Tampere
25 Apr, Thursday
3° C

Proakatemian esseepankki

Unfu*k yourself



Kirjoittanut: Sahar Arzagani - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Unfu*k yourself
Gary John Bishop
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kuuntelin Gary John Bishopin kirjan unfu*k yourself; Lopeta märehtiminen, aloita elämä. Täytyypi myöntää, että kyseisen kirjan kuuntelu oli täydellinen lopetus tälle syys lukukaudelle. Syksy Proakatemialla, Revenassa on ollut mieluisaa aikaa, mutta omassa henkilökohtaisessa elämässä on junnattu aika lailla paikoillaan. Tulevaisuuden tavoitteet, bisneksien eteenpäin työstäminen, itsensä kehittäminen, kaikki nämä ovat asioita, mitkä jatkuvasti olivat mielenpäällä, muttei mitään tehty niiden eteen. Näihin liittyi vahvasti oma epävarmuus, pelko epäonnistumisesta, tietämättömyys mutta samaan aikaan ehkä myös kuitenkin pelko onnistumisesta. Mitä kaikkea menestys tuokaan mukanaan.

Tänä syksynä olen odotellut eri asioiden motivaation ajatuksia, jotta alkaisi tapahtumaan, mutta näinhän se ei mene. Ei sitä ajatusta tule, että nyt tätä pitää tehdä tai tätä mä haluaisin aina tehdä. Se pitää vain aloittaa. Pitää alkaa tekemään. Niin suoranaisesti, kun voikaan sanoa, muutokset tehdään tekemällä eikä odottelemalla. Kun aloittaa tekemisen, niin silloin myöskin ajattelu vaihtuu tekemiseen.

En enää odota sitä taianomaista fiilistä, jolloin tekisi ja olisi fiilis lähteä työstämään aikaisemmin mainittuja mielen päällä olevia asioita. Ei sitä fiilistä tulisi, ei sitä tullut koko syksyn aikana. Aina on muka jotain hauskempaa stressitöntä tekemistä. Tykkään oikeasti lukea mielenkiintoisia kirjoja, haastaa ajatteluani, oppia uutta, kehittää itseäni, mutta pelko oli esteenä. Tämä laski huomattavasti ajatteluni tekemiseni mukana samalle tasolle. Tähän tarvitsen ja haluan muutosta.

Onneksemme olemme itse vastuussa elämästämme. Onko elämässäsi jotain mihin et ole tyytyväinen? Jos on, mitä voit tehdä kyseisen asian muuttamiseksi? Seuraava askel on vain tehdä se. Lopettaa vikojen etsiminen itsemme ulkopuolelta. Onhan se syy helppoa löytää jostain muusta kuin itsestään, mutta valitettavasti silloin me vain välttelemme vastuun kantamista.

Välillä meistä kaikista tuntuu, ettei mikään oikein onnistu. Itselläni ollut melkein koko syksyn tällainen fiilis. Moni asia tuntui toivottomalta. Enkä varmasti ollut ainoa näiden ajatusten kanssa. Mutta aina pitää muistaa, että mitä ikinä onkaan sattunut, siitä on selvitty kuitenkin. Monet vastoinkäymiset menneisyydestä ovat tuoneet minut juuri tähän hetkeen tällaisena kuin olen. Elämä on paljon helpompaa, jos hyväksymme sekä ylämäet että alamäet, ja kaikesta huolimatta pitää vain porskuttaa eteenpäin! Ei tämä elämä pysähdy ketään varten, ja me itse vaikutamme ajatuksilla, sanoilla ja teoilla tulevaisuuteemme.

 

Kirja haastoi itseäni lukijana ajattelemaan omaa elämääni, tulevaisuutta sekä inspiroi minua valtavasti. Kirjassa tuotiin esille seitsemän voimalausetta, joiden avulla neuvotaan, kuinka kukistaa kielteiset sisäiset puheet ja ottaa vastuun omasta elämästään.

Seitsemän voimalausetta:

  • Minä suostun
  • Onnistuminen käy minulta luonnostaan
  • Minä pystyn
  • Minä en ole yhtä kuin ajatukseni
  • Olen yhtä kuin tekoni
  • Minä olen sinnikäs
  • En odota mitään, vaan kohtaan asiat sellaisina kuin ne ovat.

 

Kommentoi