Vai tuhotaanko me itsemme teknologian kehittyessä, ja luonnonvaroja käyttäessä? Monia askarruttaa mitenhän ilmastonmuutos tai teknologia tulee meitä kohtelemaan. Miten me kohtelemme omaa ilmastoamme, ja miten teknologia on tuleva kohtelemaan meitä. Mikäli tulevaisuuteen haluaa katsoa, niin on hyvä myös ymmärtää historiaa. Tähän mennessä meidän laji Homo sapiens on aina keksinyt ratkaisuja isompien haasteiden edessä. Olemme onnistuneet lähes täydellisesti hävittämään sodat, epidemiat, nälänhädän ja erottelun maailmasta. Totta kai näitä asioita vielä ilmenee, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi 1400-luvulla. Tämän hetken tappavin ”epidemia” maailmassa on ihmiset itse itselleen liikalihavuuden aiheuttamissa sairauksissa. ”Vuonna 2012 koko maailmasta kuoli noin 56 miljoonaa ihmistä, joista 620 000 kuoli väkivaltaisesti (sota tappoi 120 00 ihmistä ja rikokset 500 000). Vastaavasti 800 000 ihmistä teki itsemurhan ja 1,5 miljoonaa ihmistä kuoli diabetekseen. Sokeri on nykyisin ruutia vaarallisempaa.” (Harari 2015, 22).

Mitkä ovat sitten ratkaisut tulevaisuudessa? Miten me hyödynnämme teknologiaa? Minkälaisiksi haluamme tulla? Tämänlaisia ja monia muita asioita pohtii Yuval Noah Harari kirjassaan Homo Deus (2015). Joskin mahdollisesti kymmenien ellei muutaman sadan vuoden päähän. Tulen hieman käsittelemään Harari essee trilogian toisessa osassa hieman pelkoja, moraalia ja vastaan muutamaan kysymykseen omalta näkökannaltani mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan.

Ihmiset ja muut eläinlajit

Tulevaisuus tulee aivan varmasti olemaan mullistuksia erilaisten teknologioiden parissa. Näistä isoimpina varmasti tekoäly, robotiikka ja biotekniikka. Tällaisten teknologioiden avulla ihminen haluaa saavuttaa pidempää ja terveempää elämää. Jopa niin pitkälle, että ihmisestä tulee kuolematon. Miksi sitten kuitenkin miljoonat ihmiset ovat epäluuloisia uusiin teknologioihin ja pelkäävät, että ne koituvat meidän tuhoksi? Päällimmäisin asia on varmasti se, että tietoa on nykypäivänä niin paljon ja kaikki yritetään automatisoida. Että harva enää ymmärtää täysin, miten vaikka meidän maailmassa toimii pörssi. Se rupeaa olemaan niin kompleksinen kokonaisuus, että hyvin harva aidosti ymmärtää miten se toimii. Toisena varmasti on meidän huippu Hollywood-elokuvat. Esimerkiksi Terminaattori. Nämä elokuvat luovat valheellista kuvaa teknologiasta sekä Terminaattorin ja Skynetin luonti on muutenkin aivan järjettömän kaukana.

Itse pohdin ihmisten ja muiden eläinlajien välistä sidettä tällä maapallolla. Ihminen on hurjan julma eläin. Ihminen on aloittanut levittäytymään moneen eri maailman kolkkaan noin 75 000 vuotta sitten. Siihen aikaan maapallolla oli vielä hurjia lajeja. Kuten esimerkiksi kuusi metriä korkeita jätti laiskiaisia ja mammutteja. Ihmisen tulo niiden alueelle on pyyhkinyt nämä hurjat lajit täysin sukupuuttoon ennen edes maanviljelyn vallankumousta. Seuraavaksi tapahtui maanviljelyn vallankumouksessa seuraavaa. Ihminen siirtyi pikku hiljaa pois metsästäjä-keräilijästä maanviljelijäksi, ja se vasta raskasta työtä onkin. Ihminen luonnollisesti tarvitsi apua. Tähän avuksi ihminen rupesi domestikoimaan eläimiä. Isompia ja vahvempia eläimiä työhön ja ruuaksi sekä pienempiä vain ruuaksi. Maanviljelyn vallankumouksen aikaan väestö kasvoi ja oli enemmän ihmisiä ruokittavana, joten oli vain järkevää domestikoida eläimiä. Nykypäivänä ihminen kasvattaa miljardeja ja miljardeja kanoja, lehmiä ja sikoja vain omaan käyttöön. Nämä eläimet elää hyvin lyhyen ja tuskaisen elämän pienissä tiloissa ilman minkäänlaista tunnemaailmaa. Minkä takia? Koska ihminen ajattelee, että ei nämä eläimet tunne mitään. Ne eivät ole niin älykkäitä kuin meidän laji, joten mitenkä ihmeessä ne voisivat tunteakaan yhtään mitään. Näin on ajateltu pitkään ja vasta viime vuosikymmeninä on tehty tutkimuksia missä on todettu, että kaikilla eläimillä on samanlaista tyylisiä tunnemaailmoja kuin ihmisillä. Vaikka ne eivät voikaan viestiä siitä verbaalisesti meille. Miten tämä kaikki sitten liittyy uuteen ja tulevaisuuden teknologiaan sekä sen pelkoon. Mietitään, että ihminen on erittäin raaka ja julma eläinlaji maapallolla. Tuhonnut monia lajeja ja domestikoinut omaan käyttötarkoitukseen monia muita. Miten ihmeessä tällainen eläinlaji voisi pelätä tai olla skeptinen jotain tulevaisuuden androidia kohtaan? Koska mitäpä jos meille käy samalailla kuin muille eläin raukoille maapallolla, jotka me olemme hävittäneet tai domestikoineet. Valtaväestöltä löytyy kuitenkin yleisnäkemystä maailmasta. Tämän meille on tarjonnut internet ja sosiaalinen media. Me saamme tällä hetkellä tietoa koko ajan jostain aina kun me sitä haluamme tai emme. Ihmisillä on siis varmasti tietynlaista yleiskuvaa eläinaktivistien ajatuksista, teknologian kehityksestä ja poliittisista päätöksistä. Nämä siis luovat tietynlaisia mielikuvia meille ja sekoitettuna ne fiktioon voi luoda jänniä pelkokuvia ajatuksiin. Teknologia kehittyy aivan valtavaa tahtia, niin nopeasti, että yksi henkilö ei voi pysyä koko aikaa kartalla, miten se kehittyy koko ajan. Ihminen haluaa saavuttaa tällä pitkän jopa ikuisen elämän, jota koneet helpottavat. Mitäpä sitten, jos me luomme niin kehittyneen koneen, robotin tai androidin joka on meitä kaikilla osa-alueilla parempi. Tietenkin tunteiden luominen koneeseen voi olla mahdotonta, että kone oikeasti saisi samanlaisen tunnemaailman kuin me. Mutta voimme silti varmasti ohjelmoida sen ymmärtämään tunteita. Tietenkin niissä rajoissa miten niitä itse ymmärrämme. Pystyykö ihminen vielä silloinkin alistamaan tämän koneen tahtoonsa kuin kanat munimaan meille munia? Vai käykö niin, että Homo sapiens on löytänyt oman tiensä pään?

Kolme kysymystä tulevaisuuteen

Ensimmäisenä voisi avata kuitenkin kolme yhteydessä olevaa prosessia mitä Harari kirjassaan antaa.

1. Tiede on yhdistymä yhdeksi kaikenkattavaksi oppijärjestelmäksi, jonka mukaan kaikki organismit ovat algoritmeja ja elämä on datankäsittelyä.
2. Äly on eriytymässä tietoisuudesta.
3. Ei-tietoiset mutta hyvin älykkäät algoritmit saattavat pian tuntea meidät paremmin kuin me itse.

Nuo kolme prosessia herättävät nämä kolme olennaista kysymystä. Vastaan oman hyvin hataran ja ymmärtämättömän näkemykseni mukaan näihin tässä esseessä.

1. Ovatko organismit todellakin vain algoritmeja, ja onko elämä vain datankäsittelyä?

Kirjassa siis käydään läpi monia erilaisia nykyajan tutkimustuloksia, joista käy ilmi, että organismit ovat algoritmeja. Omasta mielestäni ennen kuin on oikeasti todella kattavia tutkimuksia tehty, niin on ennen aikaista aina sanoa, että asia on näin. Varmasti tieteilijät ovat siinä pisteessä, että voidaan sanoa organismien olevan ainakin verrattavia algoritmeihin. Silti onko se kuitenkaan koko totuus?

2. Kumpi on arvokkaampaa, äly vai tietoisuus?

Omasta mielestäni kummatkin ovat yhtä arvokkaita. Koneilla olemme vasta huomanneet, että älyä voi olla ilman tietoisuutta. Mitä sitten on tietoisuus ilman älyä? Onko se sama asia kuin lobotomia?

3. Mitä tapahtuu yhteiskunnalle, politiikalle ja jokapäiväiselle elämälle, kun ei-tietoiset mutta hyvin älykkäät algoritmit tuntevat meidät paremmin kuin me itse?

Siinä kohtaa jokaisen pitää ainakin vastata itselleen, että onko olemassa ”minää” mikäli ei-tietoiset algoritmit voivat tuntea meidät paremmin kuin me itse. Elämämme varmasti helpottuu monissa asioissa, kuten päätöksen teossa. Isoin kysymys herääkin, että miten käy meidän tunteiden, mikäli annetaan kaikki päätös valta algoritmille, joka tuntee meidät parhaiten? Katoaako tunneperäiset päätökset kokonaan?

Loppuun haluan sanoa, että tulevaisuus ajattelu on oikeasti aivan äärettömän jännää. Se voi sekoittaa päätä ja saada kyseenalaistamaan kaikkea mihin on tottunut. Mikäli vaan pitää oman rationaalisen ajattelun kasassa, ja ei rupea maalaamaan uhkakuvia päähänsä. Niin tulevaisuuden katseleminen voi olla todella antoisaa.