Arjen ja työelämän (eli proakatemia-arjen) tasapainottaminen on ollut itselleni pitkään suurin kompastuskivi elämässäni. Varsinkin alkuvuoden pullaprojektin aikana arki oli todella hektistä, sillä otin yhdessä Tommi Turusen kanssa projektijohtajan roolia. Tämä oli Edelin ihka ensimmäinen projekti, joka toteutettiin vielä koko 25 hengen tiimin voimin, joten projektin toteuttamisessa oli melkoinen härdelli.

Olen huomannut, että tuppaan johtavassa asemassa laittamaan työn ja tiimiläisteni tarpeet aina itseni edelle, jolloin joudun aina karsimaan omasta vapaa-ajastani ja jaksamisestani. Pullaprojektin aikana tulikin tehtyä todella pitkiä ja raskaita päiviä, joka johtui osittain siitä, että en osannut delegoida tarpeeksi tehtäviä, jolloin tein itse aivan liikaa. Vapaa-aikakaan ei ollut oikeastaan enää vapaa-aikaa, sillä kuvittelin, että minun täytyisi olla aina tavoitettavissa ja kartalla kaikesta, jolloin en voinut irrottaa ajatuksiani projektista ollenkaan. Tiimin kesken vitsailtiinkin, että pullat ne on aina mielessä, joka piti sillä hetkellä valitettavasti täysin paikkaansa.

Pakko hidastaa

Pullaprojektin loputtua lupasin itselleni, että en pitkään aikaan ryhtyisi projektijohtajaksi tai muutenkaan laittaisi niin suurta panosta asioihin, sillä olin laittanut kyseiseen projektiin 110 %. Viikon tai kaksi onnistuin ottamaan suhteellisen rauhassa, mutta pian huomasin, että olen ajautumassa ihan samanlaiseen tilanteeseen uudestaan. Poikaystävänikin huomautti jossain vaiheessa, että puhun pelkästään koulusta, enkä ole oikeasti läsnä, vaan olen koko ajan omissa ajatuksissani. Tajusin keskustelun jälkeen, että minulle oli jäänyt vuoden alusta jonkinlainen päähänpinttymä siitä, että koulu ja oma tiimi täytyisi priorisoida aina ensimmäiseksi. Ajattelin myös, että akatemialla tulisi istua joka päivä poikkeuksetta 8-16, eikä mistään sovitusta saisi koskaan olla pois ilman todella painavaa syytä. Nämä virheelliset mielikuvat ovat aiheuttaneet sen, että panostan kaikkeen tekemääni jopa vähän liikaa ja koen huonoa omaatuntoa, jos joudun kieltäytymään jostakin tehtävästä tai jättäytymään joistain ei niin pakollisista tapaamisista pois oman jaksamiseni takia.

Arjen priorisointia

Käymäni keskustelu poikaystäväni kanssa toimi herättelevänä tekijänä ja aloin priorisoimaan arkeani hieman erilailla. Järjestelin mielessäni kaikki kouluun liittyvät asiat seuraavalla lailla:

1. Pakolliset asiat: viikkopalaveri, pajat 2krt/vko, hallituksen kokous, pakolliset kurssit
2. Liukuvat asiat: kaikki projekteihin liittyvät sovitut palaverit, oppimistiimin palaverit, esseiden kirjoitus
3. Vapaa-ehtoiset asiat: yleinen hengailu tiimiläisten kanssa koulun ulkopuolella

Niin sanotut pakolliset asiat ovat sellaisia, joihin pyrin aina pääsemään paikalle. Joudun kuitenkin mielessäni muistuttamaan itseäni, että mikään edellä mainituista ei ole oikeasti pakollista ja jos on jokin hyvä syy olla pois, se on täysin sallittua. Asennoiduin kuitenkin osallistumaan näihin joka viikko, sillä useimmat pakollisista asioista ovat koko tiimin yhteisiä tapaamisia.

Liukuvat asiat määrittelin itselleni ei niin pakollisiksi, mutta ne ovat silti aivan yhtä tärkeitä ja arvokkaita kuin pakollisetkin asiat. Ne ovat ehkä ennemmin sellaisia asioita, joihin ei vaadita joka kerta pakollista osallistumista ja niihin voi usein osallistua myös etänä. Liukuvia asioita voi lisäksi yleensä siirtää, sillä niille ei ole ainakaan omassa kalenterissani varattu joka viikolta samaa aikaa.

Vapaa-ehtoisiksi asioiksi määrittelin tiimiläisten kanssa esimerkiksi tiimipöydillä hengailemisen koulupäivän jälkeen. Meillä oli alkuvuodesta tiimin kanssa puhetta siitä, että pyrkisimme olemaan akatemialla päivästä riippumatta 8-16, oli se sitten aktiivista tekemistä tai vain yleistä hengailua. Tällä haluttiin edesauttaa tiimiytymistä ja saada uusia ideoita keskustelun kautta. Ymmärrän erittäin hyvin, että tällaisesta menettelystä voisi olla paljon hyötyä tiimille, mutta aika nopeasti realisoitui, että tällainen toimintatapa ei ainakaan itselläni toimi. En jostain syystä saa kovinkaan tehokkaasti hommia tehtyä akatemialla, jonka lisäksi omakin arkeni koulun ulkopuolella on aina todella kiireistä. Totesin, että aion antaa itselleni luvan lähteä ennemmin kotiin tekemään jotain tehokkaampaa sen sijaan, että jäisin vain kuluttamaan aikaa akatemialle.

Vaikka erottelinkin edellä mainitut tapahtumat pakollisiin ja ei niin pakollisiin asioihin, se ei tarkoita, että ne olisivat jotenkin eri arvoisia. Se ei tarkoita myöskään sitä, että liukuvista asioista voisi luistaa ilman hyvää syytä tai että voisin skipata tiimiytymisen koulun ulkopuolella kokonaan. Mutta koska tuppaan ajautumaan niin herkästi ylisuorittamisen puolelle, minun oli pakko erotella nämä asiat toisistaan, jotta voisin olla joskus hyvällä omalla tunnolla pois, jos olen esimerkiksi todella uupunut tai minulla on jotakin tärkeää menoa. Huomaan, että luon itselleni todella helposti toimintamalleja, jotka eivät ole omalle jaksamiselleni hyväksi. Tämä asioiden erottelu onkin tapa olla itselleni armollisempi ja tapa oppia priorisoimaan oma jaksamiseni koulun edelle.

Kevät rankempi kuin osasi odottaa

Kokonaisuudessaan tämä ensimmäisen vuoden kevät on tuntunut todella raskaalta ja se olisi voinut olla hieman helpompi, jos kaikkeen ei olisi heittäytynyt aivan 100 prosentin panoksella mukaan. Yrityksen perustamisen, tiimiytymisen, kurssien, esseiden ja projektien tekemisen yhdistäminen on ollut vaikeampaa, kuin olisin osannut arvata. Aloitimme vuoden tiimini kanssa myös todella vauhdikkaasti, eikä vauhti ole ehtinyt missään vaiheessa edes hidastua. Koulun lisäksi on vielä omakin elämä elettävänä, johon kuuluu muun muassa työt, harrastukset, poikaystävä, kaverit sekä oman arjen yleinen pyörittäminen. Hommaa riittää siis vaikka muille jakaa, mutta niinä viikkoina, kun onnistun priorisoimaan kaiken oikein, arki tuntuu kiireestä huolimatta todella hyvältä. Priorisointi ei mene joka viikko aivan putkeen, jolloin arki on raskaampaa, mutta uskon silti, että opin priorisoinnissa koko ajan paremmaksi. Ja vaikka olisi raskaampiakin viikkoja, niin ainakin saan tehdä sellaisia asioita, joista oikeasti nautin.