Tampere
29 May, Wednesday
23° C

Proakatemian esseepankki

Säännöt, joilla säännöt muutetaan?



Kirjoittanut: Markus Tervo - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
4 tunnin työviikko
Timothy Ferriss
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Säännöt, joilla säännöt muutetaan?

 

 

Oma kuplamme sisältää moninaisia käsityksiä ja ajatuksia tehokkaammasta ja merkityksellisemmästä elämästä, joita on juurrutettu syvälle meidän systeemiimme. Minkä takia hyväksymme mukisematta käytäntöjä vain sen takia, että kaikki muutkin tekevät tällä tavalla? Olisiko paljon palkitsevampaa löytää opettavaisia kiertoreittejä, ja sitä myöden muodostaa näkemystä elämästä ja sen mukanaan tuomista valinnoista? Ihminen on persoonallinen otus, minkä vuoksi samaan laariin lajittelu ei hyödytä yksilöä eikä sittemmin yhteisöä. Yhteisö saa hyödyn yksilöstä vasta valjastettuaan sen totaalisen potentiaalin. Oman arvon ymmärtäminen ja sen kautta menestyksen luominen vaatii erilaisuuden sietämistä ja raakaa kyseenalaistamista. ”En voi kertoa menestymisen kaavaa, mutta epäonnistumisen kaavan voin; yritä miellyttää kaikkia samanaikaisesti” – Herbert Bayard Swope. Ei ole sattumaa, että menestyneiden ihmisten rutiinit eroavat massasta hyvinkin selvästi, ei kuitenkaan kannata kanavoida energiaa vääriin asioihin. Erilaisuus kannattaa vain, jos se on tehokkaampaa tai hauskempaa.

 

 

Minkä takia eläke sana luo mielikuvia toimettomuudesta, fyysisen elämäntavan päättymisestä tai mahdollisuuksien vähäisyydestä. Käsite esiintyy todella mustavalkoisena ja ehdottomana, yhden aikakauden loppuna ja elämän väistämättömänä muutoksena. Onko ihmiselle itselleen parasta tehdä töitä hyvin usein toisten unelmien eteen, vain jäädäkseen kehnolle eläkkeelle ilman sen suurempaa määränpäätä. Mitä jos hävittäisimme koko eläke sanan, ja muuttaisimme kyseisen hahmotelman ajanjaksosta osaksi meidän inspiroivaa kokonaisuutta? Tuntuu turhauttavalta ajatella, että elämässä on vain noin 20 vuoden tehokas jakso, jolloin tavoitellaan unelmia ja pedataan itselleen hyvää eläkettä. Eläkesuunnitelman tulisi olla kuin henkivakuutus. Siihen tulisi suhtautua varotoimena kaikkein pahimman varalle, ettei enää pysty fyysisistä syistä työhön, jolloin selviytyminen vaatii jonkin sortin pääomaa. Eläkkeellä olo ei pidä erehtyä pitää tavoiteltavana tilana. Oltuasi ikäsi osallistavissa töissä, pystyt tuskin olemaan viikkoa pidempään paikoillasi.

 

 

Vähemmän tekeminen ei merkitse laiskottelua. Menestymiseen liitetään lähes poikkeuksetta suuri määrä vaivannäköä, mutta se itsessään ei kerro, kuinka tehokkaasti asian on suoritettu. Merkityksettömän työn vähentäminen keskittyäkseen tärkeämpiin puuhiin ei ole laiskuutta. Työn tuntimääristä on mahdotonta arvioida opittuja asioita tai päätellä onnistumisprosenttia. Meitä työntekijöitä on niin erilaisia. Jos kova työnteko olisi avain menestykseen, olisi kaikki kahdeksasta neljään työskentelevät miljonäärejä. Vain harva osaa mitata omaa aikaa suhteessa tuloksiin, ja tarkastella niitä rakentavalla sävyllä. On virkistävää yleisestikin muuttaa työ strategiaa, jos mahdollisuuksia muutoksille on olemassa. Tämän päivän laiskuus; kyky kestää epämukavaa olotilaa, jossa olosuhteet tai muut ihmiset päättävät elämästäsi tai taito kerätä omaisuutta ja kulkea läpi elämän ilman sen suurempaa tarvetta kyseenalaistaa omaa toimintaasi. Keskity puuhastelun sijasta tuottavuuteen.

 

 

Suhteellinen tulo on tärkeämpää kuin absoluuttinen. Absoluuttisia ansioita mitataan sillä yhdellä ja ainoalla; rahalla, dollarilla ja eurolla. Suhteellisuus tulee mukaan ajatellessa oman elämän käkkyröitä matkalla siihen 100 000 euron vuosipalkkaan. Onko henkilö A (100 000 € / vuosi) kaksi kertaa rikkaampi, kuin henkilö B (50 000 % / vuosi)? Vastatakseen edelliseen on tutkittava työhön käytettyä vaivaa ja aikaa. Enemmän vuositasolla tienaava voi ansaita vähemmän tunnilta, mikä muuttaakin henkilön B suhteellisesti mitattuna paremman tienaavaksi. Se mikä jää viivan alle, ei merkitsekään pelkkänä lukuna enää mitään, vaan se tyyli ja valinnat, joilla on päästy summaan x. Oman rikkauden luomiseen ei tarvitse päästä verokoneen top listoille, tai suorittaa isoja yrityskauppoja. Sinulle arvokkainta voi olla autotallissa vietetyt pitkät viikonloput absoluuttisen tulon sijaan. Onkin mielenkiintoista seurata, että onko absoluuttiset tulot katoavaa kansanperinnettä, ja elämäntyyli isona osana seuraavia trendejä menestyksen mittaamisessa.

 

 

Olettamukset on tehty rikottaviksi, minkä takia onkin tärkeää luovia oman elämän isoimmissa valinnoissa rohkeudella, välittämättä muiden mielipiteistä. Elämämme on omien valintojemme summa, minkä takia on oleellista luoda tilanteita, joissa joudumme eri kaistalle tavanomaisesta. ”Kaikki yleisesti suosittu on väärin” – Oscar Wilde

 

 

 

4 tunnin työviikko – Timothy Ferriss

Kommentoi