Meillä jokaisella on tunnelukkoja. Tunnelukot syntyvät lapsuudessa siitä, kun lapsi joutuu yksin käsittelemään vaikeita asioita. Joku saattaa sulkeutua omaan kuoreensa, toinen taas alkaa kiusaamaan muita. Takanen kertoo kirjassaan tunnelukoista ja kuinka ne voi avata. Tunnelukon voi avata pohdiskelemalla omaa lapsuuttaan. Kirjan alussa Takanen suosittelee lukijaa keskustelemaan lapsuudestaan vanhempiensa kanssa, jotta nykyisyyden peilaaminen lapsuuteen helpottuu ja jotkin tunnelukkoihin liittyvät syyt saattavat löytyä. 

Tunnelukot ovat se pieni ääni päässämme, jonka kautta puhumme itsellemme. Se voi olla joko monologia tai dialogia. Kuinka sinä puhut itsellesi? Olen huomannut, että voimme itse vaikuttaa oman sisäisen äänemme sävyyn ja siihen mitä se meille puhuu. Tunnelukkoja on tämän kirjan mukaan kahdeksantoista, joten käyn tässä esseessä läpi vain itselleni merkityksellisiä tunnelukkoja. 

Tunnetko itsesi riittämättömäksi ja huonommaksi kuin muut? Silloin sinulla todennäköisesti on epäonnistumisen tunnelukko, jota kuvaillaan seuraavasti: ”Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Olet saattanut oppia välttelemään haasteita tai vaikeita tehtäviä epäonnistumisen pelossa. Saatat uskoa, että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Ajattelet että toiset ovat menestyneet paremmin, etkä anna arvoa omille saavutuksillesi – aina löytyy joku, joka on menestynyt tai pärjännyt paremmin. Epäonnistumisen tunnelukko näyttäytyy varsinkin työelämässä. Saatat vältellä uralla etenemistä, haasteiden ottamista, ylennyksiä, työhön sitoutumista tai aloitteellisuutta. Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä. Ajan myötä usko omaan itseen heikkenee ja epäonnistumisen tunnelukko voimistuu jokaisen epäonnistumiseksi koetun tilanteen myötä.” 

Tein Tunnelukkotestin ja sain epäonnistumisen tunnelukon voimakkuudeksi keskivahva. Aloin pohtimaan syitä tälle tunnelukolle. Luulen tunnelukkoni syntyneen yläaste aikoina, jolloin minua kiusattiin pahasti. En useimmiten koulussa uskaltanut sanoa mitään, koska kiusaajani olisi voinut tarttua johonkin sanomaani ja käyttää sitä kiusatakseen minua. Epäonnistumisen tunnelukko näkyy minussa siten, että en koe olevani hyvä missään. Kirjoitin lukiosta keskinkertaiset paperit, eikä minulla ole ammatillista tai harrastuksellista osaamista. Osaan paljon asioita, mutta en koe olevani yhdessäkään hyvä ja se tuntuu pahalta. 

Olen saanut avattua yhden tunnelukon aikaisemmin tänä kesänä. Kävin erään ystäväni kanssa keskustelua hylkäämisen tunnelukosta, joka minulla oli ja kesken keskustelumme lukko aukesi, kun sisäistin asian. Hylkäämisen tunnelukosta on todella hyvä vertauskuva kirjassa ja se menee jotakuinkin näin: Mies käy silloin tällöin puistossa syöttämässä erästä lintua. Mies ei aluksi käy puistossa linnun takia, mutta päätyy myöhemmin käymään päivittäin syöttämässä lintua. Mies alkaa miettimään, ajatteleeko lintu miestä, kun hän ei ole siellä tai syöttääkö joku muu tätä lintua. Mies tulee vainoharhaiseksi. Hän rakastuu lintuun ja haluaa pitää tämän omanaan, joten mies nappaa linnun häkkiin ja vie sen kotiinsa. Kotonaan mies päästää linnun vapaaksi, mutta eihän lintu ole vapaa talon sisällä. Lintu ahdistuu ja pyrkii karkaamaan.   

Vertauskuva kertoo parisuhteesta, jossa toinen osapuoli rajoittaa toisen elämää niin paljon, että toinen ei enää omasta tahdostaan halua olla siinä. Minulle hylkäämisen tunnelukko syntyi, kun muutimme Jyväskylästä Muurameen. Jyväskylässä minulla riitti kavereita koko ajan. Kun muutimme Muurameen, asiat muuttuivat todella radikaalisti. En tuntenut ketään uudelta luokaltani ja luokkakaverit muutenkin asuivat kaukana uudesta kodistamme. Se oli todella kova paikka kuudesluokkalaiselle minulle. Olin oikeasti yksin. Yläasteella alkanut kiusaaminen ei helpottanut yksinäisyyttäni yhtään. Olen oppinut olemaan välillä yksinkin enkä kammoksu yksin olemista. Ymmärsin myös mitä olin tehnyt väärin parisuhteissani tunnelukkoni takia. 

Kun meidät keväällä jaettiin tiimeihin, pelkäsin jääväni yksin ja ulkopuoliseksi tiimistä. Niinhän siinä kävikin. Tunnelukkoni ansiosta en edes halunnut pyrkiä syvemmälle tiimiin sisään, sillä pelkäsin jääväni yksin ja yksin jäinkin. Tunnelukon auettua olen hyväksynyt osuuteni tiimiin, enkä pelkää olla minä tiimissämme. 

Tunnelukkojen avaaminen alkaa siitä, että tunnistaa omat tunteensa ja ajatuksensa, sekä antaa itselleen luvan tuntea niin, kuin tuntee.