Valmentajan ja ”valmentajan” erot

Nyt kun ensimmäinen vuosi alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu, on jonkinlainen reflektointi paikallaan. Mietin näkökulmaa esseen aiheeksi ja päädyin valita aiheeksi sen, mikä minua on mietityttänyt hyvin paljon vuoden aikana. Mietintöihin on liittynyt paljon negatiivisia sävyjä. Olen miettinyt valmentajiamme ja välistämme valmennussuhdetta. Pitkälti pohdintani kumpuavat olettamuksista, omista kokemuksistani ja termistön käytöstä. Esseessä ajattelin pohtia ja jäsennellä ajatuksiani, jotta pääsen ajatuksissani askelta pidemmälle. Pohdintojani viritti Suomen valmentajat sivusto ja erityisesti ”Valmentajalla on väliä -kampanja”.

Olen kilpaillut reilun kymmenen vuotta ratsastuksessa, joten muutama valmentaja on matkani varrella ollut. Kun mietin oman lajini termistöä, käytämme eri termejä eri tasoisille valmentajille heidän koulutuksensa mukaisesti. Myös valmennuksien intensiivisyys ja tavoitteellisuus ilmaistaan selkeästi termistössämme. Valmennettavan ja valmentajan suhde on kulmakiviä ratsukon menestymiselle. Tosin, jos tarkoituksena on oppia vain perustaitoja hevosen kanssa ja harrastaa, ei valmentajan tarvitse olla sydänystävä. Meidän termistöissämme valmentajien ja valmennettavien suhdekoukerot menevät kutakuinkin näin: Ohjaaja < opettaja < valmentaja. Nokka on auki aina suurempaan luottamusasteeseen valmentajan ja valmennettavan välillä. Kun mietitään ratsukkoa, joka tähtää ikäluokkansa kärkeen, täytyy valmennuksen olla kokonaisvaltaista ja hyvin suunniteltua. Jotta valmentaja voi antaa spesifejä ja toimivia neuvoja, on hänen tunnettava valmennettavansa läpikotaisesti. Mukaan tulevat siis vastuuvalmentajat, joilla on suuri vastuu ratsukon menestymisestä.

Pienen alustuksen jälkeen omaan historiaani, voimme alkaa miettimään Proakatemian valmentajia. Pidän hyvin paljon siitä ideasta, että luomme hieman toisenlaisen suhteen Proakatemian valmentajiin verrattuna perusopetuksessa käytettäviin opettajiin. Olen aina ollut hyvin avoin opettajille opiskeluun vaikuttavista tekijöistä omalla kohdallani, joten miten tämänhetkinen opiskelujärjestelmä eroaa aiemmin käytössä olleista minun kohdallani? Suurin ero on auktoriteetti. Olen hieman vanhanaikainen hierarkkisissa asioissa. Opettajaan minulla on aina ollut auktoriteettinen suhde. Opettaja on se, joka määrää ja näin mennään, olen asiasta samaa mieltä tai en. Nyt kun minulla on valmentaja -nimikkeellä kulkeva opettaja, auktoriteetti ei automaattisesti ole siirtynyt minun alitajuntaani. Olen asennoitunut siihen, että jos minulla on valmentaja, käymme hyvin paljon rakentavaa keskustelua puolin ja toisin. Annamme toisillemme palautetta, tehtäviä vaihdetaan kesken harjoitusten, jos ne eivät toimikaan kyseisenä hetkenä yms. Saatteko kiinni siitä mitä ajan takaa? Minä ja valmentajani olemme kuin yhtenäinen kuminauha, joka venyy ja paukkuu suuntaan ja toiseen, myötäillen kummankin tilanteita. Ymmärsin kuitenkin hyvin nopeasti, ettei akatemialla ole kulttuurina antaa palautetta valmentajille heidän toiminnastansa. Suorasanaisuuteni ja huonojen verbaalisten taitojeni takia, voi olla, että palautteen annossani on ollut paljon kehitettävää, mikä voi olla osa syy siihen, miksi valmentajat eivät ole halunneet käydä täysin puhdasta dialogia koskien heidän toimintaansa. Ja toki, tämä koulu on suunnattu minulle ja minun oppimiselleni, ei valmentajillemme.

Kuten aiemmin kerroin, minun aiemmat valmennussuhteeni ovat olleet hyvin tiiviitä. Valmentajani ovat tienneet, mitä elämässäni tapahtuu, millä tavalla muotoillut lauseet ymmärrän parhaiten ja mitkä rutiinit saavat minut oikeanlaiseen tunnelmaan. Suhde kuitenkin akatemian valmentajiin on jäänyt hyvin kylmäksi. Koen, että he eivät ole rehellisesti kiinnostuneita asioistani ja tämä aiheuttaa suuren epäluottamuksen välillemme. Olen urheilu-urallani joutunut kokemaan sen, kuinka valmentajani hylkäsivät minut pahan loukkaantumisen myötä, joten koen, että valmennussuhteessa oleva luottamus on oltava aukoton. Kun urheiluun pistetään kaikki resurssit, ei voi muuta kuin luottaa toiseen. Joten tästä pääsemmekin kysymykseen, jota olen kaikin päin pyöritellyt mielessäni. Ovatko Proakatemian valmentajat oikeita valmentajia?

Mielestäni opettajanpätevyyden puuttuminen ei ole peruste käyttää nimikettä valmentaja. Onko pätevyyden puuttuminen ainoa tekijä, miksi meillä opettajia kutsutaan valmentajiksi? Ei nyt sentään. Opetustilanteissa tärkeässä osassa on se, ettei meillä ole juuri sitä ”auktoriteettia”, joka ohjaa oppimistamme. Meillä jokaisella pitäisi olla tarpeeksi korkea itsensäjohtamiskyky, jotta tällainen järjestely sujuu. Kumpuaako tunne auktoriteetin puuttumisesta puutteellisesta itsensäjohatmiskyvystä? Kaoottisessa ja epävarmassa tilanteessa ihminen yleisesti ottaen koittaa löytää järjestystä ja tukipilareita itselleen, joihin luottaa. Tämän takia tuttu auktoriteetti voi olla keino, joilla tasaa omaa epävarmuuttaan hallitsemattomissa tilanteissa. Idealla: ”Kyllä auktoriteetti pitää meistä huolen”.

Miten valmennussuhteen tulisi näkyä tiimiyrityksessä?

Valmennussuhteen pitäisi näkyä tiimiyrityksessä vahvana luottamuksena. Ideaali tilanne olisi sellainen, missä tiimi luottaa toisiinsa ja valmentajaan. Mielestäni on ehdottoman tärkeää keskittyä myös yksilöiden kokemiin tuntemuksiin, jotka muodostuvat tämän hetkisistä valmennussuhteesta, sillä mikä tahansa epäluottamus tiimin sisällä heikentää tiimin menestymistä. Kenenkään ei tulisi miettiä tiimiyrityksessä, että voinkohan nyt luottaa siihen, että valmentajaani kiinnostaa rehellisesti minun hyvinvointini. Toki keinoina tiimiytymisessä on hankkia tiimille yhteinen vihollinen, mutta en näe tätä ratkaisua kovin kauaskantoisena. Tiimin tulisi kyetä puhumaan valmentajiensa kanssa rehellisesti dialogin avulla kyseisen tiimin tarpeista ja valmentajien pitäisi ammattitaitoisesti eriyttää sisältöä yksilöille ja mukautua tiimin tarpeisiin. Tämä on yksi avain asemassa oleva arvo luottamustanauttivan valmentajasuhteen saamiseksi.

Suomen valmentajat. 2016. Luettu 12.5.2020.

https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajalla-on-valia-kampanja/