Tampere
21 May, Tuesday
15° C

Proakatemian esseepankki

Turhautumisesta positiivisiin ajatuksiin



Kirjoittanut: Jeena Kantosalo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Etäileminen. Korona. Yksinäisyys. Motivaation puute. Vaikeus keskittyä. Pääkipu. Kaikki edellä mainitsemani asiat ovat olleet hyvin pitkälti arkipäivääni ja monien muiden arkipäivää viimeisen vuoden ajan. Ja niin kuin huomaat, kaikki aika negatiivissävytteisiä, eikö? Tätäkö tämä korkeakoulu opiskelu nyt sitten on? Missä kaikki uudet ystävät ja heidän kanssansa yhteinen ajan vietto? Missä se yhteisöllisyys koulussa, mitä tulin täältä hakemaan? Missä ne kaikki onnistumisen tunteet, kun pääsemme yhdessä tekemään asioita? On välillä hyvin hankalaa pitää ajatukset positiivisena liittyen kaikkeen tähän, kun tuntuu siltä, että ei loppua tälle kaikelle inhottavuudelle näy. Tuntuu turhauttavalta, että jo yksi opiskeluvuosi on takanapäin ja on sellainen olo, kuin ei vielä edes täysin tietäisi, että minkälaisessa paikassa sitä oikein edes opiskelee. On ollut niin ihanaa nyt kevään aikana päästä muutamaan otteeseen akatemialle työstämään projekteja yhdessä tiimin kanssa. Heti on tullut aivan erilainen fiilis opiskelusta ja tiimin kanssa työskentelystä. Toivon niin älyttömän paljon, että pääsemme ensi syksynä aloittamaan normaaleissa olosuhteissa koulunkäynnin. Toivon, että saisimme kaikki normaalin elämämme takaisin.

 

No, ollaanko me opittu?

 

Olen myös kuitenkin miettinyt paljon sitä että, onko kuitenkaan ihan kaikki näin synkkää ja tympeää. Eikö tässä muka ole mitään hyvää tai positiivista? Kun tarkemmin lähtee asiaa pohtimaan, on nykyinen maailman tilanne mahdollistanut suuren muutoksen tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. On mahdollista hoitaa palavereja tehokkaammin kuin ennen, kun ei tarvitse aina siirtyä paikasta A paikkaan B hoitamaan kokouksia. Nyt voit hoitaa ne kotoa käsin etäyhteyksien avulla. Olisihan näin voinut tietysti ennenkin toimia, mutta nykyään se on paljon normaalimpaa, helpompaa ja enemmän arkipäiväistä. Lähes jokainen koulussa käyvä ja työelämässä oleva osaa käyttää etäyhteyksiä. Itse olen myös osittain nauttinut siitä, että saan tehdä kotona koulujuttuja tai töitä rauhassa, ilman ylimäärästä hälinää ja helinää. Olen pystynyt joiltakin osin tehostamaan työskentelyäni ja aikatauluttamaan asioita paremmin. Tähän väliin haluan kyllä tuoda sen ilmi, että kokonaan etäilymalli ei minulle ainakaan toimisi. Mutta jonkinlainen hybridi opiskelu voisi olla varsin mieluisaa. Itse koen vaikeuksia keskittyä pajoihin näin kokoaika etäillessä todella paljon, mutta esimerkiksi silloin tällöin se voisi olla ihan virkistävää vaihtelua. Olen myös erityisesti pitänyt siitä, että voin mennä, vaikka kotiini Lahteen pitkäksi viikonlopuksi, napata koneen mukaan ja opiskella sieltä käsin. Olen myös tehnyt muutaman reissun kouluvuoden aikana Tahkolle ja Rukalle, ja opiskelu sieltä käsin sujui moitteitta! Uskon myös, että yhteyksien pitäminen kauempana asuvien sukulaisten tai ystävien kanssa on helpottunut korona-ajan myötä. Ihmiset on taas oppineet jotain uutta. Me opiskelijat olemme varmasti suurin osa tilanteeseen aivan kypsiä, mutta haluan silti yrittää löytää tästä tilanteesta edes jotakin positiivista.

 

Etäyhteyksien välillä käytävä dialogi ei ole niin helppoa, niin kuin kaikki meistä on varmasti huomannut. Uskon että olemme voineet tästäkin oppia paljon itsestämme ja muista. Itse olen ainakin huomannut sen suuren vaikeuden mitä se minulle tuottaa. En avaa mikkiä helposti, vaikka avaan suuni välillä jopa liian nopeasti normaalissa ”live keskustelussa”. Itse olen oppinut etäillessä paljon kuuntelemisen tärkeydestä ja siitä että ei tarvitse aina olla itse se, joka on ensimmäisenä äänessä. On hyvä antaa tilaa muille ja kuulla muiden ajatuksia. Uskon että kun normaalin opiskelun pariin päästään, olen varmasti paljon enemmän taas normaali oma itseni, mutta pystyn kuitenkin hyödyntämään etäillessä karttunutta parempaa maltillisuuttani, ja odottaa rauhassa omaa vuoroani puhua. Ehkä tämä tilanne on myös opettanut jonkinnäköistä itsensä johtamista. Koen että minun täytyy entistä enemmän pitää huolta siitä, että tiedän että milloin tapahtuu mitäkin, koska kukaan ei ole vieressä kertomassa, että mitä tapahtuu seuraavaksi.

Etäily on myös mielestäni mahdollistanut pieniä asioita, joita ei normaalin opiskelun aikana välttämättä tulisi tehtyä. Tällaisia on esimerkiksi taukojen aikana ulkoilu, kotona ruuan laittaminen ja vaikka esimerkiksi kodin pikasiivous. Tuntuu siis siltä, että jos päivän aikana on tarvetta hetkeksi siirtää ajatuksia muualle koulusta, on se helpompaa.  Toki en ole vielä tätä Proakatemian ja ammattikorkeakoulun opiskelumallia ole päässyt normaalissa muodossaan testaamaan, joten pohjaan ajatteluni pitkälti siihen millaista kuvittelen sen olevan, muiden opiskelijoiden kertomien juttujen perusteella.

 

Lopuksi

 

Jokaisesta hankalasta asiasta ja ajasta oppii jotain, niin uskon korona-ajankin meitä opettaneen. Niin paljon tämä aika on negatiivista ja huonoa oloa aiheuttanut, että yritän edes pieniä positiivisia hippuja siitä poimia ja katsoa tulevaisuutta toiveikkain silmin. Toivottavasti nähdään ensi syksynä kaikki ihan livenä koulussa!

Kommentoi