Keskittymiskyky on asia, jonka olen huomannut olevan oma kehityskohteeni. Jo esimerkiksi viime vuoden syksyn mökkipajassa nostin esiin, kuinka haluaisin parantaa keskittymiskykyäni, sillä sen puute on raskasta. Juuri kun tuntuu, että kykenee keskittymään rauhassa esimerkiksi esseen kirjoittamiseen, herpaantuu keskittyminen kuitenkin joko ulkoisesta syystä, kuten naapuriseinän porauksesta tai puhelimen piippauksesta tai sitten havahdun siihen, kuinka olen unohtanut hoitaa asian x. Keskittymiskyvyn elvytysoppaassa (2018) kerrotaankin, että jos ihmistä ei keskeytä ulkoiset asiat, ihminen keskeyttää itse itsensä. “Ilman ulkoisia keskeytyksiäkin hän elää keskeytysten keskellä” (Huotilainen & Maisala 2018, 9). Tälläkin hetkellä kirjoitan esseetä rauhallisessa ympäristössä, ilman ulkoisia keskeytyksiä, mutta voi luoja, miten monta kertaa olenkaan jo itse keskeyttänyt itseni. Ajatus lähtee harhailemaan ja huomaan stressaavani tekemättömiä hommia. Faktahan kuitenkin on, etteivät ne hommat itse itseään hoida, eikä se auta, että käytän aikaani niistä vain stressaamiseen. Olen tälläkin hetkellä esseen kirjoittamisen ohessa yrittänyt selata campus onlinen kursseja, kirjoittaa puhtaaksi yhden nettisivun sisältötekstiä sekä aikatauluttaa tulevia viikkoja. Mikä aikatauluttamisen ja tekemisen mestari olenkaan! Multitaskingistä, eli tehtävästä toiseen hyppäämisestä koituu aina kuluja. Maksettu hinta on kuormituksen kasvaminen, tehtävien tekemisen hidastuminen sekä virheiden määrän kasvu. (Huotilainen & Maisala 2018, 62.) Multitasking ei siis todellakaan johda tehokkuuteen, monen asian yhtä aikaa loppuunsaattaminen tai energisyyden ylläpitämiseen. Tehtävästä toiseen hyppimisestä pääsee kuitenkin eroon vasta, kun sen kuormittavuuden ehtii kunnolla huomaamaan.  

Millä sitten eroon multitaskingistä? 

Ulkoista omat ajatukset, kehottavat Huotilainen ja Maisala (2018, 64). Tämä on paras neuvo ja teko, mitä olen itse noudattanut jo ennen kuin mietin sen seurauksia sen tarkemmin. Kun kesken esseen kirjoittamisen mieleen tupsahtaa sata asiaa, jotka tulisi hoitaa, avaan puhelimen muistion, ja kirjoitan tutun ja turvallisen otsikon: “to do”. Tämän alle listaan kaikki asiat, jotka ovat mielen päällä ja jotka tulisi hoitaa tänään, huomenna tai kuluvan viikon aikana. Saatan tehdä välillä todella pikkutarkkojakin to do –listoja, kuten kirjata tekstin “vastaa äidin viestiin”. Tämä on kuitenkin minulle paras tapa toimia, sillä näin ulkoistan ajatukseni puhelimen muistiooni, josta tiedän löytäväni ne myöhemmin, kun aika on oikea niiden suorittamiselle. Esseen kirjoittamisen aikana ei siis tarvitse enää tuntea stressiä a) tekemättömistä asioista tai b) niiden tekemättömien asioiden unohtamisesta. Mikään ei nimittäin ole raskaampaa, kuin yrittää muistaa asioita, joita tulee myöhemmin hoitaa. Tai arkiviikon kauppalistan sisältöä. Siksipä kirjoitan senkin aina puhelimen muistioon. Kauppareissut eivät koskaan ennen ole olleet yhtä tehokkaita, kun tämän muutoksen myötä! 

Kuuntele kehoasi 

Huotilainen ja Maisala (2018, 64) nostavatkin kirjassaan esiin, että tutkimukset ovat osoittaneet, että asioissa poukkoilu väsyttää aivoja ja pitkällä aikavälillä rasittaa. Tästä syystä on hyvä oppia tunnistamaan, milloin käy ylikierroksilla ja keskittyminen alkaa herpaantua. Tiimikaverini Kaisa Ojaniemi kirjoittaa esseessään “Te Proakatemialaiset ootte just tommosia” (2021) osuvasti, että jos hänellä ei ole tehokas olo, ei hän tee mitään. Allekirjoitan lauseen täysin, sillä asioiden työstäminen huonolla ja epätehokkaalla ololla ei johda mihinkään, ainakaan itseni kohdalla. Päinvastoin virheiden määrä vain kasvaa ja huomaamattani olen saattanut taas aloittaa viittä eri asiaa samaan aikaan, joista lopulta jokainen jää kesken. Yritäppä palata seuraavana päivänä asioiden pariin, joissa ajatus on jäänyt täysin kesken.. Tehottomuuden tunnistamisesta minulle syntyy kuitenkin draivi ja halu hoitaa kesken jääneet asiat seuraavana päivänä heti ensimmäisenä valmiiksi. Omaa kehoaan ja tuntemuksiaan on vain parempi oppia kuuntelemaan, sillä silloin tekemisestäkin tulee itselle mielekkäämpää. Se onkin asia, jonka tänä etäaikana olen oppinut. Se, että tekee ajallisesti tehtäviä kahdeksan tuntia, ei ole yhtään sen “paremman” ihmisen merkki, kuin että saman työmäärän hoitaa tehokkaasti viidessä tunnissa. Säästetyt kolme tuntia voi hyvin käyttää omaan itseensä ja päivän vapaa-ajan voi aloittaa aikaisemmin.  

Palautuminen onkin todella tärkeää juuri keskittymiskyvyn näkökulmasta. Erityisesti rauhalliset, tylsät hetket, ovat tärkeitä mielen kannalta. Tällaisina hetkinä aivot käyvät läpi asioita ja tallettavat niitä muistiin. Näin syntyy erilaisia yhdistelmiä asioiden välillä ja uusia oivalluksia. Luovuus siis pääsee paremmin valloilleen. (Huotilainen & Maisala 2018, 74-75.) Kehomme toimii mielen työkaluna ja kantaa mieltä, jolloin esimerkiksi lenkki metsämaisemissa tuntuu palauttavalta, vaikka takana olisikin pitkä päivä jalkojen päällä. Olenkin itse pyrkinyt panostamaan liikuntaan ja luonnossa olemiseen, sillä huomaan, kuinka paljon luonnossa oleminen minua rauhoittaa. Veden äärellä oleminen edes hetken verran rauhoittaa hurjana pyörivää mieltäni sekä laskee sykettäni. Pitkästä työpäivästäkin palautuminen nopeutuu, kun kuulen veden äänen ja tunnen tuulen kasvoillani. Tällaisessa rauhallisessa, palautuneessa tilassa mielikin alkaa toimia täysin eri vaihteella. Parhaimmillaan palaan luontolenkiltä uusien ideoiden, tai vähintäänkin rauhoittuneen mielen kanssa. Näin asioiden hoitamiseen on taas huomattavasti helpompi keskittyä. 

Uusi työaikalaki avuksi 

Nykyinen 8-16 työajan määritelmä pätee enää harvalla, eikä ainakaan yrittäjällä. Teoksessa esitelläänkin käsite “uusi työaikalaki”, jonka pohjalta voi kokeilla rakentaa oman päivänsä. Tällainen malli voisi soveltua hyvinkin esimerkiksi juuri meille Proakatemialaisille, joilla on lähtökohtaisesti varattu viikosta kaksi päivää pajoille ja loppujen aikataulut tulee suunnitella itse. Mallin avulla on helppo aikatauluttaa oma päivä ja myös orientoitua tiettyjen asioiden hoitamiseen, kun tietää, että muutaman tunnin päästä on varattu ajanjakso juuri sähköpostiviesteihin vastaamiseen tai ystävän näkemiseen.  

Uusi työaikalaki koostuu virtausjaksosta (08-12), silppujaksosta (12-16), empatiajaksosta (16-20), rauhoittumisjaksosta (20-24), esitietoisen prosessoinnin jaksosta (00-04) ja avautumisjaksosta (04-08). (Huotilainen & Maisala 2018, 96-98.) Huotilainen ja Maisala (2018) kertovat tiivistetysti, että virtausjakson aikana keskitytään työn touhuun, ilman keskeytyksiä. Virtausjakson aikana voi esimerkiksi kirjoittaa esseitä ja suunnitella pajoja tai tehdä projektisuunnitelmaa. Tämä aika on hyvä varata tärkeimpien asioiden parissa työskentelyyn. Silppujaksolla, eli 12-16 välillä on hyvä hoitaa juoksevia asioita: Teamsin selailua ja viesteihin vastaamista, puheluita, to do –listan kohtia. Sitä sun tätä, eli silppua. Tärkeintä on saattaa pienet asiat loppuun! Klo 16 alkaa empatiajakso, jolloin luvan kanssa voi keskittyä läheisiin ja heille ajan antamiseen. Tee läheisen kanssa ruokaa, istu alas ja keskustele päivästä. Nää ystäviä. Ole se tyyppi, jolla on aikaa muille. Tämä on asia, jota itse laiminlyön usein ja vastaan aina ystäville, etten juuri nyt ehdi nähdä tai jutella. En kuitenkaan haluaisi olla se ihminen, jota ei myöhemmin enää uskalleta lähestyä, koska “hän on aina kiireinen”. Tuo on varmaan suurimpia pelkojanikin. Pelkään, etten pysty olemaan läsnä läheisilleni. Empatiajakso auttaa varamaan juuri tälle aikaa. Empatiajakson jälkeen tulee rauhoittumisjakso, jonka aikana valmistaudutaan uneen ja saatetaan mieli ja keho kohti lepoa. Tähän voi kuulua venyttelyä, kirjan lukemista, pieni lenkki, mitä vain, mikä rauhoittaa kehoa ja mieltä. Tämän avulla tähdätään rauhalliseen ja laadukkaaseen uneen. Seuraavan jakson, esitietoisen prosessoinnin, aikana aivot tekevät työtä ja siirtävät päivän aikana tapahtuneita ja opittuja asioita muistiin. Unta on siis syytä suojella. Viimeinen jakso on avautumisjakso, jonka tavoitteena on valmius uuteen päivään. Päivä voi alkaa kevyellä lenkillä, joogalla tai aamukahvilla. Millä vain mikä starttaa päivän itselle mieluisalla tavalla.  

Työ ja muu elämä kietoutuvat toisiinsa 

Keskittymiskyvyn parantaminen on monen asian summa. Se vaatii hyviä yöunia, laadukasta ravintoa, mielen ja kehon liikuttamista sekä jämerää otetta oman itsensä kanssa. Oman hyvinvoinnin, jaksamisen ja keskittymiskyvyn kannalta, on turha ajatella jatkuvasti “sitten kun”. On vain nyt ja tämä, yksi elämä. Elämä, johon mahtuu kiireisiä työpäiviä, yllättäviä vapaahetkiä päivien keskellä sekä jaksoja, jolloin loikoillaan rannalla auringon alla, mutta tehdään kuitenkin samalla työasioita. Työt eivät lopu tekemälläkään, joten on parempi hyväksyä fakta, että kaikki kietoutuu toisiinsa. “Työ ja muu elämä kietoutuvat toisiinsa” (Huotilainen & Maisala 2018, 101). Tämä on lause, jonka ymmärtäminen on avartanut omaa maailmaani merkittävästi. Toivottavasti se tekee saman myös sinulle.  

Lähteet: 

Huotilainen, M. & Maisala, M. 2018. Keskittymiskyvyn elvytysopas. Jyväskylä: Tuuma. 

Ojaniemi, K. 2021. Te Proakatemialaiset ootte just tommosia. Luettu 18.8.2021. https://esseepankki.proakatemia.fi/te-proakatemialaiset-ootte-just-tommosia/