Luulisi, että koulutuksen merkitystä pohtisi ennen kouluun hakeutumista, mutta itselle se tuli nyt mieleen. Pohtia syvemmin mitä koulutus oikeastaan tarkoittaa työmarkkinoille lähdettäessä. Katsoin verkkoluennon, jossa kerrottiin kahden eri talousteorian näkökulmasta, kuinka koulutusta voi tarkastella työmarkkinoilla. Tulen esittelemään teoriat hyvin lyhyesti ja pohdin mitä mietteitä asia herättää, mutta ensiksi muutama sananen koulutuksesta.

Tilastollisesti katsottuna koulutus on kannattava investointi taloustieteen näkökulmasta. Korkeakoulutettujen elinkaaritulot ovat paremmat kuin kouluttamattomien. Työllisyystilanne on vakaampi ja koulutus antaa suojaa myös kotitalouksiin. Korkeasti koulutettujen paremmat palkat ja työllisyystilanne ovatkin usein esillä mediassa ja koulutuksen markkinoinnissa, kun puhutaan koulutuksen tärkeydestä ja merkitystä. Seuraavaksi kuitenkin nostan esille, kuinka koulutus voi vaikuttaa kotitalouksiin, mikä jää usein vähemmälle huomiolle.

Esimerkiksi vuonna 2016 korkeasti koulutetuista 78 % asui omistusasunnossa, kun perus- ja keskiasteen käyneiden kesken omistusasuntoja löytyi 60 prosentilta. Trendi viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan on ollut, että korkeasti koulutettujen omistusasuntojen määrä kasvaa ja perusasteen suorittaneiden vähenee. Miksi tällä on merkitystä kotitalouksien talouteen, on, että omistusasujat voivat helpommin säätää menojaan vaikeimpina aikoina, sillä lainojen takaisinmaksuohjelmiin pystyy yleensä sopia pankkien kanssa väliaikaisia helpotuksia. Vuokra-asujilla tällaisia järjestelyvaihtoehtoja ei usein ole.

Lisäksi korkeakoulutus lisää talousosaamista ja tietoa erilaisista sijoitusmahdollisuuksista, jolloin kotitalouksien ylijäämä varallisuutta pystytään sijoittamaan tehokkaasti. Vakaammat tulot kannustavat koulutetumpia sijoittamaan myös riskimpiin, mutta korkeampituottoisiin kohteisiin. Varallisuutta pystytään sijoitustoiminnan avulla kerryttämään tehokkaasti, mutta samalla se on myös helposti otettavissa käyttöön tarvittaessa. Epävarmoina aikoina koulutus tarjoaakin turvaa matalakoulutettuja enemmän.

Inhimillisen pääoman teorian alkujuuret tulevat taloustieteilijä Adam Smithiltä 1700-luvulta. Teoria pyrkii arvottamaan henkistä pääomaamme. Tähän kuuluvat ihmisen tiedot, taidot, sosiaalinen ja kokemuksellinen aspekti. Teorian mukaan koulutus on avainroolissa, jotta saisimme kerrytettyä lisää inhimillistä pääomaa.  Näiden taitojen avulla taas saamme töitä. Näin ollen koulutuksen ansiosta meistä tulee tuottavampia yksilöitä, mitä työnantajat arvostavat. Yleensä voidaankin katsoa ihmisten ajattelevan, että koulutus antaa heille tietyn alan tai elämänpiirin tietotaitoja, jotka auttavat heitä työelämässä.

Toinen teoria joka monesti mainitaan koulutuksen arvosta puhuttaessa on nobelisti Michael Spencen signalointi teoria 1970-luvulta. Teorian pohjana on, että työmarkkinoilla vallitsee epäsymmetrinen informaatio, jolloin työnantajat eivät tiedä ketkä markkinoilla olevista työntekijöistä ovat tuottavia yksilöitä. Esimerkiksi kaikki potentiaaliset työntekijät voivat huudella olevansa paras valinta, mutta työnantaja ei tiedä puhuvatko he totta ja missä suhteessa he vertaavat omaa parhauttaan toisiin. Tällöin työnhakijat voivat hälventää epäsymmetristä informaatiota signaloimalla itsensä. Signaloimalla itsensä työnhakija antaa itsestään yksityistä informaatiota työnantajalle. Yleisimpänä annettavana signaalina toimii tutkinto koulutuksesta. Signalointi teoriassa tutkinto toimii siis signaalina työnantajille, että hei minä olen tuottava ihminen.

Huomioitavaa onkin, että tämän ajattelumallin mukaan tuottavien ihmisten tietotaidot eivät välttämättä lisäänny koulutuksen aikana. Teorian mukaan tuottavat yksilöt tietävät, että koulutuksesta saatu tutkinto toimii hyvänä signaalina työmarkkinoilla. Tuottaville yksilöille tutkinnon suorittaminen ei myöskään vaadi liikaa resursseja eikä investointeja. Tällöin heidän kannattaa hankkia tutkinto, vaikka he eivät saisikaan siitä uusia tietotaitoja itselleen. Vähemmän tuottavat yksilöt taas näkevät tutkinnon hankkimisen vievän itselleen liikaa resursseja, joten he karsiutuvat pois. Näin ollen vain tuottavammat yksilöt hankkivat tutkinnon, joka toimii signaalina työnantajille. Korkeakoulututkinto viestii työnantajille esimerkiksi, että yksilö pystyy työskentelemään usean vuoden ajan tiettyä päämäärää kohti, hän osaa pelata järjestelmän sääntöjen mukaan ja hän on läpäissyt jo korkeakoulun oman seulonnan.

Molemmilla näistä teorioista nähdään olevan positiivinen korrelaatio koulutuksen ja työmarkkinoiden välillä. Tämän vuoksi on vaikeaa empiiristen tutkimushavaintojen pohjalta todistaa, että kumpi teorioista olisi enemmän oikeassa. Antaako koulutus meille kykyjä vai ovatko kyvyt jo lähtökohtaisesti osalla henkilöistä, jolloin koulutus toimisi vain signaalina kyvykkyyden olemassaolosta?

Tavallaan signalointi teorian voisi nähdä rikkovan tietynlaista paineen ilmapiiriä opiskeltaessa. Jos kerran kyvykkyys ja tuottavuus on jo lähtökohtaisesti minussa ja riittää kun vain pääsen koulun lävitse sekä saa tutkinnon käteen, niin tarvitseeko paineilla, onko riittävän hyvä kirjoittamaan esseetä tai onko nyt varmasti oppinut tarpeeksi taitoja työelämää varten? Monella korkeakouluopiskelijoilla tuntuu olevan suuri paine oppia tietoa mahdollisimman paljon. Jos tietoa saadaan omaksuttua, niin että on itse tyytyväinen, niin seuraavaksi paineillaan onko tämä juuri oikeanlaista tietoa ja onko tästä mitään hyötyä työelämässä. Onko tehty vääriä valintoja ja milloin nämä iskevät päin näköä tulevaisuudessa.

En usko signalointi teorian tiukimpaan muotoon, ettei koulutuksen kokemuksesta ole kerrassaan mitään hyötyä tuottavalle ihmisille. Inhimillisellä pääomalla, jota koemme, opimme ja kerrytämme opiskelujen aikana, on mielestäni todella merkittävä rooli oman työminämme kehityksessä. Kyllä kaiken voi oppia työtä tehdessäkin, mutta opiskelujen aikana hankitut kokemukset ja oman työminänsä ominaisuuksien tunteminen varmasti vauhdittavat tuottavuuttamme ja kehitystämme työelämässä.

Varsinkin jos tajuaa opiskelun olevan eräänlaista harjoittelua työelämää varten. Silloin pystyy kokeilemaan turvallisessa ympäristössä omia rajojaan, kykyjään ja kehittämään työminäänsä. Työelämässä taas paine onnistua on heti paljon suurempi, kun ei olla enää mitään opiskelijoita vaan ammattilaisia, jolloin on jo tiettyjä odotuksia. Jos niitä ei ole työnantajalla niin sitten itsellä.

Kouluttautuminen auttaa mielestäni meitä myös sanoittamaan omaa osaamistamme. Koulutus ei nimittäin ole yksisuuntainen tie, jossa tietoa vain vastaanotetaan vaan se kehittää meitä monella eri tasolla. Opiskellessa me joudumme aktiivisesti myös miettimään missä itse olemme suhteessa opittuun. Osaanko minä tuon asian? Mitä muita asioita itsestäni tämä sai minut tajuamaan? Nämä kaikki vuoropuhelut auttavat meitä paremmin ymmärtämään omaa osaamistamme ja näkemään kykyjämme. Oman osaamisen tunnistus ja sanoittaminen auttaa meitä varmasti yhtä hyvin työpaikkaa haettaessa kuin tutkinto signaalina.

Lähteet:

Kankaanranta, Päivi (2020). Koulutus ja toimeentulo, Akava Works Artikkeli 6/2020

Smith, Adam (1776). Tutkimus kansakuntien varallisuuden luonteesta ja syistä, WSOY 2015, suom. Jaakko Kankaanpää

Spence, Michael (1974). Market Signalling, Harvard UP, Cambridge MA.