Kirjoittajat: Heidi Hydén & Aune Lampinen

Meidän tiimissämme Evisionissa on viime aikoina ollut pinnalla suoran puheen tuominen käytäntöön. Silmiämme avasi uudella tavalla Proakatemian päävalmentajan Tirrin pitämä ”Katiska” paja, jossa hän esimerkillisesti antoi näyttöä siitä, kuinka suoraan puhuminen voi olla erittäin ratkaisevassa roolissa tiimin edistymisen kannalta ja viedä asioita eteenpäin. Moni meidän tiimimme jäsenistä on todennut tämän jälkeen haluavansa kehittyä paremmaksi suoran puheen saralla. Tähän asti Evisionissa suora puhe on ollut enemmänkin puheasteella eli suoraan puhumisesta on puhuttu, mutta käytännössä sen esiintyminen onkin ollut toinen juttu. Ideamme tähän esseeseen syntyi ennakkotehtävän ominaisuudessa tulevaa suoran puheen pajaamme varten. Käsittelemme esseessämme yleisimpiä esteitä suoran puheen viemisestä käytännön asteelle.

“Jos suostut tuntemaan mitä tahansa, voit saavuttaa mitä tahansa”

Yleisin syy suoraan puhumisessa on rohkeuden puute. Jokainen tietää varsin hyvin, miten pitäisi toimia, mutta harva uskaltaa tehdä tärkeintä peliliikettä sen eteen eli avata suutaan ja puhua suoraan. Rohkeus pitää sisällään epämiellyttäviä tunteita. Epämiellyttäviltä tunteilta voi suojata itseään olemalla hiljaa ja väistää luodit, jotka voisivat kohdistua itseensä, mikäli rohkenisi puhua suoraan. Samaan aikaan toivotaan ihmettä, että kaikki järjestyy, vaikka mikään ei järjesty, jos asioista ei puhuta suoraan. Tilanne saattaa pahimmassa tapauksessa eskaloitua siten, että koko yhteisöstä muuttuu näytelmälava, jossa pelkästään positiiviset ajatukset jaetaan ja esitetään kaikkivoipaa, mutta samalla kaikki epäkohdat ja negatiiviset asiat lakaistaan maton alle, jonka jälkeen ihmetellään, kuinka yksilöiden on vaikea hengittää tällaisessa ympäristössä. (Perho 2019.)

Toisin sanoen jokaisen pitäisi pystyä altistamaan itsensä erilaisille tunteille, jotta suoran puheen kulttuuri voisi tiimissä kasvaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mikäli tarkastelee esimerkkinä meidän tiimiämme. Kukaan ei kuitenkaan yksin rakenna tällaista kulttuuria, varsinkin jos ympärillä on 19 muutakin ihmistä. Lähteekö tunteille altistaminen yksilöstä itsestään vai tiimistä?

Ihminen on sosiaalinen laumaeläin ja erilaiset tunteet kuuluvat asiaan. Luonnollisesti on helpompaa olla hiljaa järkyttämättä lauman tasapainoa. Vaarana on joutua ulos laumasta, jos ei osaa sopeutua siihen ja olla tyytyväinen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kukaan ei halua myöskään näyttäytyä ”huonossa valossa” muiden edessä, koska se voi johtaa laumassa syrjimiseen tai joku voi puhua pahaa selän takana. Perhon (2019) kirjassa kuvataan sosiaalisia pelkoja neurologi David Rockin luomalla SCARF-mallilla:

STATUS (asema) -> en halua menettää asemaani tiimissä, mitä jos minulle nauretaan tai ideani ohitetaan?

CERTAINTY (turvallisuudentunne) -> hallitsen tilannetta olemalla hiljaa, konfliktiin osallistumalla en voi olla varma, mikä on lopputulos

AUTONOMY (autonomia) -> ohjaan elämääni, jos sanon toiselle jotain, en voi olla varma, miten hän reagoi

RELATEDNESS (yhteys toisiin ihmisiin) -> pelkään jääväni tiimin ulkopuolelle, vahvat vaikuttajat tiimissä vie ison osan tilasta mielipiteillään ja heitä kuunnellaan, joten on parempi olla hiljaa, jotta minua ei eristettäisi kokonaan tiimin ulkopuolelle

FAIRNESS (oikeudenmukaisuus) -> pelkään epäoikeudenmukaisuutta, jos tuon minua harmittavan epäkohdan esille, se saatetaan sivuuttaa kokonaan, joten vaikeneminen on turvallisinta

Paljon puhutaan psykologisen turvan merkityksestä tiimissä. Psykologisen turvan puuttuessa ja SCARF-mallin järkkyessä usein reaktio suorassa puheessa ja vaikeissa tilanteissa on taistele tai pakene -kohtaus. Vaikeita tilanteita ei edistetä huutamalla, syyttelemällä, jyräämällä, vähättelemällä, päälle puhumalla tai kuuntelematta jättämällä. Tunnetila olisi siis hyvä tasata ensin, vaikka taustalla olisikin tunteita laidasta laitaan. Turvallinen ja arvostettu ilmapiiri on kaiken a ja o vaikeissa keskusteluissa. Mikäli haluaa vaikuttaa tiimin jäseniin, niin edellä mainitut asiat olisi hyvä pitää mielessä.

“99 kertaa sadasta vaikeneminen saa asiat pysymään ennallaan, tai pahenemaan entisestään”

Riittää, kun opettelee edes perustaidot kommunikoinnin saralla, jolloin konfliktitilanteissa luoviminen helpottuu. Samalla huomaamattaan ihmiset alkavat pitämään sinusta enemmän ja oma jaksaminen sekä henkinen hyvinvointi toimii paremmin, kun ei tarvitse potea ahdistusta sanomatta jääneistä asioista. (Perho 2019.) Miten tätä lähteä siis treenaamaan käytännössä, jos perustaidot löytyvät takataskusta? Perhon (2019) mukaan mitä enemmän ajaa itsensä mukaan tilanteisiin, joista ei voi olla 100 % varma lopputuloksesta tai avaa hankalia keskusteluja, saa parhaiten treeniä oman rohkeuden lisäämiseen ja sitä kautta suoran puheen helpottamiseen.

Proakatemialla esimerkiksi pajatilanteissa tuttua on toisten tiimiläisten haastaminen. Haastaminen kuitenkin koetaan välillä negatiivisena tai haastajan esittämät asiat nähdään negatiivisessa valossa. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, jotka tulisi nähdä oman kehittymisen kannalta hyödyllisinä. Toisten haastaminen auttaa suoran puheen kulttuurin rakentamisessa. Helpommin huomaa pystyvänsä itse seuraavalla kerralla ottamaan jonkin asian esille, kun on aiemmin haastettu siihen.

Meidän tiimissämme pitää oppia näkemään oppimismahdollisuus haastotilanteissa ja avartaa omaa ajatusmaailmaa sille, että ehkä pieni tönäisy saa oivaltamaan asioita. Usein asiat paisuvat päässämme isommiksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Suoran puheen puute ja vaikeneminen estää tiimiä kehittymästä ja kasvamasta. Suoran puheen puute hidastaa tiimin päätöksentekoa sekä ideoiden kehittymistä. On hyvä havaita oikeat haittatekijät, joita suoran puheen puute oikeasti luo. Tiimissämme havahdumme välillä pohtimaan samoja asioita pitkiksi ajoiksi. Suoran puheen kulttuurilla säästäisimme huomattavasti aikaa palavereissamme ja päätöksenteossa, se vaatii kuitenkin jonkun rohkean, joka uskaltaa tehdä aloitteen.

“Antautuminen konflikteille ja vaikeille tunteille vie energiaa, mutta paljon vähemmän kuin niiden välttely”

Tunteilleen antautuminen vie hetkessä enemmän energiaa, mutta vapauttaa stressiä ja ahdistuksen tuntua heti jälkeenpäin, toisin kuin tunteiden nieleminen ja välttely, joka lisää huonoa oloa pitkäksi aikaa. Jokaisen olisi hyvä muistutella omaan mieleensä, että jokainen tunne on inhimillinen, arvokas ja sille löytyy tarkoitus. Konflikti- tai epämiellyttävissä tilanteissa alitajuntamme lähettää meille erilaisia tuntemuksia, joista osa voi tuntua ikäviltä. Näitä tunteita koetaan kuitenkin syystä. Esimerkiksi jännityksen tunne pitää aistimme avoimena ja saa meidät tekemään ratkaisuja. Mikäli emme anna itsemme tuntea myös näitä epämiellyttäviä tunteita, aiheutamme itsellemme lisää stressiä sekä ahdistusta pidemmäksi aikaa. Alitajuntamme kietoo huonot tunteet mykkyrään ja sisällämme syntyy ristiriita. Liian pitkään sisäistetyt negatiiviset tuntemukset saattavat lopulta purkautua väärällä tavalla ulos, jolloin suoran puheen merkitys katoaa.

Omia tunteitaan on hyvä oppia lukemaan ja selittämään itselleen, miksi tuntee tietyllä tavalla tietyllä hetkellä ja mikä on syy tunteen taustalla. Kun omat tunteet saa muodostettua järkeviksi, on helpompi antautua myös erilaisille tilanteille, kuten konflikteille. Usein asiat paisuvat päässämme isommiksi, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Kun asiat ja tunteet ovat käsitelty, on jälkikäteen helppo huomata, ettei asia ollutkaan niin iso ja tunteet tasaantuvat nopeasti. Tunnetaitoja sekä omaa tunneilmaisuaan pystyy harjoittelemaan syvällisemminkin tutkimalla omia tunteitaan ja niiden aiheuttamia reaktioita. Myös perinteiset hengitysharjoitukset auttavat vaikeiden tunteiden käsittelyssä. Omien tunteiden kanssa ei tarvitse myöskään kamppailla yksin. Niiden näyttäminen ja niistä kertominen muille auttaa ympärillä olevia ihmisiä ymmärtämään tilannetta paremmin. Konfliktitilanteissa on myös hyvä muistaa, että useimmiten siinä riitelevät asiat, eivät ihmiset. Asioita on turha ottaa liian henkilökohtaisesti, vaan on syytä pyrkiä näkemään tilanteen kokonaiskuva. Mikäli kuitenkin joku pahoittaa mielensä, on syytä pohtia ettei vika ole suoraan puhumisessa vaan sen tuomisesta esiin väärällä tavalla tai vastaanottajan väärä tulkinta tilanteesta, jolloin palautteen merkitys korostuu.

“Ajatuksillasi on vaikutusvaltaa vain, jos suostut toimimaan niiden mukaisesti”

Tiimissämme on etätyöskentelyn myötä noussut esiin erilaisia ristiriitoja. Yksi näistä ristiriidoista koskee sääntöjä. Ennen etätyöskentelyä olimme tiiminä laatineet sääntöjä pajoja varten, jotta toiminta olisi selkeää ja tasa-arvoista. Etätyöskentelyyn siirryttyä emme ole käyneet keskustelua sääntöjen päivittämisestä nykyiseen tilanteeseen, mikä on aiheuttanut osassa tiimiä harmaita hiuksia, kun taas osa ei välttämättä koe sitä tärkeäksi. Helposti ajattelu suistuu radaltaan suuntaan, jossa ihmetellään, miten kaikkien ei tarvitse pitää kameraa päällä tai edes näkyä kamerassa, kun muut niin tekevät. Tai miten joku voi kirjata opintopisteet itselleen siitä, että on ollut pajassa paikalla, mutta ei ole sanonut sanaakaan tai on selkeästi poissaoleva. Tällainen ajattelu korostuu varsinkin niillä, jotka sääntöjä kaipaavat. Perho (2019) mainitsee arvot. Yrityksen tulisi toimia arvojensa pohjalta ja sitä kautta ratkaista ristiriitaisia tilanteita. Suurin osa Proakatemian tiimiyrityksistä on varmasti jossakin kohtaa keskustellut arvoista, mutta ovatko ne oikeasti toimintaan pohjautuvia vai pelkkää sanahelinää. Arvot tarkoittavat yrityksen näkökulmasta sitä, mikä on tärkeää ja miten halutaan käyttäytyä. Yrityksen päätöksenteko toimii parhaiten, kun arvot ja säännöt ovat selkeät ja mikäli näitä ei ole, jokainen voi periaatteessa puuhata mitä lystää ilman omantunnon tuskaa. Samaa voi hyödyntää vaikeissa keskusteluissa ja miettiä omalta kohdaltaan, onko oma arvomaailma selkeä ja sen myötä oman suunnan löytäminen. Onko esimerkiksi vaikeneminen vaikeissa tilanteissa arvojesi mukaista? (Perho 2019.)

Perhon (2019) apukysymyksiä ja niiden alla esitettyä kuvan 1 arvoristikkoa kannattaa pohtia omaa arvomaailmaa etsiessä:

• Millainen keskustelija haluan olla?
• Millaisena haluan muiden näkevän minut vaikeissa keskustelutilanteissa?
• Haluanko olla hiljaa ja väistyä syrjään vai olla se, joka kääri hihat ja lähtee purkamaan tilannetta?

KUVA 1. Arvoristikko (Perho 2019)

Oma ajattelumme estää meitä usein toimimasta. Mielemme syöttää erilaisia skenaarioita tilanteista ja useimmiten uskomme ne mukisematta. (Perho 2019.) Kuvitellaan tilanne tiimissä, jossa vallitsee jokin epäkohta esimerkiksi jatkuva myöhästely, josta on käyty paljon keskustelua, mutta silti se toistuu. Monen tiimin jäsenen päässä varmasti pyörii ajatus, kuinka toiminta on väärin, mutta samaan aikaan pyörii ajatus siitä, jos mainitsee asiasta ääneen, voidaan tuomita nipottavaksi tärkeilijäksi ja pahimmassa tapauksessa joku suuttuu tai vähintään ilman seuraamuksia tilanteesta ei voi selvitä. Näitä kutsutaan Perhon (2019) mukaan ajatusharhoiksi, joita seuraamme huomaamattamme. Ensi kerralla, kun mielemme syöttää näitä ajatusharhoja, voisi olla hyvä pysähtyä hetkeksi ja puntaroida tilannetta hieman etäämmältä. Voisiko ensimmäisen ajatuksen sijaan löytyä joku rakentavampi ja tehokkaampi vaihtoehto?

Perhon (2019) mainitsema ajatusmalli siitä, miten puhuisit ystävällesi avaa hyvin ajatusta ja toimintaa. Mieti, miten puhuisit ystävällesi, joka kamppailee haastavan parisuhteen parissa. Moni varmasti auttaisi ystäväänsä kuuntelemalla ja antamalla ohjeita esimerkiksi seuraavasti: ”Vaikea kuvitella minkä asioiden kanssa kamppailet ja voi olla, että kumppanisikaan ei tiedä, miltä sinusta tuntuu. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Sinuna ottaisin asian puheeksi ja kertoisin, miltä tilanne sinusta tuntuu ja sitä kautta lähtisin purkamaan tilannetta.” Yllättävän järkevästi jokainen osaa ohjata ja auttaa toisia toimimaan paremmin eri tilanteissa, mutta miten itse toimii, kun tilanne osuu omalle kohdalleen. Noudattaako omia jakamiaan neuvojaan vai hiipivätkö tositilanteessa ajatusharhat arvojen ohjaaman toiminnan edelle?

“Kun käännämme välttelyn ja muun venkoilun hyveeksi, meidän ei tarvitse muuttua” 

”Ei mua haittaa, jos joku mököttää, omapa on ongelmansa”

”Tarkkailija tyyppinä en mä voi olla se, joka avaa keskustelun”

”Jos on joku ongelma, niin tulkoon sanomaan siitä, suorituskeskeisenä persoonana ei mulla oo aikaa miettiä, mitä muut ajattelevat”

”Ei mun tarvitse avata keskustelua, koska olen enemmänkin kuuntelija ja sovittelija”

Asioita ei voi edistää, jos pitää omaa toimintaansa ainoana oikeana eikä ole valmis tarkastelemaan tilanteiden mukaan omia mallejaan. Omat mallit ovat suorassa yhteydessä ulosantiin. Olisi hyvä pysyä avoimena omille näkemyksille ja antaa itselle aikaa pohtia, miksi omat mielen mallit toimivat tällä tavoin. Usein mallien taustalta löytyy syitä meidän aiemmin opituista ja koetuista tapahtumista. Kun omia mielen malleja tutkiskelee, voi niistä olla myös helpompi luopua syyn löydettyä. Myös palautteen merkitys on suuressa roolissa omien mallien muuttamisessa. Kysymällä ja keräämällä palautetta omasta toiminnastaan sekä valmiutena katsomaan rohkeasti peiliin voi kehittää itseään. On hyvä pitää myös mielessä avoimuus ottaa palautetta vastaan omista toimintamalleistaan ja uskaltaa laskea omia puolustusmuurejaan vastaanottaakseen palautetta.

Samalla tavalla, kuin omat mielen mallit vaikuttavat suoraan puheeseen, on yhteys ylipäätään ajattelun sekä suoran puheen välillä yksinkertainen. Tietoinen ajattelu peilaantuu jatkuvasti suoraan puheeseen. Se, mitä jo tietää asiasta ja kuinka järkiperäisesti miettii asiaa vaikuttaa suoraan puheeseen. Samoin positiivinen tai negatiivinen ajattelu. Missä valossa ajattelee asiat päänsä sisällä heijastuu puheeseen. Onko siis syytä miettiä ennen kuin puhuu vai toisin päin?

Palautteen sekä suoran puheen kulttuuri korostuu etänä, kun läsnäolon, ilmeiden sekä eleiden huomaaminen saattaa jäädä vähemmälle kameran välityksellä. On siis tärkeää osata kysyä suoraan, jotta väärinkäsityksiä ei synny, välttäen kuitenkin syyllistämisen pohjautuen vain kameran välityksellä näkemäämme. Kannattaa pyrkiä huomioimaan omien tunteiden lisäksi myös toisten tunteet ilmaistessa itseäsi.

“Tunnista ja taklaa”

Perhon (2019) kirjassa käsitellään eri metodeja sekä toimintatapoja taklaamaan yleisiä tilanteita keskusteluissa ja nostamme tässä niistä muutaman. Keskusteluista löytyy usein erilaisia ihmisiä ja metodeja, joita henkilöt käyttävät. Metodeista on mahdollista tunnistaa tiimikaveri tai löytää samankaltaisuuksia itsensä kanssa, jotta keskustelut sujuvat mutkattomammin.

Manipulointi on eräs keino saada omat mielipiteet myös toisen mielipiteiksi. Manipuloijalle ei saa alistua. Alistumiseksi ja myöntymiseksi koetaan esimerkiksi hiljaisuus henkilön puheen jälkeen. Ikävissä tilanteissa manipuloija pyrkii kiertämään ikävän asian. Ratkaisuna toimii vastaamalla kysymyksiin ja pysymällä aktiivisena keskustelussa mukana. Sama taktiikka toimii myös henkilöihin, jotka eivät kuuntele keskustelua. Tärkeää on myös olla tulistumatta ja kertoa rauhassa omista tuntemuksistaan.

Bumerangiksi nimetty metodi tarkoittaa henkilöitä, jotka kieltävät itseensä kohdistuvat negatiiviset palautteet ja kääntävät ne vastapuoleen. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää erotella kritiikki ja keskusteltava asia ja kääntää keskustelu takaisin kritiikistä itse keskustelun asiaan ja käydä palautekeskustelu esimerkiksi myöhemmässä tilanteessa.

Martyyrimetodiksi nimetty metodi tarkoittaa sen sijaan henkilöitä, jotka saattavat sekoittaa sinun sanomaasi omat mielipiteensä ja pohdintansa. Pysymällä siis tarkkana ja erottelemalla ne, mitä on esimerkiksi sanonut siitä mitä henkilö on siihen lisännyt. Tällaisen henkilön vastauksia kannattaa kyseenalaistaa, onko ymmärtänyt ne oikein.

Itsesabotaasi eli itsensä ja oman työn arvon vähättelevän ihmisen metodi. Mikäli huomaa omassa puheessaan naurahduksia, loppulausahduksia tai muutoin vähättelyn merkkejä, käyttää itse tätä metodia. Pyrkimällä siihen, että ei pehmennä lauseiden loppuja ja seisoo omien arvojensa takana toimii ratkaisuna.

“Kulttuuri, jonka haluamme rakentaa”

Suoralla puheella ei ole tarkoitus hiljentää muita tai laukoa totuuksia tökerösti. Suora puhe on asioiden esittämistä kiertelemättä ja kaartelematta rohkeasti ja rakentavasti. Meistä jokainen on vastuussa yhteisen suoran puheen kulttuurin rakentamisessa. On hyvä aloittaa omien mielen mallien, tuntemuksiensa sekä puhetyylinsä tutkiskelulla. Kun opettelee hyväksymään myös omat ikävät tunteet ja antautumaan niille, kehitys on valtava. Tärkeää on myös harjoitella omaa ulosantiaan, jotta vastapuoli ei loukkaannu ja suora puhe pysyy rakentavana. Oiva työkalu itsetutkiskeluun ja omia mallien miettimiseen on mainitsemamme SCARF -malli. Kun yksilöt ovat tietoisia omista tuntemuksistaan sekä malleistaan, alkaa kulttuuri muodostumaan eikä kenelläkään pitäisi olla tunnetta, että hänet leimattaisiin tai heitettäisiin ulos tiimistä, vaikka hän puhuisi suoraan tai ilmaisisi omat tunteensa. Omia kommunikointitaitoja kannattaa tutkiskella jatkuvasti, sillä eri tiimit voivat aiheuttaa eri tunteita ihmisissä. Lisäksi suoran puheen kulttuuri on yksilöistä rakentuva eli eri yhteisöissä suoran puheen merkitys voi muuttua. Suora puhe vaatii luottamusta, mutta myös rakentaa sitä puhdistaen tiimin ilmapiiriä. Pidetään siis yksilöinä huoli siitä, että kannamme oman kortemme kekoon rakentaessa suoran puheen kulttuuria tiimissämme.

LÄHTEET:

Perho, A. 2019. Suorat sanat. Kustannusosakeyhtiö Otava. Luettu 26.3.2021. https://www.ellibslibrary.com/reader/9789511351412

Photo by Rots Marie-Hélène on Unsplash