Frank Martelan valonöörit kirja antoi ajattelemisen aihetta omassa toiminnassani. Mitkä ovat omat tavoitteeni elämässä ja menenkö niitä kohti oikeasti? Usein tulee tavoiteltua asioita ilman että miettii minkä takia jotain asiaa tavoittelee. On tavoiteltava asia sitten materiaa tai omaa kehittymistä, itse en ole aina pysähtynyt miettimään toiminko aina tavoiteltavaa asiaa kohden tai minkä takia ylipäätään jotakin tavoittelen. Mihin edes kannattaa käyttää aikaa ja mitä kannattaa tavoitella? Käytänkö aikaani omien tavoitteideni eteen vai muiden asettamien vaatimusten? Tuleeko tavoitteet ulkopuolelta ystäviltä, sosiaalisesta mediasta vai koulusta? Näitä asioita Martelan kirja sai minut ajattelemaan. Kirjan punainen lanka on pyrkimys ymmärtää sitä, mikä tekee elämästämme hyvän, onnellisen ja merkityksellisen.

Ihmisen psykologisia perustarpeita, jotka ovat evoluution myötä kehittyneet ovat läheisyys, kyvykkyys, vapaaehtoisuus, sekä hyväntekeminen. Allekirjoitan nämä kaikki itse. Nämä neljä perustarvetta ohjaavat ainakin omaa käytöstäni jokapäiväisessä elämässä, tai ainakin toivon niin. Kun jokin näistä perustarpeista puuttuu, alamme etsiä niille tyydytystä jostain.

Ihminen pyrkii ja haluaa tilanteisiin, jossa pystyy itse päättämään toiminnastaan. Ensin tulee tiedostaa omat arvostuksen ja kiinnostuksen kohteet, jotta voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Mikäli ihminen ei koe asiaa omakseen tai toiminta tuntuu pakotetulta ei vapaaehtoisuuden perustarvetta tyydytetä. Martelalla on kirjassaan hyviä tehtäviä, jotka sai miettimään omia mielenkiinnon kohteita, sekä arvioimaan kuinka hyvin niitä tällä hetkellä elämässäni toteutan. Huomasin A4 täyttyvän kiinnostuksen kohteistani nopeasti. Listaan mahtui tekemisiä ja toimintoja laidasta laitaan. Arvioidessa kiinnostuksen kohteitani sen mukaan miten, kyseisiä toimintoja arjessani tällä hetkellä toteutan, huomasin, että en tee niitä asioita läheskään niin paljoa kuin haluaisin. Tehtävä ja lista sai minut miettimään omaa autonomista toimintaani, sekä miettimään tulevaisuuttani sekä sitä, miten pystyisin hyödyntämään omia mielenkiinnon kohteitani arjessa enemmän. Tuntuu oudolta ajatella, että nenän edessäni on lista asioista, joihin haluan aikaa käyttää ja silti en sitä tee. Koen, että tämän kutsumuskartan avulla saan haastettua itseäni enemmän menemään niitä asioita kohti, johon haluan aikaani käyttää. Urheilu sekä ystävieni kanssa ajan viettäminen ja uusien asioiden kokeileminen nousi itselleni pintaan eri tavoin.

Itselleni läheisyys on merkittävä perustarve ja Martela sai minut ajattelemaan kuin itse olen suhteessa muihin ihmisiin ympärilläni. Tarvitsemme toisten ihmisten hyväksynnän ja läsnäolon, sekä tuen. Martela puhuu kirjassaan suhdelosta eikä yksilöstä, joka sai minut oivaltamaan, että vaikka näin koronankin keskellä välillä tuntuu yksinäiseltä niin en ole yksin. Kun joku pienelläkin eleellä näyttää kiinnostuksen tai välittämisen merkkejä, jaksaminen kasvaa ja silloin haluaa myös toiselle tehdä hyvää. Hyväntekemisellä pyritään saamaan positiivisia vaikutuksia ympärillä oleviin ihmisiin. Kun toiselle saa tehtyä hyvää, myös oman elämän mielekkyys kasvaa. Koin aluksi, että itselläni hyväntekeminen tulee paljon automaattisesti, kunnes asiaa pohtiessani mietin, että ehkä pyrinkin välttämään pahan tekemistä. Jos koen tehneeni jollekin pahaa tai väärin, oma mieli menee maahan ja sitä on vaikea kestää tai hyväksyä. Itse koen, että ihminen pyrkii tekemään pääasiassa ympärillä oleville ihmisille hyvää, koska haluaa heille hyvää. Hyväntekeminen saa kuitenkin aina itsessä hyvänolon tunteen, joten mielestäni pohjimmaista syytä tälle ei tarvitse miettiä. Onko väärin tehdä toiselle hyvää vain sen takia, että itselle tulee hyvä mieli? Ei mielestäni, mikäli saamme levitettyä läheisemmille ja tuntemattomille enemmän hyvää, vaikka vain oman mielihyvän tavoittelemiseksi, niin silloin kaikki voittavat.

Mikäli kyvykkyys ei täyty psykologisista perustarpeista, kokee ihminen olevansa koko ajan pohjalla. Välillä tulee tilanteita, jossa haasteet ovat liian suuria ja oma kyvykkyyden tunne laskee. Olen koulun ja urheilujeni aikana oppinut, että välillä rimaa täytyy hieman laskea, jotta saan myös onnistumisen kokemuksia, sillä jatkuva epäonnistuminen lamaannuttaa. Koen, että jokainen ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia aikaansaatavuudesta sekä omista taidoista jaksaakseen eteenpäin. Kyvykkyyden tunne haastaa ja lisää omaa itsevarmuutta, kun onnistumme ja opimme uutta. Uuden oppiminen on itselleni tärkeää, mutta huomaan välillä haastavani itseäni liikaa, jolloin saatan myös turhautua helposti.

Martela kirjassaan kuvaa hyvin kuinka ihminen on lauma eläin ja kaipaa myös hyväksyntää sekä oman statuksen luontia. Meiltä usein unohtuu omaehtoinen eläminen, ja menemme lauman mukana. Haluamme miellyttää ympärillä olevia, emmekä halua erottua liikaa joukosta. Hyväksyntää haetaan eri tavoin sopeutumalla sen hetkisen porukan mielipiteisiin ja toimitaan muiden mukana, vaikka itsenäisesti emme niin toimisikaan. Itse olen kiinnittänyt tähän huomiota etenkin isommissa uusissa porukoissa, jolloin pyrkii käyttäytymään muiden tahtomalla tavalla. Toimitaan tai istutaan samalla tavalla, eikä uskalleta ehkä tuoda niin kärkkäitä mielipiteitä kuin tutummassa ympäristössä.

Valonöörit kirjan avulla tajusin, että minun tulee ottaa enemmän aikaa itselleni. Aion jatkossa pysähtyä useammin miettimään omia unelmiani ja tavoitteitani, sekä tarkastelen, kuinka näihin käytän aikaa arjessani. Aion jatkaa uusien asioiden kokeilemista, panostaa urheiluun sekä ystäviini entistä enemmän.