Uupumus, uusi normi?

Mielen jäljillä- podcastissa mainitaan, että jopa joka neljäs suomalainen työikäinen kärsii työuupumuksen oireista, esimerkiksi väsymyksestä, työn merkityksen kyseenalaistamisesta, ammatillisen itsetunnon heikkenemisestä sekä usein myös muistin ja keskittymisen vaikeuksista. Yllättääkö? Itseäni ei. Uskaltaisin väittää, että lähes jokainen meistä tuntee jonkun, joka on jossain vaiheessa uraansa kokenut työuupumusta, tai on itse kärsinyt siitä. Mikä nykyajan työelämässä sitten aiheuttaa stressiä? Miksi niin moni ajautuu jopa uupumuksen puolelle? Aivotutkija ja professori Minna Huotilainen kertoo podcastissa faktan, joka tuskin tulee kenellekään yllätyksenä: me elämme työelämän murroksen aikaa, jossa työntekijöiltä vaaditaan paljon, ja me yksilöinä vaadimme itseltämme vielä enemmän. Työt seuraavat herkemmin kotiin, ja näin epidemia-aikana ne monesti löytyvät sieltä jo aamulla herätessä. Epidemia vaikuttaa myös henkiseen jaksamiseen, ei voi moikata työkavereita käytävällä ja kysyä mitä heille kuuluu, kun jokainen tekee kotoa käsin töitä.

Elämä on ja sen on nykykulttuurissa myös suotavaa olla kiireistä, onko työn luonne todella muuttunut niin olennaisesti, että se ajaa meidät stressaamaan ja uupumaan? Kyse on Huotilaisen mukaan myös työn järjestelyistä, olemme nykyään monessa työssä itse itsemme pomoja. Esimiestyöhön on tullut sellaisia piirteitä, että esihenkilöt saattavat olla tiiminvetäjiä, eikä heillä välttämättä ole osaamista antaa spesifejä neuvoja esimerkiksi koodareille tai graafikoille. Meidän tulee itse osata suunnitella oma työmme ja pyrkiä olemaan tietysti mahdollisimman tehokkaita ja tuottavia ja se saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia ja stressiä. Siksi Huovilaisen mukaan palautumisosaaminen on noussut entistä tärkeämpään rooliin työyhteisöissä. Miten työntekijöitä ohjataan palautumiseen? Ei ainakaan lähettämällä perjantai-iltana klo 19 Whatsapissa viestiä mieleen nousseesta kysymyksestä. Työyhteisössä tulee olla yleiset periaatteet kunnossa; työn ja vapaa-ajan välillä tulee olla selkeät erot ja kannusteet noudattamaan niitä.

Stressi ja mieli

Psykologian lisensiaatti Laura Sokka teki väitöstutkimuksen, jossa tutkittiin työuupuneita henkilöitä ja heidän kognitiotaan. Tutkimuksessa selvisi, että työssään uupuneet reagoivat muita herkemmin ja nopeammin kielteisiin äänensävyihin puheessa ja hitaammin iloisiin äänensävyihin. Ihminen siis automaattisesti analysoi tunnetilaa kuulemastaan ihmisäänestä. Tehtiin tutkimus, jossa koehenkilöille soitettiin ääniä eri tunnetiloista, henkilöt joilla oli uupumusoireita, havaittiin nopeutunutta kielteisten tunteiden käsittelyä. He siis poimivat taustaäänistä niitä, jotka olivat vihaisella tai surullisella tavalla esitettyjä. Sokka toteaa, että vaikuttaa siltä, että työssään uupunut on herkistynyt negatiivisille viesteille. Tällainen muuttaa luonnollisesti kuvaa koko ympäristöstä, jossa uupunut oleskelee. Podcastissa aivotutkija Huotilainen mainitsee, että useat uupuneet ovat kertoneet, että kaikki elämässä tuntuu hyvin negatiiviselta. Tavallisetkin asiat tuntuvat lannistavilta, mielen toiminta muuttuu ja aiheuttaa negatiivisia tunteita itsestä ja negatiivista painotusta omissa havainnoissa. Miten tällainen ihminen voisi olla motivoitunut ja jaksavainen työssään? Ei mitenkään. Kuuntelutehtävän lisäksi koehenkilöt suorittivat työelämän tilanteita vastaavia tarkkaavuutta ja työmuistia mittaavia tehtäviä. Tehtävissä piti taiteilla erilaisten tehtävätyyppien välillä ja  tehdä nopeita päätöksiä häiriöiden keskellä. Näissä tehtävissä uupuneet suoriutuivat yhtä hyvin kuin muutkin, mutta he joutuivat ponnistelemaan kompensoidakseen heikentynyttä aivoaktivaatiota. Vakavasti uupuneilla esiintyi myös muita enemmän virheitä. Sokka summaa, että lievästi uupuneet pystyvät sinnittelemään pitkäänkin työssään, vaikka se on aivoille kuluttavaa, mutta tilan vakavoituessa alkaa näkyä virheitä.

Ilmiö on mielestäni etenkin meidän nuorten keskuudessa huolestuttava ja työ- tai jopa opiskelu-uupumuksesta on tullut melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Negatiivisissa tunteissa pakonomainen pyöriminen ei millään tavalla ainakaan edesauta uupumuksen kierteestä poispääsyä. Millä tällainen sitten katkaistaan? Ihminen on monesti uupuessaan avuton ja kokee ehkä olevansa myös yksin tuntemustensa kanssa. Tässä kohtaa kuvioon astuu aiemminkin mainitsemani palautumisosaaminen, joka varmasti kehittyy jatkuvasti paremmaksi uusien tapausten ja uupumuksen lisääntymisen myötä, mutta jota ei varmasti kaikilla työpaikoilla oteta siltikään riittävän vakavasti. Siinä missä työelämä kehittyy ja on murroksessa, pitäisi myös työntekijöiden jaksamiseen keskittymisen kehittyä jatkuvalla syötöllä. Toki palautumiseksi täytyy myös itse miettiä,  mitkä ovat itselle juuri niitä asioita, joiden avulla saa ajatukset pois työstä ja stressistä, ovatko ne harrastuksia, omaa aikaa metsässä, lasten kanssa,  yhteiset ateriat perheen tai kumppanin kanssa… Tapoja on juuri niin paljon kuin yksilöitäkin, mietittävää on, kuinka itse parhaiten saakin kehon ja mielen lepäämään ja irrottautumaan työelämästä. Työympäristön tulee kuitenkin ehdottomasti olla sellainen, että se tukee sekä tehokasta ja tuottavaa työtä, mutta myös kannustaa oikeasti palautumaan eikä vaadi esimerkiksi jatkuvaa tavoitettavuutta.