Tampere
24 May, Friday
20° C

Proakatemian esseepankki

Tee se, vaikka vähän pelottaa



Kirjoittanut: Kiia Räty - tiimistä Kaaos.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Valo meissä kaikissa
Kutsuvat sitä pöhinäksi
Michelle Obama
Katariina Helaniemi
Annaleena Kuronen
Venla Väkeväinen
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

JOHDANTO 

 

Milloin sinua pelottaa tai jännittää? Milloin sinun kätesi tärisevät ja kurkkua kiristää? Vaikka olisit kuinka supersankari tahansa, vastaus on varmasti, että ainakin joskus tai silloin tällöin. Ja se on täysin normaalia. Meillä tulee elämässämme vastaan jatkuvasti tilanteita, jotka pelottavat: on kouluesitelmiä, työhaastatteluita ja hammaslääkärikäyntejä. Meitä kaikkia pelottaa ja jännittää eri asiat, mutta suurin osa varmasti yhtyy siihen, että etenkin uudet tilanteet pelottavat. Silloin ei nimittäin tiedä, mitä eteen tulee, ja siksi moni pelkää epäonnistuvansa.  

 

Spoiler alert: pelosta ei koskaan pääse kokonaan eroon. Juttu on siinä, että sen kanssa pitää opetella elämään ja toimimaan. On olemassa työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla pelkoa voi lieventää ja hallita. Kaikista tärkeintä on kuitenkin tarkastella omaa pelkoansa ja miettiä mistä se alun perin kumpuaa. Kun oma pelko on tuttua, ja sen syyt selvitettyinä, on aika tarttua toimeen. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on aina jännittävää. Tuntematon tuntuu turvattomalta ja välillä toimeen tarttuminen tuntuu lähes mahdottomalta. Siksi onkin helpottavaa tiedostaa, että sinne epämukavuusalueelle hyppääminen helpottuu kerta kerralta. Joka kerta pystyt yhä vaikeampiin haasteisiin, sillä totut niihin joka kerta. Pelosta ei siis koskaan pääse kokonaan eroon, mutta se helpottuu tekemällä. Tämän takia on siis tartuttava toimeen, vaikka pelottaa. Niin kuin englanniksi sanottaisiin, ”do it scared”. 

 

Tämä esseen teemana on siis itsensä kehittäminen. Syvennyn tarkemmin pelon käsittelemiseen ja sen kanssa toimimiseen, soveltaen oppeja yrittäjän maailmaan. Haluan kuitenkin maustaa esseen lempeydellä ja armollisuudella, koska haluan lukijan haastavan itseään, mutten kuitenkaan liikaa. Maailmassa on jo ihan liian paljon suorittamista ja paineita, joten tämä essee ottaa pelkojen voittamiseen hieman lempeämmän lähestymistavan. Suorittaminen ja niin sanottu ”multitaskaus” eivät nimittäin ole enää tulevaisuuden trendejä.  

 

 

 

MIKSI MEITÄ PELOTTAA? 

 

Vaikeiden asioiden analysoiminen ja niihin syventyminen voi tuntua haasteelliselta ja epämukavalta. Ymmärrän sen, mutta jos haluamme kehittyä yksilöinä, on meille tärkeää tarkastella omia toimintatapojamme ja niiden syitä. Kaikkien tuntema entinen Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama sanoo kirjassaan Valo meissä kaikissa (2022, 66), että meidän olisi hyvä tutkia ja analysoida pelkoamme. Tärkein kysymys on: miksi me pelkäämme? Mikä saa meidät pelkäämään tiettyjä tilanteita, asioita tai henkilöitä? Esittäessämme nämä kysymykset itsellemme, tajuamme nopeasti, että pelko ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Esimerkiksi kouluesitelmää pitäessämme, moni meistä jännittää sitä etukäteen valtavasti. Etenkin lapsien keskuudessa luokan eteen astuminen on monista pelottavaa. Tässä saattaa olla taustalla epäonnistumisen pelko. Oppilasta saattaa pelottaa, että hän mokaa jotenkin ja luokkalaiset saattavat nauraa hänelle. Ja tämän taustalla puolestaan voi olla pelko yksin jäämisestä tai kiusatuksi tulemisesta. Pelko saattaa olla siis monikerroksista. Kun lähdemme miettimään, miksi pelkäämme, voi olla helpompaa lähteä etsimään työkaluja pelon käsittelemiseen.  

 

Pelon analysoimisessa voi myös miettiä olemmeko oikeasti vaarassa, jolloin pelolle on aihetta, vai jännitämmekö vain epämukavuusalueellemme astumista. Kuten olemme kaikki huomanneet, ihminen on melko mukavuudenhaluinen olio. Nautimme tutun ja turvallisen tuntuisista asioista, koska silloin tiedämme mitä odottaa. Harmikseni joudun kuitenkin kertomaan, että jokaisen on poistuttava mukavuusalueeltaan lukuisia kertoja elämän aikana. Etenkin jos haluamme saavuttaa paljon ja menestyä. Obama sanoo kirjassaan seuraavaa: ”Kun kietoudumme samanlaisuuteen, säikymme erilaisuutta entistä enemmän” (Obama, 2022, 66). Tämä lause sai ainakin minut miettimään. Pelkäänkö uusia asioita vain siksi, että ne ovat minulle uusia ja erilaisia verrattuna aiemmin tuntemiini asioihin? Olenko ollut liian pitkään mukavuusalueellani ja nyt kynnys hypätä tuntemattomaan on vain kasvanut kasvamistaan? Tämä on mielenkiintoista, sillä harvoin pelollemme on oikeasti aihetta, koska pelkäämämme asiat eivät ole meille vaaraksi. Ne vain pelottavat, koska emme ole tottuneet niihin. Se ei tarkoita, että ne satuttaisivat meitä oikeasti.  

 

Jännityksen tai pelon taustalla voi olla myös monia muitakin syitä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:än tekemä Jännittäminen osana elämää -opiskelijaopas (2017) kertoo laajasti opiskelijoiden jännittämisestä, ja listaa esimerkiksi kokemuksia, jotka vaikuttavat jännityksen lisääntymiseen. Henkilön perimä, jatkuvasti kasvavat paineet onnistua, turvaton ympäristö ja kielteinen suhtautuminen itseen ovat kokemuksia, jotka voivat lisätä opiskelijan jännitystä (YTHS, 2017, 25). Toki nämä esimerkit voivat päteä oikeastaan meihin kaikkiin. Kun tunnistamme, mistä pelkomme on lähtöisin, voimme paremmin pureutua sen lievittämiseen. Jos esimerkiksi tunnistamme, että pelkomme johtuu vanhempiemme ujosta luonteesta, tai yhteiskunnan asettamista luokattomista paineista, huomaamme, että me emme itse ole aiheuttaneet näitä asioita. Kun tajuamme, että pelkomme ei ole meidän vaikutuspiirissämme, voimme ehkä olla armollisempia itseämme kohtaan.  

 

Pohtivia ja inspiroivia videoita YouTubeen tekevä taiteilijanimi HINDZ on tehnyt vuonna 2021 videon, joka käsittelee epäonnistumista ja yksilön omia rajoitteita. Videon sanoma kulminoituu yhteen kysymykseen: ”miksi et voi?”. On tärkeää tiedostaa, miksi et pysty johonkin asiaan. Pelottaako se? Onko pelko voitettavissa? Vai enkö minä vain yksinkertaisesti voi tehdä sitä nyt? Realiteetit on aina hyvä pitää mielessä. Joskus pelko voi kertoa siitä, että nyt ei vain ole sinun hetkesi. Yleensä kehotan ihmisiä aina kohtaamaan pelkonsa ja astumaan sinne epämukavuusalueelle, mutta joskus on mietittävä, että onko se vain yksinkertaisesti liian suuri ponnistus. Ehkä juuri nyt sinun onkin kerättävä lisää tietoa, taitoa tai energiaa, ja vasta sitten yritettävä. HINDZ tokaisee lempeästi videollaan, että: ”you are doing the best you can while you can” (HINDZ, 2021). Suomennettuna tämä siis tarkoittaa, että jokainen meistä tekee aina parhaansa, parhaiden kykyjensä mukaan. Tämä kuulostaa ihanan lohduttavalta. 

 

 

 

ARMOLLISUUS MIELESSÄ 

 

En usko, että pelosta on koskaan mahdollista päästä kokonaan eroon. Tietyt pelot on mahdollista voittaa, mutta usein joudumme tyytymään vain niiden lieventämiseen, jotta siedämme niitä. Meidän on osattava toimia pelkojemme kanssa ja hallittava niitä, jos haluamme päästä elämässä eteenpäin. Obaman kirjoittaman kirjan mukaan, ensimmäinen askel hyvään päivään on lempeästi aloittaminen (Obama, 2022, 82). Halusin nostaa tämän mukaan, koska näkökulmani tähän esseeseen on armollisuus itseään kohtaan. Obama kertoo kirjassaan ystävänsä puolisosta Ronista, joka tervehtii itseään iloisesti peilin kautta joka aamu. Tämä tajuttoman pieni ja hieman tyhmältäkin kuulostava tapa on oikeastaan nerokas. Pienellä vaivalla joka aamu Ron päättää huomata ihan ensimmäisenä itsensä ihmisenä. Peilin edessä hän ei ajattele, että voi kun on sotkuinen tukka tai tummat silmäpussit. Hän on lempeä itseään kohtaan heti päivän ensimmäisistä minuuteista lähtien. Tämä vähentää itseinhoa ja tuo paremman lähtökohdan päivään. (Obama, 2022, 84). 

 

Edellä mainittu esimerkki kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta palataanpa hieman taaksepäin. YTHS:än opiskelijaoppaan (2017) mukaan yksi jännittämistä lisäävä kokemus oli kielteinen suhtautuminen itseen. Jos aloitat päivän haukkumalla itseäsi peiliin katsoessa, niin kuinka luulet päiväsi lähtevän käyntiin? Tosi hyvä tapa aloittaa esimerkiksi tärkeää työhaastattelua edeltävä aamu. Ei tietenkään kannata vaipua itsesääliin, koska silloin et saa mitään aikaiseksi, mutta armollisuus ja lempeys voivat kantaa todella pitkälle. Itse ainakin jaksan uskoa positiivisuuden kautta toimimiseen, oli sitten kyseessä itsensä tai muiden kohtelu.  

 

En pysty juuri nyt, mutta se ei tarkoita, ettenkö joskus aikoisi. Tämä on sanoma HINDZ:in YouTube-videolla. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedostat realiteetit, ja aiot tehdä töitä kasvaaksesi ja oppiaksesi. Se, että et pysty johonkin juuri nyt ei tarkoita, ettetkö voisi tehdä sitä joskus myöhemmin. Pidä siis huoli itsestäsi, hyvinvoinnistasi ja muista olla armollinen itsellesi. Välillä tekee todella hyvää pysähtyä, luoda ehkä hieman etäisyyttä ja vasta sitten lähestyä asiaa uudella energialla. (HINDZ, 2021). 

 

En tiedä, kuinka paljon yrittäjän elämässä on tilaa armollisuudelle itseään kohtaan, koska minulla ei ole siitä tarpeeksi kokemusta. Sen kuitenkin tiedän, että korkeat tavoitteet omaavat yrittäjät ovat hyvin kiireisiä ja määrätietoisia. Minulla on itsellänikin korkeat tavoitteet ja haluan tehdä paljon töitä niiden saavuttamiseksi. Välillä kuitenkin tuntuu, että en tiedä mitä polkua pitkin lähtisin kulkemaan. Mikään jo olemassa oleva polku ei tunnu hyvältä tai puhuttele minua. Lukiessani Michelle Obaman kirjaa törmäsin kuitenkin helpottavaan toteamukseen: ”on vaikea unelmoida sellaisesta, mikä ei näy” (Obama, 2022, 114). Ei ole helppoa pyrkiä tavoitteeseen, jota ei näy tai jota ei ole ennen saavutettu. Ei ole helppoa tehdä jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehty. Se ei silti tarkoita, että se olisi mahdotonta. On pelottavaa ryhtyä johonkin, johon ei ole olemassa olevaa mallia, mutta niin me muutamme maailmaa. Tämä on juustoinen esimerkki, mutta esimerkiksi Googlen perustajat Sergei Brin ja Larry Page lähtivät rohkeasti tekemään sitä mitä ei ollut oikeastaan edes olemassa (MTV Katsomo, 2022). Google syntyi ja teki ilmiömäisen läpimurron ympäri maailmaa. Sen perustaminen ja siihen uskominen oli varmasti pelottavaa, mutta tiedämme kaikki, kuinka hyvin Google on lopulta menestynyt.  

 

 

 

PELKO JA YRITTÄJYYS 

 

Armollisuus on siis tärkeä piirre, mutta yrittäjänä pelkästään sillä harvoin pääsee pitkälle. On hyvä löytyä vastapainona myös itsekuria, ahkeruutta ja määrätietoisuutta. Yrittäjyys tulee varmasti monen mieleen, kun puhutaan kuoppaisista ja ennalta-arvaamattomista työurista. Itse yrittäjän arki sisältää jatkuvasti uusia haasteita ja omalle epämukavuusalueelle pomppimista. Kutsuvat sitä pöhinäksi on Helaniemen, Kurosen ja Väkeväisen vuonna 2018 kirjoittama kirja kasvuyrittäjyydestä ja siitä, kuinka alun epävarmuuksista huolimatta yrittäjän menestyminen on täysin mahdollista. Uuteen tarttuminen onkin aina pelottavaa ja voi tuntua siltä, että on helpompi jatkaa vain siten, miten on aina toiminut (Helaniemi ym. 2018). Omalla mukavuusalueellaan on helppo pysytellä etenkin, jos kukaan ei patistele sinua kasvamaan ja oppimaan.  

 

Kutsuvat sitä pöhinäksi -kirjan mukaan on tärkeää osata hyväksyä omat epävarmuudet ja edetä siitä huolimatta. Toisin sanoen, tee asioita, vaikka ne vähän pelottavatkin. Lähde rohkeasti kokeilemaan, etene askel askeleelta, rauhassa ja lamaantumatta. Kirjassa haastateltu Supercellin perustaja Ilkka Paananen kommentoi seuraavaa: ”Elämä on loppupeleissä aika lyhyt. Kannattaa kuunnella itseään rohkeasti ja tehdä juuri sitä mitä haluaa välittämättä muiden mielipiteistä”. Tärkeintä on, että etenet elämässä ja toteutat unelmiasi peloistasi huolimatta. (Helaniemi ym. 2018). 

 

Muiden mielipiteet voivat olla monille rajoittava tekijä. Jotkut saattavat jättää tekemättä haluamiaan asioita miellyttääkseen muita tai pelätessään mitä muut heidän tekemisistään ajattelevat. Tämä ei ole yrittäjälle yhtään hyvä piirre. Sinun ei tarvitse heittäytyä kylmäksi tai ilkeäksi, mutta yleensä on hyvä osata olla välittämättä muiden mielipiteistä. Michelle Obama toteaa kirjassaan, että kukaan ei voi pahoittaa mieltämme, jos olemme tyytyväisiä itseemme (Obama, 2022). Meidän jokaisen kannattaa siis rakentaa hyvä ja vakaa suhde itsemme kanssa, jotta muiden mielipiteet ja kommentit on helpompi sivuuttaa.  

 

Pelko on siis myös yksi aihe, johon yrittäjän on hyvä tutustua. Mitä pelko tarkoittaa yrittäjälle? Miksi yrittäjän on hyvä hallita pelkojaan? Entä mitä tapahtuu, jos yrittäjä antaa pelolleen vallan? Yrittäjät joutuvat kohtaamaan pelkojaan aina silloin tällöin, ja jotkut vähän useamminkin. On tärkeää uskaltaa mennä niitä kohti, jotta eteenpäin kulkeminen olisi mahdollista. Tilannetta saattaa helpottaa ajatus siitä, että yrittäjä tekee jonkin pelottavan asian yrityksensä puolesta. Hän tietää, että uskaltamalla olla hetken rohkea, hänen yrityksensä voidaan palkita siitä. Ja päinvastoin, antamalla pelolle vallan yrittäjän liiketoiminta saattaa menettää hyviä tilaisuuksia. Joten jos et uskalla tehdä jotain itseäsi varten, tee se edes yritystäsi varten. Tee se, vaikka vähän pelottaa. 

 

 

 

LÄHTEET 

 

Helaniemi K., Kuronen A., Väkeväinen V. 2018. Kutsuvat sitä pöhinäksi. 2.painos. Otava kirjapaino Helsinki 2018.  

 

HINDZ. 2021. Mindful Approach to failure & limitations. Video. Viitattu 27.2.2023. https://www.youtube.com/watch?v=TGuWFWEBxnc&t=610s 

 

MTV Katsomo. 2022. Miljardöörien aika. Dokumentti. Viitattu 27.2.2023.  https://www.mtv.fi/sarja/miljardoorien-aika-9723  

 

Obama, M. 2022. Valo meissä kaikissa. Otava kirjapaino Keuruu 2022. 

 

YTHS. 2017. Jännittäminen osana elämää- opiskelijaopas. Verkkojulkaisu. Viitattu 27.2.2023.  https://www.yths.fi/app/uploads/2021/02/JANNITTAMINEN-OSANA-ELAMAA-opiskelijaopas.pdf  

Kommentoi