyytyväinen työhön, on hyvä miettiä onko ongelma ratkaistavissa jalostamalla, vai vaatiiko työ syvällisempää tarkastelua. Tähän kohtaan sopii loistavasti Järvilehdon letkautus: ”Kaikki turha työssäsi on, no, turhaa.” Tutkaillaan kokonaisvaltaisesti omaa työtä, poistetaan turhuudet ja lempataan, eli tapetaan ne omat darlingsit, pyydetään kommentteja ulkopuolisilta.

Viimein viimeisessä luovan prosessin vaiheessa. Matka tähän vaiheeseen nimeltä viimeistely saattoi kestää yön yli, tai jopa sen vuoden. Kivaa olla täällä joka tapauksessa. Tähän ei jalostus-vaiheesta ole kuitenkaan ollut helppo tie, varsinkaan jos sortuu (täällä hep!) ylettömään viilaamiseen ja pohdintaan siitä, riittääköhän tämänhetkinen työ nyt seuraavaan vaiheeseen siirtymiseen. Tässä vaiheessa työlle on hyvä antaa taas hetki lepoaikaa, esimerkiksi mietintämyssy on oikein hyvä, lämmin ja turvallinen paikka. Kun työ pääsee pois levoltaan, tarkastellaan työtä viimein kokonaisuutena, tehdään loppusilaukset. Kukaanhan (taas hep!) ei koskaan ole tyytyväinen omaan työhönsä, mikä tekee tästä(kin) kohdasta vaaran paikan. Kun työ on saanut loppusilauksensa ja ehkä tarvittavat muutokset, on prosessi siinä vaiheessa, että annetaan työn olla ja päästetään se viimein ansaitsemalleen matkalle maailmalle. Kyyneleen saa halutessaan tirauttaa!

Ollaan jokainen luovia, eletään siis  sen mukaan. Luovuuden prosessin tunnistaminen ja systemaattinen läpikäyminen saattaa auttaa. Ei tässä siis muuta kuin BCACABABCABCA  ja perään vielä PÖÖ!

Lähteet: Lauri Järvilehto – Pim! Olet luova