Tasan vuosi sitten olimme kokeneet Tiimidiilin rankan epäonnistumisen ja epätoivo oli vallannut monien meistä mielen. Kirjoitin tuolloin aiheesta blogitekstin Epäonnistumisesta uutta voimaa ja yritin kirjoittaa tekstistä positiivisen ja toiveikkaan. Siitä tulikin niin positiivinen ja toiveikas etten itsekään tainnut tuolloin siihen uskoa. En uskonut, että tästä epäonnistumisesta vielä kasvaisimme tiiminä. Mitä sitten onkaan tapahtunut tämän vuoden aikaan? Olemmeko pystyneet kääntämään ensimmäisen vuoden tappiot voitoiksi ja kasvamaan tiiminä? Olemmeko uskaltaneet päästää epäonnistumisistamme irti ja antaa kehityksen eteenpäin tapahtua?

Melkein heti Tiimidiilin jälkeen alkoikin jo kesäloma ja hajaannuimme omille teillemme, emmekä oikein koskaan käsitelleet tiimidiili tappiotamme. Kaikille oli vain jäänyt päähän pettymyksen hiljainen ääni. Varmasti jokainen meistä koki, ettemme halua enää ikinä kokea samaa epäonnistumisen tunnetta. Olimme kokeneet saman pettymyksen tunteen myös ensimmäisen vuoden myyntipäivillä, jossa olimme epäonnistuneet myös ja hävinneet koko kisan. Se tunne ettemme halua enää hävitä, veikin meitä eteenpäin kohti kasvua ja onnistumisia.

Proakatemian erilaisista haasteista kasvoi meille mörkö ja aloimme itsekin näkemään itsemme sinä tiiminä, joka aina häviää. Toisen vuoden haasteissa päätimmekin yhdessä tiiminä, ettemme halua enää hävitä, emmekä olla se tiimi joka aina häviää. Päätimme tehdä kaiken voitavamme sen eteen, ettemme enää epäonnistuisi. Vuoden aikana käsittelimme paljon tiimimme heikkouksia haastetilanteissa. Käsittelimme aina ennen jokaista haastetta ne virheet, joita teimme viime vuonna ja päätimme, ettei näihin virheisiin enää sorruttaisi. Kaikkein tärkeimpänä tiimimme kasvun näkökulmasta näen kuitenkin sen, kuinka pidimme hyvästä tiimihengestä kiinni ja käytimme sen positiivista voimaa jokaisessa haasteessa. Siitä tiimihengestä, jonka ensimmäisessä tiimidiilissä ensimmäistä kertaa löysimme. Vaikka välillä tuntui, että tiimimme oli levällään ja täynnä yksilöitä, jotka jokainen suorittivat kohti omia tavoitteitaan, osasimme silti aina ennen haasteita kasata tiimimme oikeaksi yhdessä toimivaksi tiimiksi. Opimme myös vuoden aikana hyödyntämään kaikkien tiimiläisten vahvuudet ja keinot, joilla saamme ne esille.

Nämä muutokset myös näkyivät tiimissämme varsinkin haasteiden aikana. Syksyn ensimmäisessä haasteessa, Myyntipäivissä, sijoituimme toiseksi. Välissä suoritimme onnistuneen 12 h haasteen ja voitimme Proakatemian hassuttelu palkintoja, jotka nekin vahvistivat tiimihenkeämme taas entisestään. Koko toisen vuoden kruunasi kuitenkin voitto tiimidiilistä, mikä todisti kasvumme tiiminä monista epäonnistumisista ja riman alituksista voittajaksi. Kirjoitin vuosi sitten blogiesseessäni: ”Tästä epäonnistumisesta opimme ja jatkamme vahvempana tiiminä eteenpäin. Epäonnistumisesta seuraa aina jotain hyvää, kun vaan antaa sen tapahtua. Epäonnistumisen hetkellä se ei siltä kyllä tunnu ollenkaan. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, ettei epäonnistuminen ole ikuista. Tämäkin epäonnistuminen unohdetaan heti, kun onnistumme ja ylitämme itsemme.” Vaikka en tätä kirjoittaessani täysin tähän uskonutkaan, niin näin juuri kävi. Jatkoimme vahvempana tiiminä eteenpäin ja epäonnistumisesta seurasi paljon hyvää. Tuskin tulemme koskaan unohtamaan ensimmäisen vuoden tappioita, mutta niin kauan kun ne muistamme, muistamme myös ettemme halua enää kokea sitä epäonnistumisen tunnetta.

Mokasimme, hajosimme ja romahdimme, mutta nousimme. Nousimme tiiminä yhdessä, sillä emme halunneet enää epäonnistua ja halusimme olla tiimi.

Lähteet:

http://elaparemmin.fi/blogi/epaonnistumisesta-on-hyotya/

On ok mokata, hajota, romahtaa – ja nousta

Uskallatko onnistua?

https://www.talouselama.fi/uutiset/google-selvitti-miksi-jotkut-tiimit-menestyvat-hyvin-ja-toiset-heikommin/c86033a2-d558-348c-92bf-007d250a4264