Kun kello pärähtää 12 keittiö täyttyy ihmisistä, jotka tuovat mukanaan metelin. Osissa pöydissä on joukkoja, jotka nauravat vedet silmissä ja osissa pöydissä ihmiset ovat taas rauhallisesti. Jo tässä huomaa, että mihin pöytään ovat eksyneet ekstrovertit ja introvertit. Vai onko se näin mustavalkoista? Mitä sitten ambivertti tarkoittaa? Linus Jonkmanin kirjassa Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous, käydään juurta jaksaen läpi pienintä yksityiskohtaa unohtamatta, se että miten kumpikin persoonallisuus tyyppi käyttäytyy. Vaikkakin olen ollut aina lähes varma siitä, että kumpaan kastiin kuulun, välillä on tullut mietittyä, että minkälainen ihminen minä sitten aikuisten oikeasti olen. Kirjan luettuani pystyn sen kuitenkin todella varmasti sanomaan. Olen introvertti.

Kanssakäyminen

Kun miettii menneitä aikoja, olen aina viihtynyt parhaiten omassa seurassani. Kuten monet sukulaiset sanovatkin – isänsä poika. Kuitenkin tykkään myös olla tekemisissä ihmisten kanssa ja uskon, että myös silloin minusta saa kaikesta eniten irti. Kuitenkin kaikella on rajansa. Nautin tiimityöstä, koska silloin kaikki voivat imeä toisistaan tietoa ja oppeja. Yleensä jaksankin tehdä ryhmätöitä aktiivisesti sen 8 tuntia, jonka jälkeen tarvitsenkin sitä omaa aikaa. Monet lähtevät koulun jälkeen vielä kahvittelemaan tai afterworkeille, mutta tämä ei tulisi itselleni koskaan kuuloonkaan, ellei ole pakko. Nautin siitä, että saan olla yksin omien ajatuksien kanssa ja olla täysin hiljaa. Jonkun mielestä se voi kuulostaa hassultakin, että ainoa puhekontakti minkä koulupäivän jälkeen jonka otan on kaupan kassalla. Mutta näin minä ja uskon, että monet muutkin introvertit lataavat akkujaa, jotta jaksavat olla sosiaalisia seuraavana päivänä.

Se että miten introvertti käyttäytyy sosiaalisissa kanssakäymisissä, on tosi paljon kiinni siitä, että minkälaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Viimeisten muutaman vuoden aikana olen hyppinyt paikasta toiseen lähes jatkuvasti ja tämä on todellakin hankaloittanut omaa elämääni. En ole missään vaiheessa päässyt kotiutumaan kunnolla tiettyyn paikkaan, kulttuuriin tai yhteisöön, vaan jatkuvasti on joutunut kohtaamaan täysin uusia kanssakäymisiä uusien ihmisten kanssa. Monelle ekstrovertille tämä tilanne olisi voinut olla paljon helpompi, koska he voivat tutustua vaikka kaupan kassatätiin. Introvertitkin ovat sosiaalisia, jotka tulevat toimeen ihmisten kanssa, mutta siihen tarvitaan tietynlainen kiintymys ja luottamus. Uusien suhteiden luonti on pitkä prosessi. Myöskin se, että katsoo puhujasta poispäin, on ollut yksi asia, joka on herättänyt ihmetystä monella. Pajatilanteissa minä en vaan kerta kaikkiaan pysty katsomaan puhujaa silmiin, koska silloin en pysty keskittymään itse asiaan. Kun katsoo puhujasta poispäin vaikkapa kohti maata, pystyn paremmin luomaan päähäni kuvan käsiteltävästä asiasta. Kuten Jonkman kirjassa kertookin, että tämä ei ole välinpitämättömyyttä, vaan näin introvertti pystyy paremmin visualisoimaan kuultua paremmin ja luomaan siitä tarkan kuvan.

Päätöksen teko ja dialogi

Monesti kun tiimissä on monta ekstroverttiä, dialogi on todella nopeaa, impulsiivista ja siinä on paljon tunnetta kehissä, olipa kyseessä iloisia tai surullisia tunteita. Monesti ekstrovertit avaavat suunsa heti kun siihen on mahdollisuus, vaikka heillä ei olisi mitään hajua siitä, että mitä he tulevat sanomaan. Päätöksen teko on nopeaa ja prosessi kulkee todella nopeasti. Tästä johtuen heidän tunteet voivatkin ottaa heistä vallan ja heistä tulee malttamattomia, etenkin jos he eivät saa suunsijaa keskustelussa.  Taas toisena ääripäänä meillä introverteilla on monesti niin hyvässä kuin pahassa tapana uppoutua omiin ajatuksiimme ja pyöritellä niitä ehkä liiankin kauan. Ja monesti kun olemme saaneet jäsenneltyä asian päässämme niin, että voisimme jakaa sen muille, ollaan asiassa edetty jo sen verta pitkälle, ettei ole enää mitään järkeä palata aikaisempaan keskusteluun. Tämä pätee kanssa päätöksen teossa. Haluamme pitkittää päätöksen tekoa niin paljon kuin mahdollista, jotta voimme olla ihan varmoja mitä me oikeasti halutaan.

Kun ekstrovertti avaa suunsa tilanteessa kuin tilanteessa, introvertti jää pohtimaan niitä ehkä vähän liikaakin. Kuten Jonkman kirjassa sanookin, että introvertit ovat ylianalysoijia ja heidän isoin kyseenalaistaja on he itse. Olen huomannut tämän monissa pajatilanteissa tiimimme kanssa. Olen pyöritellyt jotain asiaa kauan jo päässäni ja aikonut sanoa sen koko joukolle, mutta juuri ennen, kun olen avaamassa suuni, olen perääntynyt ja romuttanut omat ajatukseni. Tämänlainen käytös pitäisi heittää heti romukoppaan, koska pitkällä tähtäimellä tämä syö omaa itsetuntoa ja itseluottamusta, eikä vie tiimiä tai yksilöä eteenpäin.

Juuri näiden takia onkin tärkeää nähdä se, että kuinka isossa roolissa tiimin monimuotoisuus on, kun miettii tiimidynamiikkaa. Jonkman kirjassaan sanookin, että ”auto tarvitsee kaasun sekä jarrun”. Ilman meidän ihania ekstroverttejä olisimme vieläkin miettimässä meidän ensiaskelia ja taas ilman meitä introvertteja, olisimme suistuneet jo tieltä monta kertaa ulos. Tässä näenkin meidän opetusmallin todellisen rikkauden verrattuna niin sanottuun normaaliin luento-opetukseen. Totta kai jokaisessa korkeakoulussa järjestetään verkostoitumistapahtumia, jossa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta se ei ole sama asia, kun pääsee työskentelemään eri ihmisten kanssa päivittäin. Meidän oppimisympäristö on todella haastava, mutta todella antoisa samaan aikaan. Jos en olisi päätynyt opiskelemaan Proakatemialle, olen varma siitä, etten olisi tässä tilanteessa jossa nyt olen. Olen löytänyt itsestäni niin monia uusia piirteitä ja oppinut niin paljon mielenkiintoisilta ihmisiltä, jotka taas ovat laajentaneet perspektiiviä siitä, että miten oikeasti kunkin persoonallisuustyypin kanssa tulee työskennellä.

Vaikkakin pidän itseäni introverttina, olen huomannut, että ympäristöt joissa olen työskennellyt ovat muokanneet omaa persoonallisuustyyppiäni. Proakatemialle tullessani en ollut koskaan aikaisemmin nauttinut siitä, että joudun olemaan ison ihmisjoukon edessä puhumassa. Välttelin kaikin tavoin sitä, että olisin tilanteen keskipisteenä. Kuitenkin jossain kohtaan asia johti toiseen ja löysin itseni juontamasta projektoria ja kevätkarkeloita. Ja tätä ennen viimeisin kerta, jolloin olin ollut näin ison ihmismassan edessä oli ala-asteen joulujuhlissa, missä olin mukana kuorossa. Ja silloinkin pyörryin kesken juhlan. Kun olen esiintynyt Proakatemialla, se on tuntunut samaan aikaan niin ahdistavalta mutta myös samaan aikaan tosi voimaannuttavalta ja mielekkäältä. Se adrenaliinin määrä, mikä siinä puhuessa oli, tuntui niin mahtavalta. Vaikkakin tämä oli minulta todella iso askel pois mukavuusalueeltani ja iso päätös kohdata omat pelot, ilman tiimin ja yhteisön tukea en olisi ikinä pystynyt siihen. Tämä on kanssa ruokkinut minun jokapäiväistä työskentelyäni, kun itseluottamus on kasvanut näiden itsensä ylittämisien ja onnistumisien myötä.

Summaatirullaati

Se on todellinen rikkaus, että meitä on täällä maapalolla jokaiseen lähtöön, koska muuten elämä olisi aika tylsää. Kuitenkaan ei koskaan kannatta jäädä vain oman persoonallistyypin taakse piiloon tai lokeroitua vain yhdenlaiseksi ihmiseksi. Olitpa sitten ekstrovertti, introvertti tai näiden välimalli ambivertti. Aina voi ja kannattaa tutkia ja tehdä uusi asioita, koska silloin voi löytää aivan uudenlaisia piirteitä itsestään, jotka ovat olleet vaan piilossa. En olisi ikinä uskonut, että jossain kohtaan olisin jatkuvalla syötöllä ottamassa ilolla vastaan rooleja, jossa pitää esiintyä ihmisten edessä. Vaikka tykkäänkin viettää aikaa itseni kanssa todella paljon, ilman läheisimpiä ihmisiä ja ylipäätään sosiaalisia kanssakäymisiä ihmisten kanssa, asiat olisivat todella huonosti.

Kirjassa mainittiin, että David Bowie oli introvertti, jolla oli ekstrovertti lava alter-ego Ziggy Stardust, jolloin hän itsevarmasti hurmasi yleisönsä räiskyvällä persoonallaan. Tässä minulle haaste.