Kello on 6.30 helmikuisena keskiviikkoaamuna. Tiedän, ettei torkuttamiselle ole aikaa, joten puoliunessa tapani mukaan olen jo napsauttanut kahvinkeittimen päälle. Kahvinkeittimen ääni ja liian vahvan kahvin tuoksu tuo rauhaa ja se on yksi syy, miksi pidän aamuista. Aamuisin pystyn suoriutumaan kaikista tehokkaimmin, sekä olen luovammillani kirjoittamaan esimerkiksi tämän tekstin kaltaista sepustusta. Mielessäni on 100 + 1 asiaa, enkä edes tiedä mistä aloittaa.  Ensimmäinen Teams viesti on kirjoitettu heräämisestä keskimäärin 15min kuluttua. Viesti on sävyltään pahoitteleva ajankohdasta, joka ei ole optimaalinen työasioiden hoitamiselle. MUTTA olemmehan Proakatemialaisia, tottakai vuorokausilepo on tuntematon käsite. Kuten rivien välistä on aistittavissa, olen luonut ympärilleni (vielä toistaiseksi) hallitun kaaoksen, josta hieman masokistisesti nautin. Kirjasin loppuvuodesta kevään tavoitteitani ylös oppisopimukseen, jonka tein mökkipajaa varten. Myönnän sen, että usein minulla on haasteita keskittyä hetkeen, katsoa taaksepäin ja olla ylpeä asioista, joita olen saavuttanut. Luulen, että se on pieni sisäänrakennettu suomalainen, oikeastaan pikemminkin kainuulainen tapa suhtautua onnistumisiin. Tässä esseessä tarkastelen tavoitteitani, sekä sitä, missä olen nyt. Mikä kiinnostaa minua nyt? Missä tulisi kehittyä? Käsittelen ja tarkastelen tavoitteitani kirjan ”The ideal team player” -pohjalta.  Lisäksi sanon vielä sen, että tämän esseen tarkoitus oli alun perin olla hyvin asiapainotteinen tavoite-essee, mutta no, aina ei saa mitä tilaa ja nyt tarjottimella on lisäksi ripaus ajatuksenvirtaa nykyhetkestä ja arjesta Proakatemialla. 

Tilannekatsaus nykyhetkeen

Kirjasin tavoitteeni ylös joulukuussa -23 ja pystyn edelleen seisomaan sanojeni takana ja koen, että tavoitteeni eivät ole muuttuneet juurikaan. Mutta ensin kertaus siihen, kuinka Hurmos elää ja hengittää nyt, sekä mitä ajatuksia tämä kaikki on herättänytkään. Rakastan Proakatemian tuomaa hektisyyttä ja sitä, että asiat tapahtuvat nopeasti. Mahdollisuuksia satelee vain sillä, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joskus mietin, että miten tulen ikinä elpymään arkeeni akatemian jälkeen, kun ympärilläni ei olekaan hurmoksessa olevaa niin rakasta, mutta joskus raskasta tiimiä? Vai olenko vaan helpottunut, että vuosien esseestressi, tiimiajattelu ja yhdessä oppiminen eivät enää kuulukkaan jokapäiväiseen sanastoon? Tuntuu että vasta nyt, toisena keväänä, olen henkilökohtaisesti sisäistänyt proakatemian periaatteen, ymmärtänyt sen kiehtovuuden ja voiman. Se, kuinka paljon olen oppinut tiimini jäseniltä, saa mut jopa herkistymään, kun oikein väsyneelle ja stressaantuneelle tuulelle satun. Vaikka kuinka pidänkin Proakatemian vauhdista ja vaarallisista tilanteista, niin joudun silti merkkaamaan kalenteriin ajan levolle. Tällä hetkellä arjessani on niin paljon intohimon projekteja ja asioita, jotka todella minua kiinnostavat. Mutta innostuneisuus ja sen aiheuttava draivitila väsyttää myös. Koen, että tällä hetkellä Hurmos on hyvässä tilanteessa projektien suhteen ja yhteistyöhön on ryhdytty myös niiden, ei niin ”luottomiesten” kanssa. Syksyn raastavasta, mutta Hurmokselle elintärkeästä ”storming-vaiheesta” on noustu Fenix linnun lailla ylöspäin, olemme puhuneet rehellisemmin kuin koskaan, sekä alkaneet luottamaan toisiimme. Kaunista. Tottakai konflikteja syntyy, mutta tuntuu siltä, että olemme tiiminä löytäneet avaimet näiden asioiden käsittelyyn.  

Mitä taitoja minulla on? Mitä minä osaan nyt? Mitkä asiat kiinnostavat minua nyt? Millainen ihminen olen? Millainen tiimipelaaja olen nyt? 

Taitoja, joista olen erityisen ylpeä, on kuuntelemisen-, puhumisen ja omien ajatuksien sanoittamisen taito, sekä rehellisyys, jonka merkitys on puhjennut kukkaan kuluneen kevään aikana. Koen, että silloin kun olen rehellinen itselleni, niin voin ainoastaan olla rehellinen muille. Rehellinen voi olla kunnioittavalla tavalla, eivätkä sanat voi ikinä loukata. Viime keväänä ja sitä ennen elämässäni, olen tuntenut ajoittain tunnetta, että ympäröivät ihmiset syövät minut elävältä ja työpäivän jälkeen ainoa suunnitelma on mennä hetkeksi hengittelemään pussiin kylppärin lattialle. Olen ymmärtänyt, että tämä johtuu nimenomaan siitä, etten ole ollut rehellinen muille tai sanonut mielessä pyöriviä asioita suoraan, vaan olen jättänyt ne paisumaan omaan päähäni. Tämä on tunne, joka on poistunut lähes kokonaan. Siitä olen hemmetin ylpeä. Nyt tiedän omat rajani henkisesti, osaan stressata vähemmän asioita, joihin en itse voi toiminnallani vaikuttaa. Luotan myös Hurmoksen jäseniin siinä, että jos toiminnassani on jotain kyseenalaista, niin palaute kantautuu suoraan korviini. Olen antanut itsestäni kuluneen syksyn ja kevään aikana paljon, mutta samalla tavalla huomaan hyvän tulevan takaisin. Olen aina saanut apua, kun sitä olen tarvinnut, sekä olen valmis antamaan sitä myös muille. Asiat, jotka kiinnostavat nyt, on pääasiassa Hurmoksen & omien projektin vieminen eteenpäin. Olen ylpeä, että ensi kesänä työllistän itseni täysin Hurmoksen ja projektien kautta. Lisäksi kirjoittaminen, viestintä, copywtriting, sekä markkinointiviestintä… yms. innostaa. Projektin rakentaminen ja itseni työllistäminen alalle kiinnostaa kovasti, sekä opiskelu aiheesta ehkä lähitulevaisuudessa. Pidemmällä tähtäimellä olevia kiinnostuksen kohteita on tapahtuman järjestäminen.

Kehittämisen kohteet The Ideal Teamplayer -kirjan perusteella  

Tiimin jäsenenä Hurmoksessa: Koen, että mielipiteitäni kuunnellaan, sekä niitä arvostetaan ja olen osa tiimiä. Tämän tilanteen olen varmasti saavuttanut auttamisella, sekä muiden kunnioittamisella ja työpanoksellani tiimin eteen. Hoivaviettini on jostain syystä syksyn aikana herännyt uusiin svääreihin ja joskus havahdun, kuinka Hurmoksen ”mutsi” välillä olenkaan. Tarkastelin tiimipelaajan tärkeimpiä ominaisuuksia, joita The Ideal Team Player kirjassa esitetään. Koen, että jokaiselta osa-alueelta löytyy ominaisuuksia, joita voin allekirjoittaa kohdallani. Koen, että olen nöyrä. Osaan myöntää virheeni ja reflektoin jatkuvasti omaa käytöstäni ja pidän jalat maassa. Kehun ja kiitän muita ihmisiä hyvin tehdystä työstä ja työpanoksesta. Punnitsen jatkuvasti erilaisia näkökulmia. Olen empaattinen ja pyrin asettamaan itseäni myös muiden ihmisten saappaisiin. Koen että älykkyyden osalta myös olen vahvoilla kuuntelun taitoni ja empaattisuuden osalta. Mielestäni osaan lukea tilanteita ja sanoa oikeat sanat silloin, kun tarvitsee. Nälkäisyyden osalta koen, että minulla on suuri halu tehdä asioita ja suoriutua aina vaan paremmin. Kuitenkin huomaan, että joskus liiallinen ”nälkäisyys” menee yli ja voi olla itsekriittisyyden ja täydellisyyden tavoittelun takia haitaksi itselleni, sekä tiimityöskentelylle. Se voi pahimmillaan viedä intoa muilta. Näkökulmani kapenee ja se on pois luovuudestani, jos aina vaan mielessäni on maali, eikä prosessi. Tätä olen sanoittanut itse niin, ettei minun tulisi puristaa niin kovasti mailaa. Kaikkeen, eikä kaikkiin voi vaikuttaa. Tämä on ehdoton kehityskohteeni. Nälkään osaltani voi myös vaikuttaa se, ettei vastaani ole ennen tätä hetkeä tullut ainakaan liikaa asioita, joihin koen suurta intohimoa tai draivia Proakatemia-urani aikana. 

Seuraavan neljän kuukauden aikana aion saavuttaa: 

1. Tahdon tuoda projektin/projektien muodossa Hurmokselle liikevaihtoa, sekä kantaa oman korteni kekoon tämän osalta. Tahdon kehittää projektien kautta johtajuus-, delegointi- ja isojen kokonaisuuksien hallitsemisen taitoja. Tavoitteeni on hypätä myös epämukavuusalueelle ja haastaa itseäni, koska siellä se kehityskin tapahtuu. Tavoite on saavutettu, kun projekti on onnistunut, niin taloudellisesti kuin henkisen pääoman kerryttämisen, eli oppimisen muodossa.  
2. Haluan olla läsnä Hurmoksen arjessa olemalla fyysisesti paikalla, siten antaa maksimaalisen panoksen tiimille. Tähän tavoitteeseen pääsen siten, että priorisoin aikaani, sekä teen arjessani valintoja, jotka vievät minua ja Hurmosta eteenpäin. Sitoudun tiimin toimintaan ja olen läsnä. Tähän tavoitteeseen pääsen edelleen vähentämälläni palkkatöitä, sekä aikatauluttamalla menoni oikein ja pitämällä huolta omasta hyvinvoinnistani paremmin.  
3. Olen kyllästynyt perfektionistiseen ajatteluun, itsekriittisyyteen ja ruoskimiseen. Haluan päästää irti ajatusmaailmasta, jossa mikään ei riitä tai mihinkään ei voi olla tyytyväinen. Tätä tahdon parantaa. Tähän tavoitteeseen tarvitsen eniten tiimin apua. Itsereflektiolla ja toimintani tarkastelemisella, sekä yksinkertaisesti ongelman tiedostamisella pääsen varmasti pitkälle itsekin, eihän se kenenkään muun ongelma ole, että tässä pisteessä olen, kun itseni. MUTTA tiimi voi auttaa sanomalla suoraan, jos käyn ylikierroksilla tai alan yli suorittaa mitä vähäpätöisimmissäkin asioissa. Tai jos puhun niin, ettei mikään riitä. Lisäksi kulttuurin rakentaminen, jossa pysähdytään tarkastelemaan omia saavutuksia, sekä ollaan niistä ylpeitä, on tilaa. 

Kaikki tavoitteet ovat realistisia ja tiedostan, että ne vaativat työtä, mindsetin ja toimintamallien muutosta. Lopputulema on tavoittelemisen arvoinen ja olen motivoitunut. Seuraan tavoitteisiini pääsyä reflektoimalla itseäni ja toimintaani, tunnen itseni sen verran hyvin. Kirjoitan nämä asiat ylös ja teen arjessani valintoja niin, että pääsen haluttuun lopputulemaan. Tuntuu kuitenkin, että nyt jos koskaan on aika ja paikka lähteä kehittämään ja työstämään näitä tavoitteita ja tiedän, että pääsen tavoitteeseen. 

Tavoite tämän esseen kirjoittamisen taustalla oli, että pysähdyn hetkeksi miettimään tavoitteitani ja tilannetta, jossa olen nyt. Koen, että olen hyvällä matkalla kohti tavoitteita ja odotan todella innolla, pienellä ripauksella positiivista kauhua, mitä tuleva kevät ja kesä tuovat tullessaan. Muistuttelen itseäni laskemaan kierroksia välillä. ”Eihän tää oo niin vakavaa” Hurmoksen Jessen sanat toistaen. Ehkä tänään käännän aivoni illalla asetukselle, johon kuuluu ainoastaan uusi lempi rakkausrealityni: Sometähtien sinkkuelämää, iso kuppi teetä, sekä viltti jonka alle kääriytyä.   

Lähteet:

Lencioni, P. 2016. The Ideal Team Player – How to recognize and cultivate the three essential virtues.

Iiris Määttä. Oppimissopimus syksy 2023