Huoh! tämän esseen kirjoittaminen on kestänyt pari kuukautta ja viimein sain sen julkaisu kuntoon. Olen nyt kuunnellut Mark Mansonin, Kuinka olla piittaamatta paskaakaan kirjan pari kertaa kokonaan ja joitain pätkiä useita kertoja. Kirja pohditutti minua valtavasti, ja se loi tietynlaiset paineet kirjoittamiseen. Kirja oli mielestäni niin loistava, että en mitenkään pysty pääsemään sen tasolle kirjoittajan taitoineni kuin haluaisin päästä. Tärkeintä kirjojen lukemisessa ja esseiden kirjoittamisessa niiden pohjalta ehkä kuitenkin on se itselle saatu hyöty ja oppi – sitä todella sain ja janoan löytää lisää vastaavanlaisia kirjoja!

Esseiden kirjoittaminen kirjan pohjalta on mielestäni sitä vaikeampaa mitä mielenkiintoisempi kirja on, tässä kirjassa esimerkiksi on niin paljon syvyyttä ja erilaisia näkökulmia, että olisin voinut tarttua niistä lähes jokaiseen. Minulla olikin työpöydälläni viisi erilaista aihiota, joista en osannut valita minkä kirjoittaisin loppuun. Lopulta muotoilin jokaisesta aihiosta jotakin ja pääosin kirjoitin kaiken uusiksi. Elämä vie ja kaksi kuukautta on tuntunut tässä prosessissa samaan aikaan elämänpituiselta ajalta kaikkine matkalle osunein kääntein, mutta samalla se on hurahtanut silmänräpäyksessä.

Mikä lopulta on merkityksellistä?

Mikä loppupeleissä on merkityksekästä
Onko se, että toteutin jotain itsekästä
Sainko ehkä suurenmoisuuksia aikaiseksi
Paljon maallista mammonaa kasaan haalituksi
Onko mun nimeni ollut ihmisten huulilla
Pääsinkö mä seisomaan areenoilla suurilla
Kun mä kuolen lasketaanko nämä mun eduksi
Vai kuten kaikki tuun haudatessa unohdetuksi – Mariska, Mikä merkitsee

Kun aloitin kirjoittamaan esseetä kirjasta ”kuinka olla piittaamatta paskaakaan” Mariskan kappale Mikä ratkaisee, alkoi soimaan päässäni. kappaleen sanat kuvaavat mielestäni hyvin kirjan ja arvojen merkitystä. Onko loppujen lopuksi merkityksellistä käyttää aikaansa maallisen mammonan kerryttämiseen? Mistä asioista sinä haluat jäädä muistetuksi? Se joka arvostaa rahan ja maallisen omaisuuden haalimisen etusijalle on usein vain pinnallinen, itsekeskeinen ja vittumainen tyyppi.

Arvot

Kirjan sanomassa ei ole kyse siitä, että olisit välinpitämätön kaikkeen ja kaikkiin, vaan siitä että osaat priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen joista oikeasti saa jotain itselle ja jotka tukevat omia arvoja.

Olisikin syytä pysähtyä pohtimaan omia arvojaan. Mitkä asiat juuri Sinä arvotat elämässäsi tärkeiksi?

Kun aloin pohtimaan arvojani, mikä on minulle kaikista arvokkainta elämässä? Osoittautui kysymys erittäin hankalaksi. Useasti sitä miettii, että omat arvot ovat kirkkaana mielessä ja niillä peilaa monia valintoja elämässään, mutta kun ne pitäisi kirjoittaa ylös niin kappas se ei olekaan ihan yksinkertainen tehtävä.

Kun alkaa pohtimaan kaikkia valintoja joita on omassa elämässään tehnyt voi löytää vastauksia. Jotkin valinnat vain ovat ristiriidassa jo aiempaan paperille raapustettuun arvoon, joten tuntuu kuin olisi palannut lähtöruutuun. Oliko toisella tavalla tehty valinta vasten arvojani vai oliko se sittenkin minun ”ns. oikea arvoni”.  Tosi asia on se, että arvot muuttuvat tai voivat muuttua elämän aikana.

On taitolaji olla piittaamatta paskaakaan. Väite kuulostaa ehkä naurettavalta ja minä kusipäältä, mutta tarkoitan, että on opittava keskittymään ja priorisoimaan. Täytyy tuntea omat elämänarvot ja punnita niiden perusteella, mikä on tärkeää ja mikä ei. Se ei todellakaan käy käden käänteessä. Tarvitaan elämän kestävää harjoittelua ja kurinalaisuutta, ja aina silloin tällöin epäonnistuu. Tämä on kuitenkin palkitsevin ponnistus, johon voi pieni ihminen ryhtyä. Ehkä elämässä on kyse juuri siitä. (Mark Manson s.18 – s.19 Kuinka olla piittaamatta paskaakaan.)

Onnellisuus

Köyhälle afrikkalaiselle kymppitonni lisää rahaa vuodessa olisi merkittävä summa jolla hän voisi parantaa elämänlaatuaan merkittävästi. Töitä paiskivalle länsimaalaiselle uraohjukselle sen sijaan kymppitonnin lisäys vuosituloihin ei merkittävästi paranna hänen elämänlaatuaan – päinvastoin. Kaikki se aika jonka hän raataa ylitöissä on poissa kaikelta muulta, joka voi elämänlaadun paranemisen sijaan vain heikentää onnellisuutta.

Absoluuttista onnellisuuden pistettä ei ole olemassakaan. Saavutitpa sitten mitä tahansa elämässäsi, janoat aina lisää ja parempaa. Ja ne asiat mistä tulet onnelliseksi tulet niistä myös surulliseksi, stressaantuneeksi, vittuuntuneeksi, väsyneeksi ja jne. Asioilla on aina kaksi puolta. Köyhä voi kuvitella pääsevänsä ongelmistaan, kunhan olisi rikas, rikas puolestaan luulee tulevansa onnelliseksi, jos vain omistaisi vielä isomman talon ja vielä nopeamman auton. On kuitenkin harhaista luulla, että jonkun tietyn virstanpylvään jälkeen olisi jatkuvasti onnellinen. Vitutuksen määrä on vakio, se mitä kohtaan sitä tuntee vain vaihtuu. Ja kun tämän oivaltaa oppii olemaan onnellinen. On ihan normaalia ärsyyntyä ja olla pahalla päällä jostain asioista, niin tulee olemaan jatkossakin. Kun oivaltaa, että ruoho ei tosiaan ole vihreämpää aidan toisella puolella alkaa nauttimaan arkipäiväisemmistä asioista.

On väistämätöntä olla kohtaamatta elämässä asioita jotka eivät yhtään ärsyttäisi. Se kuinka niistä pääsee yli on merkityksellistä, se että ei jää vellomaan paskaan fiilikseen viikkokausiksi. Kaikelle paskalle, kun ei ole hyvä saati tarpeellista antaa arvoa ja aikaa. Siitä on juuri kyse myös omia arvoja pohtiessa, mitä ovat ne asiat joille haluan tästä ainutkertaisesta elämästäni antaa aikaa ja arvoa. Haluanko käyttää elämäni parhaita hetkiä marmatukseen vai haluanko viettää sitä esimerkiksi perheeni kanssa hauskaa pitäen? Toiset raatavatkin pitkää päivää asioiden parissa joista he eivät saa mitään irti, ihan vain raatamisen ”ilosta” ei muita kiinnosta, jos teet 12 tuntista työpäivää, vielä surullisempaa on, kun huomaat vuosia myöhemmin, että olet piitannut aivan turhaan asioista joihin olisi pitänyt alun perinkin sanoa – en piittaa paskakaan tuo ei ole minua varten. Kun osaa perustella omat syynsä kieltäytyä kyllä ihmiset ymmärtävät. Ei ole kenenkään edun mukaista suostua toisten visioihin sokeasti ja pomppia projektista toiseen ja uuvuttaa itsensä työtaakan alla joka ei ole itselle edes millään tasolla merkityksellistä. Miksi tuhlata aikaa turhanpäiväiseen, kun samalla ajalla voi tehdä jotain itseä oikeasti kiinnostavaa asiaa.

Mitä asioita muistelemme jälkeenpäin?

Missä valossa aiemmat tapahtumat näyttäytyvät myöhemmin? Oletko havainnut, että jotkin hankalat ja kivuliaat ajat näyttäytyvät myöhemmässä tarkkailussa juuri niiltä merkittävimmiltä ja kauneimmilta. Kyse on asiaan suhtautumisesta, osaako nähdä kaikissa myös niissä epämieluisissa tapahtumissa jonkin syvemmän sävyn – merkityksen.

Paskat kokemukset ja hankalat, vaativat elämänvaiheet kasvattavat ihmisenä helppoja seesteisiä aikoja paljon paremmin. Kun on kokenut jotain haastavaa ja ikävää osaa elämän tasaisuutta arvostaa paljon paremmin kuin silloin jos koko elämä olisi ollut tasaista. Tasainen elämä saattaa tuntua tylsältä, mutta sitten kun tasaisuuteen tulee särö alkaa kaipaamaan juuri sitä – tasaisuutta. Huonot tilanteet pistävät elämän uusiin mittasuhteisiin. Sairastuminen, läheisen kuolema ihmissuhde kiemurat tai minkä ikinä kokeekaan ikäväksi tapahtumaksi.

Oli tapahtumat sitten mielestäni hyviä tai huonoja. Uskon, että tapahtumat tapahtuvat tarkoituksesta tai on mahdollista oppia oivaltamaan mikä tarkoitus milläkin tapahtumalla oli. Jokin ikäväkin tapahtuma on tapahtunut juuri sinulle vaikka se tuntuisikin epäreilulta siinä hetkessä, kun se tapahtuu ja osuu omalle kohdalleen. sitä miettii helposti ”Miksi juuri minä?” Aikajanaa taaksepäin tarkkailemalla voi kuitenkin oppia saaneensa paskoistakin kokemuksista itselleen merkittäviä oppeja myöhempää elämää varten. Ja näistä opeista olet kiitollinen jälkeenpäin. Kokemusten ansiosta osaa suhteuttaa oman elämänsä arvokkuutta entistä paremmin. On olemassa paljon asioita joihin et vain voi vaikuttaa, mutta on itsestäsi kiinni, kuinka päätät niihin suhtautua.

Kukaan ei synny maailmaan taskuissaan elämänkokemusta ja tuntemusta itsestään. Tuo kaikki on yksilöllistä ja oma polkunsa on itse tallottava ja opittava tuntemaan. Pystymme vaikuttamaan elämämme kulkuun todella paljon, mutta on myöskin paljon asioita joille emme kerta kaikkiaan vain voi mitään. Emme pysty vaikuttamaan mihin synnymme, ketkä ovat vanhempiamme, millainen taloustilanne maailmassa vallitsee syntymävuotenamme, millaisen opettajan saamme kun menemme kouluun jne.

Elämänkokemus kasvaa ja kasvattaa mitä enemmän elämme – mutta asia ei ole kuitenkaan suoraan verrannollinen ihmisen ikään. Vaan perhe, asuinpaikka ja kohdalle sattuneet tapahtumat muovaavat ihmistä iästä huolimatta ja näin ollen ikäistäsi paljon nuorempi voi olla kokenut elämässään paljon enemmän menetystä, surua ja vastoinkäymistä, kuin itse tulet ehkä eläessäsi koskaan kohtaamaan.

Kun tajuaa ettei ole sen spesiaalimpi eläjä kuin kukaan muukaan, se että omat ongelmat eivät ole ainutlaatuisia vaan, että samojen ongelmien kanssa on kamppailut ihmiset ennen sinua ja tulevat kamppailemaan vielä jatkossakin.

Kärsimystä ei voi kuitenkaan onneksi vertailla eikä se ole tarpeellistakaan vaan se on jokaisen henkilökohtaisesti määriteltävissä. Ja tässäkin kohtaa pääsemme käsiksi asiaan, kuinka suhtaudut kohdallesi sattuneisiin epäonnistumisiin.

Merkityksellisyyden tunne

Auttaa eteenpäin, projekti tai asia jonka ajattelee turhaksi tai epäkiinnostavaksi ei puske sinua eteenpäin. Sen sijaan projektit ja asiat joista koet olevan merkitystä ja hyötyä sinulle tai arvottamillesi asioille tai ihmisille pusket eteenpäin tarmokkaasti ja et välitä vaikka päiväsi venyisivät kohtuuttoman pitkiksi, et edes seuraa ajankulua, kunhan vain pääset tavoitteisiisi.

Jos näkee itsensä vain projektin lopulla – tilanteessa jossa menestyminen on jo tapahtunut, mutta ei ole valmis kokemaan/tekemään matkan varrella tapahtuvaa työmäärää, on väärässä paikassa. Menestyminen vaatii työtunteja ja uhrautumista toisista elämän tärkeistä osa-alueista. Kun olet valmis uhraamaan aikaasi ja voimavarojasi projektiin, on se yleensä merkki siitä että ”hitto miehän ihan oikeasti haluan tätä”.

Siinä vaiheessa vaikeista ja ei niin mukavistakin työtehtävistä tulee mielekkäitä niiden merkityksellisyyden kautta. Tiedät miksi jotkin työt on hoidettava. Mitä hyötyä niiden hoitamisesta on kokonaisuuden, oppimisen ym. kannalta. Minkä nyt ikinä kokeekaan merkitykselliseksi kussakin tilanteessa. Jos et kykene löytämään vastauksia kysymyksiin. Miksi minä teen tätä/näin? Mitä minä saan tästä? Mitä muut saavat siitä että juuri minä hoidan asioita. Kannattaa pysähtyä pohtimaan onko oikea henkilö lainkaan kyseiseen rooliin/tehtävään/projektiin mistä ikinä onkaan kyse.

Keneen vertaat itseäsi?

Vertailemme jatkuvasti itseämme muihin, kyse ei niinkään ole siitä, että vertailemme vaan se mitä arviointi kriteerejä käytämme.

On oma valintasi päätätkö välittää muiden mielipiteistä joka asiassa. On oma valintasi keneenkä vertaat itseäsi ja omia saavutuksiasi. On oma valintasi mihin päätät käyttää aikaasi ja ajatustasi – kaikesta ei pidä piitata. Vain sinä itse tiedät mitä sinä oikeasti haluat tehdä, miellyttämisen halusta jokaisen juttuun mukaan hyppääminen on typerää ja se tuhlaa vain omaa aikaasi ja resurssejasi siitä mihin oikeasti haluat panostaa.

Ei:n sanomisen taito on aina aika ajoin hieman hakusessa ja sitä löytääkin itsensä tilanteesta josta ei nauti. Tuntee velvollisuuden tunteita, että nyt kun minä suostuin tähän hommaan on se vietävä myös loppuun asti. Todellisuudessa parempi keino on myöntää omat aidot ajatuksensa muillekin heti, kun tajuaa itse suostuneensa johonkin mistä ei pidä.

Ei:n sanominen on yksin merkityksellisimmistä taidoista elämässä. Kun osaa sanoa ei, on osannut määrittää omat arvonsa ja mielenkiinnonkohteensa. Niin kuin aiemmin mainitsinkin, että omien arvojen määrittäminen ei todella ole helppo rasti.

On tärkeää oppia tunnistamaan ne asiat joista haluaa piitata ja tuntea merkityksellisyyden tunteita. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan ei siis todellakaan ole ohjenuora heittää kaikki ranttaliksi ja vähät veisata mistään – päinvastoin – välittää ja antaa arvoa oikeille asioille.