Välillä on hyvä käydä kirjastossa ihan paikan päällä katselemassa itselleen lukemista. Törmäsin Yrityskirjojen kustantamaan Heurix kirjasarjaan ja päätin lainata nyt alkuun kaksi osaa: Hyvä ryhmä, toimiva tiimi (Rasila & Pitkonen 2009) sekä Ihana, kamala palaute. Tässä esseessä puran Hyvä ryhmä, toimiva tiimi kirjan sisältöä.

Ryhmään kuuluminen on perustarve

Minun oli vaikea sitoutua opintoihini TAMK:lla, kun tulin Tampereelle opiskelemaan bioanalytiikkaa. Olin kuulunut vahvasti ryhmään koko lukion ajan ja ammentanut voimaa arkeni toimintaan yhteisöstä. Putosin tyhjän päälle, opiskeluporukkamme ei tuonut samaa ryhmän tunnetta kuin lukioni luokkalaiset ja tapaaminen oli monelle porukkaan kuuluvalle yhdentekevää – myös minulle. Samaan aikaan olin itselleni täysin uudessa kaupungissa, vailla mitään muutakaan ryhmää, johon olisin tuntenut kuuluvani. Ryhmään kuulumisen perustarpeeni ei siis täyttynyt.

Ryhmään kuuluminen on siis ihmiselle perustarve. Jokainen tarvitsee yhteisöjä, joihin tuntee kuuluvansa. Useimmat meistä kuuluvat vähintään yhteen työtä yhdessä tekevään ryhmään. Nykyisin työelämässä on harvinaista, että työtä tehtäisiin yksin eikä jonkinlaisissa ryhmissä. Moni saattaa kuulua töissä useampaan erilaiseen ryhmään. Niin sanotun lähiesihenkilön vetämän ”kotitiimin” lisäksi moni saattaa kuulua erilaisiin projektitiimeihin tai asiantuntijaryhmiin (Rasila & Pitkonen 2009). Kirjassa Hyvä ryhmä, toimiva tiimi avataan hyväksi ryhmän jäseneksi tulemisen perusperiaatteita ja hyvän ryhmän toimintatapoja.

Millainen on hyvä ryhmä?

Ensimmäisenä hyvällä ryhmällä on syytä olla jokin selkeä tarkoitus, etteivät ryhmän jäsenet ala kyseenalaistamaan ryhmän olemassaolon tarpeellisuutta ja tuhlaamaan tähän resursseja. Tiimimestareissa sain huomata, miten kovin työelämässä turhauttaa se, kun kokee kuuluvansa ryhmään, joka on muodostettu täysin turhaan eikä ryhmän jäsenillä ole selkeää käsitystä ryhmän missiosta. Puimme hyvänkin tovin erään organisaation uutta tiimirakennetta.

Ryhmän pitää saada olla itsenäinen, eli sillä pitää olla mahdollisuus päättää omasta toiminnastaan ja toimintatavoista saavuttaakseen tavoitteensa (Rasila & Pitkonen 2009). Kun ryhmällä on yhteiset tavoitteet, vastuutkin jaetaan yhdessä. Omistajuuden ja yhteenkuuluvuuden tunne sitouttaa ryhmän jäseniä hoitamaan oman osuutensa ryhmän vastuista. Hyvässä ryhmässä johtamisen roolit ovat selkeitä ja toimivia. Tällä tavoin varmistetaan, että johtajuus ei ole ainoastaan muodollisen johtajan vastuulla, vaan koko ryhmä tukee johtajuutta (Rasila & Pitkonen 2009).

Yksi hyvän ryhmän ominaispiirteistä on se, että jäsenet ovat keskenään tasavertaisia, heitä kuunnellaan ja heidän tarpeensa otetaan huomioon. Ryhmän sisällä erilaisuus on sallittua ja jokaisen yksilön vahvuudet ja tavoitteet huomioidaan. Mitään ryhmää ei myöskään voi pitää hyvänä, jos se ei pysty toimivaan vuorovaikutukseen keskenään. Ryhmässä toimimiseen kuuluu se, että ollaan välillä asioista eri mieltä ja voidaan jopa ajautua konfliktiinkin. Olennaista on, millä tavalla ryhmä pystyy purkamaan tällaisen tilanteen ja käsittelemään mahdollisia ristiriitoja.

Viimeisenä voisin mainita ryhmän ilmapiirin. Hyvän ryhmän sisällä vallitsee psykologinen turvallisuus ja ryhmässä on motivaatiota saavuttaa tavoitteita. Tällaisessa ilmapiirissä ryhmä kehittyy ja pyrkii etenemään toiminnassaan. Ryhmän ilmapiiri ei myöskään estä yksilöitä loistamasta ja saavuttamasta omia tavoitteitaan.

Ryhmän kehittymisen vaiheet

Rasilan ja Pitkosen kirjoittamassa Hyvä ryhmä, toimiva tiimi (2009) kirjassa on yksinkertaistettu uuden ryhmän muodostamisesta alkavat ryhmän kehittämisen vaiheet seuraavanlaisesti:

 I. Muodostumisvaihe

   II. Kuohuntavaihe

   III. Normiutumisvaihe

   IV. Yhteistoimintavaihe

Tämä kuvaus on yleistys, eri ryhmissä eteneminen voi tapahtua hyvin eri tahdissa ja jotkut eivät välttämättä etene aloitusvaihetta pidemmälle. Kirjassaan Rasila ja Pitkonen (2009) painottavat kuitenkin sitä, että suora siirtyminen yhteistoiminnan vaiheeseen on mahdotonta. Näihin kehitysvaiheisiin tutustuminen voi auttaa hahmottamaan mistä mahdolliset ryhmän ristiriidat johtuvat.

Ryhmän alussa on tietenkin muodostumisvaihe, jossa jäsenillä ei ole vielä selkeää kuvaa ryhmän tavoitteesta ja toiminnasta. Ryhmä keskinäinen dynamiikka on vielä muodostumassa. Ryhmän tunnelma muodostumisvaiheessa on yleensä jännittynyt ja hieman epävarma. Rasila ja Pitkonen (2009) mainitsevat tämän vaiheen olevan toiselta nimeltään kuherteluvaihe, mikäli ryhmään kuuluminen koetaan pelkästään positiiviseksi asiaksi. Muodostumisvaiheessa on tärkeää, että ryhmä on mahdollisimman paljon yhdessä ja tutustuu toisiinsa. Tästä tulee väkisinkin mieleen koronapandemian tuomat haasteet meidän tiimin muodostumisvaiheen aikana. Koen että tiimimme muodostumisvaihe on ollut epätyypillisen pitkä alkuvaiheen yhdessäolon mahdottomuuden vuoksi.

Kuohuntavaiheessa tutustuminen ja ryhmäytyminen on ohitse ja aletaan toden teolla hakemaan omaa paikkaa ryhmässä. Tässä vaiheessa on ominaista, että ryhmän sisällä muodostuu pienempiä klikkejä, joilla jäsenet hakevat turvaa toimintaansa (Rasila & Pitkonen 2009). Tässä kehitysvaiheessa syntyy helposti vastakkainasettelua ja aikaa tuhlautuu välienselvittelyyn. Tämä vain tuntuu tyypillisesti raskaammalta mutta on tärkeää selvittää ongelman sinnikkäästi. Itse koen, että meidän tiimin kuohuntavaihe on päättynyt tämän kevään alussa huolella tehdyn strategiatyön ansiosta ja olemme siirtyneet normiutumisvaiheeseen.

Normiutumisvaiheelle ominaista on roolien vakiintuminen ja selkiytyminen, työskentelystä löytyvä samanmielisyys ja johtamiseen kohdistuvien ristiriitojen väistyminen (Rasila & Pitkonen 2009). Tämän vaiheen haasteena ryhmän toiminnan kritisoinnin puute ja ongelmien näkeminen ainoastaan ryhmän ulkopuolella. Normiutumisvaiheessa korostuu me-henki.

Vaikka koenkin tiimimme kokonaisuutena olevan tällä hetkellä normiutumisvaiheessa, näen joidenkin tiimimme sisäisten ryhmien päässeen jo yhteistoimintavaiheeseen. ”Yhteistoimintavaiheessa ryhmä työskentelee tehokkaasti aitona työryhmänä ja ryhmä on enemmän kuin osiensa summa.” (Rasila & Pitkonen 2009). Yhteistoimintavaiheessa jäsenten vahvuudet osataan hyödyntää sopivalla tavalla, ristiriidat ratkeavat helposti ja yksilön edun sijaan ajetaan ryhmän etua. Yhteistoimintavaiheessa ryhmä tekee tulosta ja johtoon kohdistuvat odotukset ovat realistisia.

Edellä kuvattuja kehitysvaiheita ei voida ohittaa, mutta ryhmän kehittymistä kuitenkin voidaan nopeuttaa. Ryhmän kehityksen vauhti onkin kiinni yksilöiden panostuksen määrästä. Jokainen ryhmän jäsen on vastuussa ryhmän toimivuuden kehittämisestä ja siten työhyvinvoinnista. (Rasila & Pitkonen 2009).

Mikäli haluaa olla hyvä ryhmän jäsen, on tärkeää olla selvillä omasta perustehtävästään (Rasila & Pitkonen 2009). Myös tämän selvittäminen kuuluu ryhmän jäsenen vastuisiin ja siksi viestinnän seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta voisi tulla hyväksi ryhmän jäseneksi.

Lähteet

Rasila, M. & Pitkonen, M. 2009. Hyvä ryhmä, toimiva tiimi. Helsinki. Yrityskirjat Oy.