Totuuksia kellokorteista ja kahvihuoneista 

Toisin kun iso osa akatemialla opiskelevista, minulla ei koskaan ole ollut mitään sitä vastaan, että olisin jollakin toisella töissä tai niin sanotussa ”palkkatöissä”. En ole uskaltanut tuoda tätä kovin vahvasti ilmi, sillä pelkään sitä, että ihmiset kyseenalaistavaisivat minun kouluvalintaani sekä pätevyyttä olla yrittäjä. Olen paljon pohtinut tätä mikä saa ihmiset vierastamaan niin paljon toisella työskentelyä ja siksi päätinkin etsiä kirjaa, josta saisin ammennettua omaa näkökulmaani. Eteeni sattui työelämän kapinalliset. Kirjan nimi ja sen sisältö hieman poikkeaa toisistaan, mutta kirjassa pureudutaan työelämän erilaisiin osa-alueisiin kuten työaikoihin sekä etätyöhön, joka on yksi syy sille miksi ihmiset ihannoivat yrittäjyyttä. Fakta kuitenkin on se, että kaikki me emme voi olla yrittäjiä. Tässä esseessä siis paneudun siihen kuinka paljon työajat sekä läsnäolo rajoittavat työelämässä olevia ihmisiä. Tämän kirjan luettuani saan varmasti hyvät eväät jatkoon, myös siihen, jos minusta joskus itse tulee työnantaja.  

Päivitä työelämäsi nykyaikaan!  

 Elämme tällä hetkellä teknologian aikaa, jossa nykypäivänä suurimmalla osalla tärkein työväline on tietokone. Tämä teknologian aika on muuttanut hyvin paljon työtehtäviä sekä ruumiillista työtä. Työn sisällöt ovat siis muuttuneet, mutta olemme edelleen jämähtäneet aikaan, jossa työntekoa mitataan työtunneissa sekä läsnäololla. Koska ruumiillinen työ on vaihtunut niin sanottuun ajatustyöhön eli ajatellaan työkseen, on silloin fyysisenkin ympäristön merkitys muuttunut. Fyysistä työtilaa ei enää tarvita työn tekemiseen vaan työn tukemiseen. Työtilat ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi pysyneet ennallaan. Tässä tullaankin siihen, että työtä pitäisi tehdä siellä, missä sitä saa parhaiten tehtyä. Joskus se saattaa olla työpaikalla oleva toimisto tai toisinaan kotona, kahvilassa tai missä itse ajattelee ympäristön tukevan työtä. Ajattelutyö on pääsääntöisesti luovuutta ja usein suomalaiset perinteiset toimistot eivät luovuutta tue. Miksi emme siis ole valmiita etätyöskentelyyn?  

Tähän on varmasti paljon erilaisia syitä ja yksi on luottamuksen puute. Luottamus itseensä ja luottamus työkaveriin. Siihen, että tuleeko tehtävät tehtyä, jos ei ole valvovaa silmää tai ryhmäpainetta.  Tärkeänä pidetään sitä, että jonkinlainen mittari työn mittaamiseen ja tällä hetkellä se on töissä istuttavat työtunnit ja kellokortit. Tärkeää kuitenkin on se, että työ tulee tehdyksi. Se missä sitä tehdään, onko sillä niin merkitystä? Se on tietysti tilanne kohtaista, mutta jos nyt ajatellaan suurpiirteittäin. Töissä pystyy kyllä istumaan kahdeksan tuntia tehokkaan näköisesti, saamatta mitään aikaan ja tällöin työnteosta tai työntehokkuudesta jää hieman virheellinen kuva. Työ pitäisi siis mitata tehdyissä suoritteissa. Tällä varmistettaisiin, että työt tulisivat tehtyä ja se saavuttaisi varmasti monessa työntekijässä tehokkuutta. Työnantaja voisi pitää viikossa yksi tai kaksi välitsekkausta, jossa päiviteltäisiin tehdyt työt ja tulevat työtehtävät. Käytäisiin läpi ongelmia ja sparrailtaisiin toisia. Työnantajan olisi hyvä keskustella jokaisen työntekijän kanssa yksilöllisesti missä työ tulisi parhaiten tehdyksi. Sovittaisiin selkeät pelisäännöt. Varsin tärkeää on se, että työntekijä pitää olla tavoitettavissa silloinkin, kun ei ole toimistolla. Unohtakaa sana etätyö. Työ on työtä, riippumatta siitä missä sitä tehdään.  

Mikä sitten ajaa siihen, että etätyön tarve olisi suurempi mitä ennen?  

 Hieno esimerkki ihan henkilökohtaisesta elämästäni tulee tässä. Jostain kumman syystä jäimme tiimin kanssa pohtimaan mihin kellonaikaan kukakin on parhaimmillaan. Osalla se on aamu kahdeksalta kahvi kupposen juotuaan, osalla taas yhdentoista aikaan illalla, ennen kuin käydään nukkumaan. Kun meidän henkilökohtaiset elämänrytmimme ovat erilaiset, vaikuttaa se myös meidän henkilökohtaiseen työskentelyyn ja aikaansaamiseen.  

Työajat. Ymmärtäähän sen. Niiden noudattaminen on turvallista niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Jos kuitenkin hypätään suoraan syvään päähän, miettimättä sen enempään työaikalakeja niin, jos kerta etätyön tekeminen on mahdollista, voisiko olla mahdollista, että työtä tehdään siihen kellon aikaan, kun se itselle parhaimmaksi sopii. Tärkeät palaverit ja asiakastapaamiset tietysti hoidetaan sovittuihin aikoihin, jotka usein ajoittuvat aamuun/aamupäivään tai iltapäivään, mutta se ajatustyö. Miksi rajata pois aikaa, joka jollekin ihmiselle sopii parhaiten ja lytätä tämän ihmisen luovuus. Lähes sama asia kuin se, että tylsät toimistot vievät luovuuttamme vain kauemmaksi. Jostainhan ihmisen on sitten luovuttava, jos hän tekee ajatustyötä siihen kellon aikaan, kun se hänelle on parhain. Usein miten yöunista. Kirjassa pohdiskellaan todella karkeallakin näkökulmalla tätä asiaa, mutta paljon tulee samaistuttavia asioita. Fakta on se, että me ihmiset olemme erilaisia ja haluamme tehdä työmmekin eri tavalla. Eivätkä työajat saisi rajoittaa tätä.  

 Oma aikataulutus ja etätyöt ovat varmasti monelle vieraita asioita. Niitä saatetaan vierastaa myös siksi, ettei haluta tulla leimatuksi tai ei uskalleta poiketa “normaalista”. Työpaikalla ikävät katseet, koska etätyöt ja oma aikataulutus ovat vieraita monelle ja osa haluaa pysyä vankasti selkeissä aikatauluissa ja ajatus siitä, että työtä tehdään vain silloin kun ollaan konkreettisesti töissä, on juurtunut meihin kiinni. Mielestäni näistä asioita kannattaa puhua omalla työpaikalla. Työnantajien tukea työntekijöitään etätyöhön ja omiin aikatauluihin muiden edessä, jotta kenellekään ei jää epäselväksi se, että myös se on täysin sallittua ja normaalia.  

 Kirjasta saisi pohdittua valtavasti erilaisia näkökulmia työntekijöiden ja työnantajan näkökulmaan, mutta haluisin rajata nyt näihin kahteen asiaa, sillä nämä ovat tulleet tutuiksi henkilökohtaisella tasolla akatamialla. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan työelämässä näiden kahden asian kanssa ajaudutaan. Etätyöt ovat kyllä yleistyneet jo huomattavasti, mutta miten sitä saadaan yleistettyä vielä enemmän työntekijän eikä vain työnantajan tasolla.