Sehän on pelkkää retoriikkaa

Puhevalta kirjassaan Juhana Torkki käsittelee vaikuttavaa puhumista ja retoriikan merkitystä. Nyky-yhteiskunnassamme retoriikka sanaan liittyy monesti vahvasti negatiivisia mielenyhtymiä tai ajatus pelkästään pinnallisesta sanailusta. Toisin on kuitenkin ollut aikaisemmin, kun retoriikka oli arvostettu taito. Kritiikkiä sataakin, että nyky-yhteiskunnassa retoriikan taitomme onkin vähentynyt. Tätä kehitystä ovat osaltaan tukeneet koulutusjärjestelmämme, jotka tukevat esittely mallista puhumista. Minulle itselleni retoriikka oli tuttu käsite lähinnä retorinen kysymys konseptista ja aionkin tässä esseessäni hieman paneutua vaikuttavan retorisen puheen ja esitelmän eroihin.

“Sehän on pelkkää retoriikkaa, kuulemme usein heitettävän. Sanaan on ladattu valtava määrä negatiivisia ennakkoluuloja. Tälläinen kielteisyys on oireelliista. Se heijastelee kulttuurimme pinnallisuutta, sillä tosiasiassa retoriikka on vanha ja kunnollinen tieteen ala.”

Mitä sitten on retoriikka. Retoriikka on lyhyesti ja ytimekkäästi puhetta, jolla on tarkoitus vaikuttaa kuulijaan ja hänen asenteisiinsa. Yleensä vielä sitten, että tämä on ennalta suunniteltua, että miten halutaan vaikuttaa. Puheella on siis kaksi pistettä, on nykytilanne ja tavoite. Retoriikassa tärkeintä eivät ole sanat vaan enemmänkin sanojen vaikutus. Tästä syystäkin retorista puhetta pitäessä hyvä puhuja ei aina sano mitä hänen tekisi mieli, vaan mikä tukee puheen tavoitetta kaikkein parhaiten. Hyvä retorinen puhuja pystyy siis nöyrtymään ja laittamaan omat tarpeensa sivuun ja keskittymään puheeseen, joka synnyttää halutun reaktion kuulijassaan. Retorista puhetta on myös tämän lisäksi pidetty hyväkäytöksisyytenä.

Hauska huomata kuinka Sanojen supervoima kirjasta löytyy yhtymäkohtia tähän. Kirjassa Sanojen supervoima puhutaan siitä, että ihmiset eivät muista sanoja, joita sanot, tekoja, joita teet, vaan he muistavat tunteen, jonka olet heihin jättänyt. Tästä samasta asiasta taitaa retoriikassakin olla kyse. Tätä mielestäni tukee ajatus, että hyvässä retorisessa puheessa on mietitty ensin minkälaisia reaktioita, halutaan herättää ja siihen päälle sanat, jota tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan.

Suomen kielessä vallitsee Juhana Torkin mukaan retoriikan tajun puute. Retoriikka oli aikaisemmin historiassa jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen opiskeluaine, sillä se opetti hyviä käytöstapoja. Retoriikalla kun tarkoitus on oppia puhumaan hyvin. Meillä Suomessa erityisesti kieli on muuttunut todella latteaksi ja puhekieliseksi. Politiikoilla on puheissaan hienoja sanoja, puhe on asiapitoista ja täynnä erilaisia sanahirviöitä ja laitosten nimiä. Juhana nosti esille hänen mielestään viimeisimmät Suomessa hallinneet hyvät retoriset puhujat ja esimerkiksi Kekkonen oli yksi heistä. Hän osasi puhua kuulijalleen ja kaunokielisyys oli vahvasti läsnä.

Toinen ilmiö on, että koulujärjestelmämme jo ala koulusta asti opettaa meidät esittelemään. Meidän asia pitoisuutemme esitelmässä on asia, joka yleensä vieläpä pisteytetään. Opitaan siis jo nuoresta asti, että asiapitoisuus on tärkeää. Esitelmässä ei oteta huomioon kuulijaa, vaan esitellään oma asiamme ja siihen kuulija reagoi meille aivan sattumanvaraisella tavalla. Esitelmässä siis tavoitteena on jakaa tietoa ja keskiössä on asiapitoisuus.

Retorisesti taitava ihminen ottaa huomioon aina ihmiset, joille hän puhuu ja tilanteen, jossa hän puhuu. Retorisesti taitava ihminen on nöyrä. Hän myös ottaa vastuun sanoistaan ja ymmärtää, että sanat voivat vaikuttaa toiseen ihmiseen. Nykyään kuulee monesti, että suoraan puhuminen on hyvä asia ja, että on kuulijan vastuulla, miten hän asiaan reagoi. Tämä mielestäni osittain pitääkin paikkansa. Vastuu on molemmilla ja mikäli puheen pitäjä tietää kuulijakuntansa olevan esimerkiksi vahvasti uskonnollista, ei vitsailu aihepiiristä ole ehkä hyvä, kun taas toisessa ympäristössä vitsi voisi toimia mainiosti. Tarkoitan tällä ajatuksella lähinnä sitä, että retorisesti taitava puhuja tuntee kuulijansa ja osaa käyttää kieltään ja lukea kuulijoitaan siten, että mielensä pahoittamista ei tapahdu, mikäli tämä ei ole juuri haluttu tavoiteperä.

Mieleeni nousee viime ajoilta Selviytyjät ohjelmaa katsoessani nousseet huomiot. Ohjelmaan osallistuja Leo Stillman laukoo heimonsa keskuudessa asioita hyvinkin suoraan henkilöille. Jälkeenpäin hän toteaa kameroille, että on hyvä sanoa nämä asiat ääneen. Tilanteiden intentio miten asioista, missä tilanteissa ja keiden läsnä ollessa tilanteista on sanottu ovat nostaneet käsikarvat pystyyn. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että ollaan hyvin kaukana retorisesti taitavasta henkilöstä. Tämä myös kärjistetysti kuvastaa mielestäni hyvin Juhana mainitsemaa retoriikan tajun puutetta. Retorisesti taitava ihminen osaisi ja haluaisi nostaa nämäkin esille sillä tavalla, että pystyy vaikuttamaan kuulijaansa positiivisesti eikä päinvastoin.

Retoriikka on siis ennen kaikkea vakuuttavaa puhetta. Kuten Platon sitä aikanaan kuvaili, on se sielujen johdattamista sanojen avulla. Mikäli ajatellaan sielujen johdattamista tai mitä se voisi olla, niin ainakin mieleen nousee, että sen täytyy olla jotain todella minulle osuvaa, harmonista sekä hyviä tunteita herättävää.

Lähteenä on käytetty puhevalta kirjaa.