Tässä se nyt tulee, koulutaipaleeni viimeinen yksilöessee. Esseen aiheena itseluottamus. Tähän esseeseen luin Niko ja Makke Leppäsen kirjan, Itseluottamus. Itseluottamuksen rakentaminen on ollut vahvasti mukana tekemisessäni koko koulutaipaleen ajan. On ollut ylämäkiä, alamäkiä, oivalluksia ja niiden unohtamisia. Olen koko ajan puhunut siitä, kuinka toivon löytäväni itseluottamuksen tekemiseeni ja varsinkin vastuun ottamiseen. Ajatukseni on ollut se, että jossain kohtaa tunnen vain olevani todella itsevarma ja tietäväni mitä teen. Kirjassa luki aika hyvin asiasta. Epävarmuuden kanssa sinuiksi tuleminen on itsevarmuutta, kun taas itsevarmuuden tavoittelu vahvistaa epävarmuutta (s. 119). Mitä enemmän olen yrittänyt tiedostaen vahvistaa itsevarmuuttani, sitä epävarmemmaksi olen itseni tehnyt. Sitä vain vajoaa syvemmälle ja syvemmälle pohtiessaan omaa kyvykkyyttään ja pelko epäonnistumisesta hiipii mieleen.

Jälleen kerran otan esseessäni vertailukohdaksi huippu-urheilun. Kysyessä juuri urheilusuorituksensa tehneeltä urheilijalta, joka on tehnyt huippusuorituksen, että mitä oli päällimmäisenä mielessä suorituksen aikana, vastaus on ”ei mitään”. Huippusuoritusta tehdessä pää on täysin tyhjä, työ tehdään vaistoilla ja fokus on täysin suorituksessa. Mielessä ei ole negatiivisia ajatuksia, mutta ei myöskään positiivisia. Kaikki ylimääräiset ajatukset heikentävät keskittymistä ja luovat ylimääräistä painetta. Kun mielemme on vapaa turhista ajatuksista, koko huomiomme on tässä hetkessä ja pystymme luomaan luovempia ratkaisuja, sekä keskittämään koko energiamme tähän hetkeen. (s. 98-107)

Tutkimusten mukaan ihmisellä on päivässä 60 000 – 70 000 ajatusta. Näistä ajatuksista luonnostaan n. 80% on negatiivisia. (Prevenia 2019) Ei ihmekään, että itseluottamuksen rakentaminen on vaikeaa. Menestyneet ihmiset eivät suinkaan ole mitään yli-ihmisiä, jonka itseluottamus ei järky ikinä. Menestyneet ihmiset ovat olleet epämukavissa tilanteissa useita kertoja, mutta kokemusten kautta he ovat oppineet myös kestämään paremmin epävarmoja tilanteita ja olotiloja.

Se miksi jännitämme, johtuu usein ulkoisista tekijöistä. Mitä minusta ajatellaan, jos epäonnistun, mitä jos vastaankin väärin työhaastattelussa, olenko riittävän vakuuttava puhuja? Niin kauan, kun teemme asioita sisältä päin ja annamme ulkoisten vaikuttajien olla omissa oloissaan, homma on meillä hanskassa. Kun ulkoiset tekijät alkavat kalvaa mieltä, keskittymisemme herpaantuu vääriin asioihin ja suorituspaine kasvaa.

Epäonnistumiset itseluottamuksen rakentamisessa

Epäonnistumisista puhutaan nykypäivänä todella paljon, niin myös Proakatemialla. Jokainen tiimi varmasti muistaa puhuneensa, että epäonnistuminen on sallittua ja se on jopa toivottua. Epäonnistumisten käsittely ja reflektointi on kuitenkin haastava taito osata. Kirjasta nousi mielenkiintoinen näkökulma epäonnistumisien käsittelyyn. Kirjassa puhutaan paljon matalasta ja korkeasta mielentilasta. Matalasta mielentilasta seuraa epävarmuus ja itseluottamuksen lasku, korkeasta mielentilasta puolestaan itseluottamus kehittyy. Kummassa mielentilassa käsittelisit ennemmin epäonnistumista? Aivan, korkeassa mielentilassa. Korkeassa mielentilassa meidän on helpompi oppia virheistämme ja nähdä se läksy mikä tulee oppia. Samalla niin sanotusti muutamme menneisyyttä, sillä korkeassa mielentilassa käsitelty epäonnistuminen luokin uuden kokemuksen menneestä ja syyllisyyden tunne ja häpeä väistyy, sillä olemme nyt oppineet läksymme ja sitä myöten voimme jatkaa vahvempana kohti tulevaisuutta. Epäonnistumiset voivat olla loppuelämämme mukana kulkevia riippakiviä tai oppitunteja, jotka luovat meistä vahvemman ja viisaamman ihmisen. Itse valitsen ennemmin jälkimmäisen.

Miten matkani jatkuu Proakatemian jälkeen ja miten koulu vaikutti siihen

Ennen kuin hain opiskelemaan Tampereelle, elämäni pyöri 100% enduron ja motocrossin ympärillä. Kouluun tullessa ajattelin sen olleen ”vanha elämäni” ja uusi elämäni on jotain aivan muuta. Proakatemialla tein lukuisia projekteja, etsin itseäni ja itseluottamusta, missä olisin yhtä hyvä kuin aikaisemmin moottoripyörän päällä. Välillä en uskaltanut ottaa riskiä yhtään, toisinaan taas tuli tehtyä typeriä valintoja. Kävin oikeastaan aivan pohjalla kadottamassa itseni aivan opintojen lopussa, puolivuotta ennen valmistumista. Monta nopeaa kokeilua, itsensä väsyttämisen siinä samalla ja lopputuloksena torso. Olin autokaupassa töissä, vuokrattiin jettejä ja samalla oltiin laittamassa riksatakseja pyörimään Tampereelle. Mikään näistä ei tuntunut hyvältä ja loppujen lopuksi ainoastaan vesijettien vuokraus oli hauskaa, mutta siitäkään ei saanut penniäkään voittoa ja lopputuloksena oli kaksi romuna olevaa jettiä ja tutkinta vesiliikenneonnettomuudesta, jonka sai aikaan meidän asiakkaamme. Kesän jälkeen olin sekä väsynyt, että hukassa tulevaisuuden suhteen. Syksy meni taas itseä etsiessä, opinnäytetyötä kirjoitellessa ja stressatessa että mitä teen koulun jälkeen.

Noin kuukausi ennen valmistumista alkoi asiat loksahtelemaan kohdalleen, kun Oikotiehen tuli kaksi mielenkiintoista työilmoitusta. Molemmat liittyivät aikaisempaan urheilu-uraani, sekä nykyisiin opintoihin. Kumpikaan hakemus ei kuitenkaan johtanut haastatteluun asti… Heti. Biketeamille haettiin Vantaalle Kawasakin tuoteryhmäpäällikköä. Rekrytointia hoiti ulkopuolinen yritys, joka ei ottanut minua haastatteluun riittämättömän työkokemuksen takia. En kuitenkaan luovuttanut, vaan hain samalle firmalle myyjän paikkaa, mutta eri paikkakunnalle. Sitä kautta järjestyi tapaaminen yrityksen toimitusjohtajan kanssa ja tapaamisella sain vakuutettua olevani hyvä henkilö tuohon tuoteryhmäpäällikön rooliin. Missään kohtaa tätä prosessia en epäröinyt, vaan oloni oli itsevarma ja pientä jännitystä ennen haastattelua lukuun ottamatta tavoitteeni oli selkeä. Edes uudelle paikkakunnalle muutto ei jännittänyt siinä kohtaa. Samalla tuli olo, että ympyrä on sulkeutunut. Intohimo moottoripyöriä kohtaan ja liiketalouden opinnoista saadut taidot on nyt yhdistetty ja olen lähdössä rakentamaan työuraani näiden kahden asian pohjalta. Roolissani tulen ottamaan paljon vastuuta ja luotan omiin kykyihini, että täytän minuun kohdistuvat odotukset hyvin. Liekö kyseessä kohtalo vai sattumankauppa, mutta nyt tuntuu, että olen menossa kohti unelmaduunia ja menestyksekästä työuraa, eikä edes pelota.

Tiedän että elämässäni tulee vielä paljon ala ja ylämäkiä, tiedän että koen oloni vielä epävarmaksi ja tiedän myös sen, että tulen siitä huolimatta pärjäämään siinä oikein hyvin. Kyse ei ole siitä, että löytää täydellisen itsevarmuuden, kyse on siitä, että kestää epävarmuutta.

Ajattelemisen taito – ongelmista ratkaisuihin