Tampere
30 May, Thursday
19° C

Proakatemian esseepankki

Täydellisen kesän syndrooma ja kesäuupumus



Kirjoittanut: Ida-Maria Valtti - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Julkaistu Samoilla linjoilla- blogissa täällä.

 

Viimekeväällä mentiin melkolaisella vauhdilla eteenpäin. Kaikki hoitui ajallaan ja kesäloman alku tuntui ihan maailman parhaalta. Olin päättänyt opiskella koko kesän, sillä tunnistin muutamista tutuista merkeistä, että kesällä voisi olla hyvä levätä. Näitä merkkejä olivat mm. vaikeus rentoutua, hyvin aktiiviset ajatukset ja niiden poukkoileminen erityisesti iltaisin, kun pitäisi nukkua, ärtyneisyys ja väsymys.

Kesä on kuitenkin aina sellaista aikaa, jolloin pitäisi elää elämäänsä täysillä. Moni työssäkäyvä esimerkiksi elää lomasta lomaan ja kesäloma on vuoden kohokohta, jolle asetetaan korkeita vaatimuksia, odotuksia ja toiveita. Nämä odotukset ovat kyllä periaatteessa ihan kivoja, yleensä odotetaan huippuja kesämuistoja, aktiivista kesälomaa ja silti totaalista rentoutumisen tunnetta, spontaania hengailemista kavereiden kanssa hienoissa puitteissa skumppalasit kädessä. Niitä täydellisiä mökki- ja matkailukuvia Instagramista seuratessaan vertailu muiden kesälomiin aiheuttaa painetta; kyllä minullakin pitäisi olla tuollainen kesäloma! Ihanan rentouttavasta ja spontaanista kesälomasta tuleekin yhtäkkiä suorite, pakollista kivaa on vietettävä oli tilanne mikä hyvänsä. On pakko nauttia, nyt ei muu auta!

Varmaan tässä kohtaa huomaat jo, miksi kesäloma ja kesä aiheuttaa monelle päinvastaisen reaktion, kuin sen lepäämisen ja rentoutumisen (joka ei sekään ole sallittua, koska pitää olla aktiivinen ja toimelias!). Kun koko kesä on suoritettu ja väkisin hymyilty lomakuvissa, on loman jälkeen olo ettei loma ollutkaan tarpeeksi eikä se kerännyt voimavaroja varastoon syksyä varten. Miksi loppukesä ja syksy lähtee niin tahmaisesti liikkeelle, vaikka juuri on lomailtu?

Kun keväällä päätin ottaa kesän levon kannalta ja opiskella vähän sivussa, huomasinkin hyvin nopeasti olevani tässä täydellisen kesän syndrooman loopissa. Kesän loputtua tajusin, etten ollut elänyt hetkessä, en ollut hyväksynyt tarvettani levolle ja lopettanut muiden kesälomiin vertailua. Keväällä oma tavoitteeni kesälle oli levätä, ei suorittaa. Ei ollut suunnitelmissa retkiä, reissuja, matkoja, aktiviteettia. Vaikka kesä oli täysin alkuperäisten suunnitelmieni mukainen, se ei ollut täydellinen kesä. Petyin. Olin koko kesän vain laiskotellut enkä ottanut tarpeeksi lomakuvia, joita jakaa someen. En taaskaan ollut kesäkunnossa, ei taaskaan tullut ruksattua bucket lististä asioita, joita haluaisin toteuttaa elämässäni.

Mitä jos pysähtyisimme. Ihan vain tähän hetkeen ja hyväksyisimme sen, millaisessa tilanteessa juuri nyt olemme. Jos tällä kyseisellä hetkellä kaipaamme lepoa, Netflixiä ja popparikulhoa, ei silloin tarvitse vaatia itseltään benjihyppyä tai huvipuistoreissua. Sillä ketä varten me suoritamme näitä kivoiksi tarkoitettuja tapahtumia, jos sillä hetkellä emme edes itse tunne niitä merkityksellisiksi?

-Ida

Kommentoi