Niin pitkään kuin vain muistan, ihmisten välinen vuorovaikutus on kiinnostanut minua. On ollut kyse psykologian tai sosiaalipsykologian opiskelusta, Proakatemialla käytävästä päivittäisestä vuorovaikutuksesta tiimiläisten ja muiden kanssa opiskelijoiden kanssa tai omissa ihmissuhteissa tapahtuvista kohtaamisista ja vuorovaikutustilanteista. Ihmisten sosiaalisuutta painottaen uskon, että jokaisella kohtaamisella on meille jonkinlainen merkitys ja vaikutus. Jotkin kohtaamiset jäävät ehkä paremmin mieleen, kun taas joidenkin kohtaamisten merkitys jää enemmän alitajuiselle tasolle.

Yksilöiden välistä kohtaamista voi tarkastella monin eri tasoin ja monista eri näkökulmista. Tätä tarkastelee niin sosiaalipsykologia, NLP (neuro-linguistic programming) kuin myös esimerkiksi varhaiskasvatus tai myynnin psykologia. On mielekästä pohtia, kuinka itse voisi vaikuttaa käymäänsä vuorovaikutukseen. Ihmiset toimivat hyvin paljon usein tiedostamatta oppimiensa toimintamallien mukaisesti. Joskus nämä voivat olla hyödyllisiä ja yksilölle edukkaita, kun taas joskus haitallisia. Haitallisista, itseään sabotoivista toimintamalleista on kirjoitettu paljon muun muassa tunnelukkojen muodossa, josta Kimmo Takanen on kirjoittanut useamman aihetta käsittelevän kirjan.

Mutta kuinka sitten omaan vuorovaikutukseen voisi puuttua? Kuinka huomaan omia haitallisia toimintamalleja tai kuinka edes osaan tarkkailla sitä, millä tavoin kohtaan toisia ihmisiä? Hyvin usein käsittelyn alle kohdistuvat toiminnat liittyvät läheisimpiin ihmissuhteisiin, sillä näissä useimmiten yksilöt ovat kaikista avoimimpia. Vieraampien kanssa pidetään ehkä vähän kulissia ja jonkinlaista suojamuuria yllä. Läheisemmissä suhteissa toiset päästetään lähemmäs, jolloin myös tarkastelun kohteeksi joutuu myös herkempiä ajatuksia, teemoja ja jopa haavoja.

Inhimillisyys. Sanana niin kaunis ja merkityksellisyydessään vielä kauniimpi. Itselleni inhimillisyys merkitsee kaiken sen rosoisuuden ja keskeneräisyyden hyväksymistä kuitenkin nähden yksilö upeana kokonaisuutena omine hienoine piirteineen. Inhimillisissä kohtaamisissa halutaan kohdata toinen ei niinkään sillä tavalla kuin aina itse on halunnut kohdata, vaan enemmänkin asettua toisen asemaan ja kohdata siellä hänen tasolla. Kuinka usein moista on tullut aiemmin edes mietittyä? Kuinka kohdata toinen hänen tasollaan?

Maaret Kallio on pitkään ollut yksi suosikeistani mitä tulee oman henkisen kasvun kehittymiseen ja tähän liittyvän kirjallisuuden lukemiseen. Jo pelkkä kirjan nimi ”Inhimillisiä kohtaamisia” puhutteli jo sellaisenaan, ja vaikkei se yllätys ollutkaan, niin sisältö paljastui vieläkin syvemmäksi kuin osasin odottaa.

Aiheeseen virittyäkseen voi esimerkiksi pohtia kuuntelenko toista kuullakseni vai kuuntelenko toista vastatakseni? Maaret kiteyttää asian sanomalla, että on tärkeämpää olla kiinnostunut kuin kiinnostava.

Esimerkki merkityksellisistä kohtaamisista tulee usein lähtemisen ja saapumisen hetkissä. Moni tietää sen tunteen, kun on lentokentällä hyvästelemässä tärkeää ihmistä tai vastassa hänen saapuessaan takaisin tai hyvästellessä toista teiden lähtiessä eri suuntiin. Kohtaaminen tällaisissa hetkissä on aivan erityinen. Pystyisimmekö luomaan tällaisia kohtaamisia myös normaaleissa arkipäivän tilanteissa? Kyllä. Ainakin harjoittelun myötä.

Kaikki tietävät sen, kuinka joidenkin ihmisten kanssa juttu vain tuntuu luistavan, kun taas joidenkin kanssa yhteisymmärrystä ei tahdo millään tulla. Tuntuu kuin puhuisi eri kieltä. Vaikka tässä en ota kantaa henkilökemioiden kohtaamiseen tai kohtaamattomuuteen, voi toisen ihmisen kohtaamista ainakin jollain tapaa itsekin harjoittaa. Mitä se kohtaaminen sitten on? Mielestäni se ei suinkaan tarkoita tai edellytä syvällistä keskustelutuokiota kaivautuen toisen mielensopukoihin, vaikka toisaalta tällaisessa asettaudutaan haavoittuvaiseksi toisen silmiin nähden, joka taas mahdollistaa helpommin herkkää kohtaamista. Mutta kohtaaminen voi tapahtua hiljaisuudessakin. Hetki, jossa molemmat tuovat itsensä tilanteeseen. Yhdessä samalle asialle nauraessa, tanssiessa herskyen, silityksessä ja haliessa. Tilanteita on monia.

Kohtaamista tapahtuu myös ristiriidoissa. Mikään ihmissuhde on selviä ilman ristiriitoja. Ristiriidaton ihmissuhde kertoo enemmänkin tilanteesta, jossa omia tarpeita ja murheita ei uskalleta tuoda ilmi. Mutta ristiriidoissakin olennaista on tahdo ymmärtää toista. Osapuolet ovat yhdessä. Yhdessä samalla puolella, ei toisiaan vastaan. Toisen ei tule olla täydellinen, vaan halukas ja kykenevä kohtaamaan epäkohtia ja työstämään niitä.

Olennaista on kohdata toinen hänen tasollaan. Älä yritä asettua toisen yläpuolelle kertoen asioiden laidasta. ”Tilanne on nyt tämä…” viittaa jo siihen, että ilmaiset luulevasi tietäväsi asiasta enemmän kuin toinen ja asetut hänen yläpuolelleen. Jokainen lopulta tarkkailee tilannetta aina omasta tunnekokemuksesta käsin, eikä toinen ole toistaan oikeampi tai väärempi. Molemmat näkevät tilanteen omasta näkökulmasta. Mutta älä myöskään asettaudu toisen alapuolelle.

”Hyvä vuorovaikutus ja aito kohtaaminen muistuttavat ennemminkin tanssia, jossa etsitään samaa rytmiä ja keinutaan vuorovaikutuksen askeleissa vuoroin ohjaten ja mukautuen, molempien rytmi, vauhti ja tyyli huomioiden.”