Tämä essee perustuu omaan pohdintaani Kimmo Takasen teoksesta Tunne lukkosi. Kirja perustuu 18 erilaiseen tunnelukkoon ja niiden vaikutukseen elämään. Kirjan testien ja kuvailujen avulla saa selville omat tunnelukot. Kyseiset 18 eri tunnelukkoa ovat alistuminen, emotionaalinen estyneisyys, epäonnistuminen, hylkääminen, hyväksynnän haku, kaltoin kohtelu, kietoutuneisuus, oikeutus, pessimistisyys, rankaisevuus, riippuvuus, riittämätön itsekontrolli, suojattomuus, tunnevaje, uhrautuminen, ulkopuolisuus, vaativuus ja vajavuus.

Olen aina ollut hyvin kosketuksissa omiin tunteisiini sekä koen, että minun on helppo tunnistaa, ymmärtää, analysoida omia ja muiden tunteita. Olen erittäin kiinnostunut ihmisten tunteista, niiden alkuperästä ja vaikutuksesta elämään. Myös omien tunteideni ja käytökseni ymmärtäminen on minulle tärkeää. Kun aloin lukea Tunne lukkosi-kirjaa, pystyin jo arvelemaan omat tunnelukkoni. Arveluni osuivat oikeaan ja vaativuuden tunnelukko oli minulla erittäin vahva. Tämän lisäksi uhrautuminen oli keskivahva ja kaikki muut tunnelukot olivat neutraaleja. Uhrautumisen tunnelukko näkyy elämässäni niin, että laitan muiden tarpeet helposti omien tarpeiden edelle. Tässä esseessä keskityn kuitenkin vaativuuden tunnelukkoon.

Vaativuuden tunnelukkoa kuvataan seuraavasti:

”Olet vaativa ja ankara itseäsi kohtaan. Sinusta tuntuu, että sinun on koko ajan tehtävä jotain, oltava tehokas, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä.” (Takanen 2019, 73)

”Asetat suorituksissasi ja elämässäsi riman korkealle. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät, jos et ylitä itsellesi asettamaasi rimaa.” (Takanen 2019, 73)

Olen tietoinen omasta vaativuudestani. Tietoisuus siitä on ehdottomasti noussut iän ja äidiksi tulemisen myötä. En ole perfektionisti, mutta vaadin usein erittäin hyvää suoritusta asioista, joista välitän. Olen myös pikkutarkka. Tunnistan hyvin arvomaailmani ja sallin kuitenkin huonoja suorituksia asioista, joilla en näe painoarvoa (Tällä mahdollisesti puolustan sitä, että en oikeasti ole niin vaativa). Usein ajattelumallini on, että jos jotain tekee, se tehdään saman tien kunnolla eikä hutaisten. Vaativuuttani peittelee hienosti energinen luonteeni. Tykkään touhuta jotakin lähes aamusta iltaan eikä se tuota ongelmia. Tykkään pysyä aktiivisena. Koko päivän sohvalla makailu ei ole minua varten. Näenkin, että tässä vaativuuden ongelma pääsee hyvin kylvämään, koska minulla on energiaa sekä tahtoa tehdä asioita ja mitä tärkeimpänä oikeasti nautin siitä.

Pohdin myös, että jotenkin vaativuus tulee huomaamattani. En aina tiedosta sitä. Hankalinta siinä on, että se on täysin automatisoitunutta toimintaa, joten koenkin, että minun on hankala hallita ja muuttaa sitä. Esimerkiksi minulle ei tulisi mieleenkään lähettää keskeneräistä työtä tai hutaista kotihommia. Olen siis samanlainen töissä ja kotona. Etenkin kotona vaativuus näkyy, koska kotihommat ovat usein samanlaisia ja ne ovat tehokkaita tapoja. Kuitenkin se mikä on suorittamista ja mikä on tehokasta toimintaa, on myös hyvä tunnistaa.

Voin rehellisesti sanoa, että tykkään olla tehokas ja tykkään touhuta enkä tiedä muuttuuko se koskaan. Mutta mihin haluaisin muutosta, on ajattelumallini ns. huonommista suorituksista tai tehtävistä. Jos suoriudun esimerkiksi koulussa huonosti jossakin osa-alueessa, jonka olen kokenut tärkeäksi, saattaa tämä painaa mieltäni todella kauan. Ja nyt puhun kuukausista. Saatan kokea häpeää tai mietin pitkään voisiko asiaa vielä jotenkin korjata tai mitä olisin voinut tehdä toisin. Haluaisinkin todeta itselleni armollisesti, että on hyviä ja huonoja suorituksia ja varmaan vielä jotain näiden kahden väliltä.

Aloin tiedostomaan vaativuuteni vääryyttä entistä enemmän puoli toista vuotta sitten, kun sairastuin sydänlihas-ja sydänpussintulehdukseen. Olin sänkypotilas pitkään. En yhtäkkiä kyennyt toimimaan normaalisti roolissani koulussa, kotona, äitinä tai puolisina. Koin todella hankalaksi, että en pystynyt touhuamaan normaalisti lapseni kanssa ja olin aivan paniikissa, että jään jälkeen koulussa. En sallinut itselleni sitä, että olin todella sairas. Hankalaa tästä teki se, että vain sängyssä makaaminen ei riittänyt parantumiseen, vaan minun piti päästä myös ajatuksen tasolla täysin eroon stressistä, koska stressi on tunnetusti pahinta sydämelle. Murehtimisesta eroon pääseminen yhtäkkiä oli todella haastavaa. Tämän huomattuani, aloitin työstämään vaativuuttani ja siitä eroon pääsemistä.

Uskon, että tunnelukoista pääsee yli hitaasti mutta varmasti, kun on oikeat keinot käytössä. Takasen kirja tarjoaa myös keinoja tunnelukoista ylipääsemiseen. Koen, että tietoisuus tunnelukoista ja omasta toiminnasta on jo yksi suuri askel eteenpäin. Vaikka toimintani ei välttämättä ole vielä täysin muuttunut, tiedostan toimintani jälkeen, että nyt taisin olla liian vaativa. Pystyn jo analysoimaan ja kyseenalaistamaan omaa toimintaani. Oman toiminnan kyseenalaistaminen ei ole kovinkaan yksinkertaista. Tavoitteena on myös, että suoritukset eivät määrittele sitä, kuka on ihmisenä. Ne ovat kaksi eri asiaa, joka myös joskus tilanteessa saattaa unohtua. Haluankin, etten pety itseeni, jos en suoriudu hyvin. Uskon kuitenkin vahvasti, että olen tällä hetkellä oikeilla jäljillä ja etenkin tiedostan, että vähempi tekeminen on välillä aivan riittävää.