Olemme kaikki joskus kuulleet ryhtiimme liittyviä kommentteja, kuten “seisoisit suorassa, niin näyttäisit paremmalta”, “selkäsi tulee kipeäksi, kun ryhtisi on huono”, “kylläpä ryhtisi on hyvä, kun seisot noin suorassa”. Näiden kaltaisissa kommenteissa yleensä puhutaan paljon niin sanotusta hyvästä ja huonosta ryhdistä. Mistä nämä käsitteet ovat syntyneet ja miten me voimme määritellä hyvän ja huonon ryhdin? 

Ryhti, tämä meille kaikille tuttu, mutta silti niin epämääräinen käsite. Ryhdillä usein kuvataan henkilön asentoa seisten tai istuen. Nämä ovat kuitenkin vain yksittäisiä hetkiä ihmisen päivittäisistä asennoista. Ryhti voidaan jakaa kahteen osaan; staattiseen ja dynaamiseen. Staattinen tarkoittaa ryhdin kannalta sitä, että asento pysyy paikallaan. Paikallaan seisominen ja istuminen menevät siis staattiseen osioon. Dynaaminen ryhti puolestaan kuvaa liikkeessä olevaa asentoa.  

Taistelemme jatkuvasti painovoimaa vastaan ja pyrimme pysymään pystyssä. Ryhtiin ja tasapainoon vaikuttavat monet tekijät kuten ikä, sukupuoli, unen puute ja henkinen jaksaminen. (Yukawa ym. 2018; Umemura ym. 2022; Pitts & Bhatt 2023.). Muita huomioon otettavia tekijöitä ovat ihmisen yksilöllinen rakenne, elämän erilaiset vaatimukset ja yksilön tottumukset erilaisiin asentoihin. 

Ryhti kuvaa meidän asentoamme tiettynä ajankohtana. Olimme sitten paikallamme tai liikkeessä.  Ryhti ei siis ole yksittäinen helppo käsite, vaan monen hyvin yksilöllisen muuttujan summa. 

Hyvän ryhdin konseptilla on pitkä historia ja läntisissä maissa se alkoi jo satoja vuosia sitten. Käsitteet ovat lähteneet pääosin armeijoilta, jossa ryhdillä viestittiin muun muassa kurinalaisuutta ja paremmuutta. Ajan myötä tämä ajatusmalli siirtyi eteenpäin yhteiskuntaan ja alkoi juurtua vahvasti sosiaalisiin käsitteisiin ja hierarkioihin. Ryhti alkoi erottamaan rikkaat köyhistä, sairaat terveistä ja yleisesti “paremmat” ihmiset “huonommista”. Korsetteja käytettiin paljon korjaamaan “huonoa” ryhtiä, jotta ei näytettäisi alemman luokan ihmisiltä. Viime vuosituhannen lopulla ryhtikeskustelu muuttui enemmän lääketieteelliseen suuntaan ja alettiin puhumaan oikeanlaisista linjauksista nivelten terveyden kannalta. (Gilman 2014.) Näihin keskusteluihin varmasti vaikutti aikaisempien vuosisatojen aikana kulttuuriin juurtunut näkemys siitä, miten ihmisen kuuluisi seistä.  

Ryhdin arvioinnissa ammattimaailmassa elää hyvin vahvasti luotisuora linja korvasta nilkkaan, joka on jo pitkän aikaa sitten luotu. Linja menee noin korvan kohdalta olkapäähän, siitä kohti lonkkaa ja lopuksi nilkkaa. Tällaisella ryhdillä on tarkoitus saada nivelille “optimaalinen” kuormitus. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Voimme kuitenkin seistä mitä kummallisemmassa asennossa saaden silti tämän linjan täsmäämään, vaikkei kuormitus silloin olekaan haluttu ja optimaalinen. 

Edestä ja takaa katsottuna arvioimme kehon yleistä symmetrisyyttä, tässä ei kuitenkaan ole mitään järkeä, sillä olemme hyvin epäsymmetrisiä eläimiä. Meillä on dominantti käsi ja jalka, meidän kasvomme eivät ole symmetriset. Teemme asioita mieluummin käyttäen parempaa raajaamme ja tykkäämme tehdä asioita tietyllä tavalla, vaikkei se välttämättä olekaan symmetristä. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole edes täysin samanmittaiset jalat. Jalkojen pituusero on yleensä muutamasta millimetristä reiluun senttimetriin, eikä sitäkään suurempaa jalkojen pituuseroa olla pystytty yhteneväisesti liittämään esimerkiksi alaselkäkipuihin. (Knutson 2005) Mitä siis oikeasti katsomme, kun katsomme toisen ihmisen ryhtiä?  

Ihmisen seisoma-asento on hyvin yksilöllinen anatomiasta ja tottumuksista riippuen. Siksi onkin outoa yrittää laittaa sitä mihinkään tiettyyn muottiin. Ihminen ei edes seiso joka kerta täysin samalla tavalla, vaikka saattaisi ulkoisesti näyttääkin siltä. (Schmidt ym. 2018) Voisimmekin sanoa, että tämä ryhtimalli on vain suuntaa antava, tai keskimääräinen tulos ihmisten erilaisista ryhdeistä. Olisikin siis osuvampaa puhua suuntaa antavavasta ryhdistä. Silloin joutuisimme kuitenkin myöntämään, ettei yksittäistä hyvää ryhtiä ole, vaan jokaiselle yksilölle on oma hyvä ryhtinsä sen hetkiseen asentoon, sen hetkisessä tilanteessa.  

Hyvää ja huonoa ryhtiä määrittelee hyvin vahvasti historia ja kulttuuri. Eikä niiden vaikutusta voi vähätellä siinä, miten näemme asiat. Vaikka yrittäisimme katsoa asioita mahdollisimman neutraalista näkökulmasta, niin monet tiedostamattomat ajatusmallit vaikuttavat silti näkemyksiimme. Tästä syystä monien jo pitkään faktoiksi hyväksyttyjen yleisten uskomusten kritisointi ja uudelleen miettiminen on tarpeellista. 

Lähteet 

Gilman S. L. 2014. “Stand up straight”: notes toward a history of posture. The Journal of medical humanities, 35(1), 57–83. 

Knutson G. A. (2005). Anatomic and functional leg-length inequality: a review and recommendation for clinical decision-making. Part I, anatomic leg-length inequality: prevalence, magnitude, effects and clinical significance. Chiropractic & osteopathy, 13, 11. 

Pitts, J. & Bhatt, T. 2023. Effects of mentally induced fatigue on balance control: a systematic review. Experimental brain research, 241(1), 13–30. 

Schmidt, H. Bashkuev, M. Weerts, J. Graichen, F. Altenscheidt, J. Maier, C. & Reitmaier, S. 2018. How do we stand? Variations during repeated standing phases of asymptomatic subjects and low back pain patients. Journal of biomechanics, 70, 67–76. 

Umemura, G. S. Furtado, F. Dos Santos, F. C. Gonçalves, B. D. S. B. & Forner-Cordero, A. 2022. Is Balance Control Affected by Sleep Deprivation? A Systematic Review of the Impact of Sleep on the Control of Balance. Frontiers in neuroscience, 16, 779086. 

Yukawa, Y. Kato, F. Suda, K. Yamagata, M. Ueta, T. & Yoshida, M. 2018. Normative data for parameters of sagittal spinal alignment in healthy subjects: an analysis of gender specific differences and changes with aging in 626 asymptomatic individuals. European spine journal : official publication of the European Spine Society, the European Spinal Deformity Society, and the European Section of the Cervical Spine Research Society, 27(2), 426–432.