Vai että viimeinen kokonainen vuosi lähti käyntiin ja kesän kotiläksyt ovat auttamatta myöhässä. Tiimimme tuore BL Atte antoi kesälle tehtäväksi kirjoittaa jokin yritystoimintaan liittyvä essee. No, meikäläinen kantoi lasia keskimäärin 50 tuntia viikossa ja ravasin kerran pari viikossa Tampere Helsinki väliä, joten Roimalle ei juuri jäänyt aikaa. Koska olen hallituksen puheenjohtaja ja taloustiimin jäsen pääsin kuitenkin hoitamaan riittävästi Roiman pakollisia asioita. Näitä suhteellisen tärkeitä asioita jäi kuitenkin hieman hoitamatta ja ne onkin nyt ensimmäisellä viikolla kiritty kiinni.

Tämän jälkeen oli mukava napata uudelta kampukselta syysnuha ja lepäillä vajaa viikko kotona. Nyt maanantai aamuna nolla kirjaa lukeneena onkin hyvä hetki lähteä hoitamaan viimeistä rästissä olevaa asiaa. Vaikka mitään hienoon kirjaan viitattavaa oppia ei kesältä karttunut tuli käytännön kautta opittua monia asioita itsestään sekä rakennustyömailta ja yrittämisestä ylipäätään.

Parvekelasien kantaminen on todella fyysistä ja raskasta hommaa, minulta tippui paino seitsemän kiloa parissa kuukaudessa ja joka päivä sai viettää reilu kahdeksan tuntia hiestä märkänä. Helsinkiin lähtiessä piti herätä ennen viittä ja siellä päivät usein venyivät kuuteen. Kuulostaa todella rankalta Proakatemia-arkeen verrattuna mutta jostain kumman syystä oloni oli todella keveä. Viikossa tuli kävelyä 50 – 70 kilometriä ja iso osa tästä kävelystä meni pari parvekelasia kainalossa. Kehoni voi todella hyvin ja kuntokin oli aika hyvin kohdallaan. Lonkat olivat auki kun ei istunut pajoissa tai tietokoneen äärellä ja päivän aikana ei tarvinnut turhia miettiä. Vaikka homma olikin suhteellisen yksinkertaista, oli muutamia asioita, joihin piti kiinnittää tarkasti huomiota ja logistisia ongelmia sai ratkaista joka päivä. Kuitenkin aina kun homma lähti rullaamaan, niin päässä oli vain kaksi apinaa lautasten kanssa ja mitään ylimääräisiä ei ehtinyt miettimään.

Nyt pari viikkoa akatemialla olleena huomaan, että stressitasoni ovat paljon korkeammalla ja arki on kokonaisuudessaan kuluttavampaa, kuin raskaassa fyysisessä työssä. Vaikka tässä ei mitään ihmeempää olekaan tapahtunut vielä. Ehkä juuri tämä tapahtumattomuus stressaakin, kun tietää kuinka paljon projektitunteja on rästissä. Oloni helpottuisi varmasti heti kun saan projektin alle johon pääsisi uppoutumaan ja saisi järkevät tekemiset niin sanotusti rullaamaan. Turha pööpöily, pajat ja jatkuvat sosiaaliset tilanteet ovat selvästi kuluttavin osuus meikäläiselle.

Tekemisestä puuttuu myös suoraviivaisuus ja selkeys. Iso osa on itsestä kiinni ja itsellä ei tällä hetkellä ole mitenkään erityisen selkeä olo tulevaisuudesta, ammatista saatikka yrittämisestä. Koodaus kiinnostaa edelleen isosti ja toivottavasti saan huomenna itselleni ensimmäisen isomman projektin alle. Esseet, oppari ja tiimin sisäinen toiminta onkin sitten ihan pelkkää höttöä. Kun naaman edessä ei ole lasia, joka pitää kantaa parvekkeelle x tuntuu elämä huomattavasti monimutkaisemmalta.

Olen lukenut monia hyviä esseitä ajanhallinnasta, rutiineista ja muusta vastaavasta. Joitakin aihetta liippaavia kirjojakin olen lukenut. Näiden lukeminen ei kuitenkaan itsestään konvertoidu todellisuudeksi. Nyt, kun tämä essee mukaan lukien kaikki rästihommat alkavat pikkuhiljaa olemaan valmiina pitäisi rakentaa jatkoa varten toimivampi malli akatemia-arkeen. Otankin tästä sitten ensi viikolle tavoitteeksi suunnitella syksyn kokonaisuutena valmiiksi ja tehdä selvät käytännöt sille, että mitä tehdään milloinkin. Akatemiassa suurin haaste itselleni on se, että minua kiinnostaa tiimiyritykseni paljon ja tykkään kyllä tehdä hommia sen parissa, mutta tällä tavalla ne hommat eivät ikinä lopu. Kotonakin on Teams jatkuvasti auki ja sen kilahdukset pitävät ajatukset jatkuvasti kiinni Akatemiassa.

Seuraava essee onkin sitten joku hieman fiksumpi kokonaisuus liittyen rutiineihin, ajanhallintaan ja voimavaroihin. Tsaukki.