Tiimiyrityksemme perustamisen jälkeen ja organisoiduttuamme minut valittiin markkinointi tiimin vetäjäksi ja siksi halusin jonkun johtajuuteen liittyvän kirjan lukea. Luin Brene Brownin kirjoittaman Dare To Lead, Rohkaiseva johtaja (2018) kirjan, sillä se käsittelee haavoittuvaisuutta, sen tärkeyttä johtajan roolissa, sekä kuinka epäonnistumisen pelkoa voi poistaa. Kirja perustuu Brene Brownin tutkimuksiin, sekä kokemukseen johtajuusvalmentajana. (2018)

Kirjassa ensimmäisenä avataan haavoittuvaisuutta ja millainen kuva siitä usein tulee ihmisille. Kirjailija haastaa lukijaa miettimään mikä saa minut itseni tuntemaan haavoittuvaisuutta. Usein haavoittuvaisuuteen liitetään heikkouden tunnetta tai riittämättömyyden tunnetta. On pelottavaa avata itseään toisille. Se saattaa aiheuttaa pelkoa siitä, että joudun myöntämään, etten tiedä kaikkea ja näytämme tyhmältä. Tämä on kuitenkin lähtökohtaisen tärkeää, jotta pystymme sallimaan aidon yhteyden. Tämän pelon vuoksi kuitenkin saatamme alkaa rakentamaan esteitä itsemme ja muiden välille. Kehitämme kuoren, emotionaalisen panssarin itsellemme, jonka sisään on vaikea toisia päästää. Tämän asetamme itsemme ja tiimin välille, itsemme ja haasteiden välille, itsemme ja aidon ymmärtämisen ja yhteyden tiimiimme välille. (2018)

Todellisuudessa haavoittuvaisuutta ei pitäisi nähdä näin vaan hyvänä piirteenä, joka auttaa meitä kehittymään hyvästä johtajasta parhaaksi. Haavoittuvaisuus vaati paljon rohkeutta ja näitä kirjassa rinnustattaankin toisiinsa ja sanotaan haavoittuvaisuuden olevan rohkeutta. Haavoittuvaisuus on innovaation ja luovuuden kulmakivi. Se vaatii avoimuutta ja epäonnistumista. Uudet ideat ja toiminta mallien kehittäminen vaati innovointia, mikä taas vaatii monta huonoa ideaa, ennen kuin yksi hyvä löytyy. (2018)

Tästä päästään luonnollisena jatkumona siihen, kuinka tiimissä saisimme enemmän haavoittuvaisuutta ja luotua hetkiä haavoittuvuudelle. Tässä palautteen antaminen ja ottaminen on todella isossa roolissa. Kirjailija kertoo omasta kokemuksestansa tiimin kanssa palautteen annosta, mitä pidin todella hyvänä esimerkkinä. Brenetillä tuli tilanne vastaan missä hänen tiiminsä halusi antaa hänelle palautetta. Brenetin suostuttua tähän ja kuunneltuaan tiimiläistensä palaute, hänelle selvisi monia toiminta tapojaan, mitkä vaikeuttivat tiimin toimintaa ja työskentelyä. Tämän rehellisen palautteen avulla hän pystyi kehittämään itseään paremmin ja muuttamaan haitallisia toiminta tapojansa. Ilman rehellistä palautetta hänelle ei välttämättä ikinä olisi nämä piireteet mitä hän ei itse nähnyt selvinneet. (2018)

Haluaisin, että myös me tiimissä oppisimme antamaan rehellistä palautetta. Niin markkinointi tiimissä, kuin myös koko tiimin kesken. Tällä hetkellä meillä on jokseenkin rehellisten mielipiteiden ja palautteen antamista, mutta palautetta ei anneta sille henkilölle ketä se koskee. Sen sijaan puhutaan toisille tiimiläisille, eikä kukaan sano rehellisesti sitä henkilölle, jota se koskee. Näin rajoitamme toistemme kehittymistä, mutta myös aitoa ryhmäytymistämme ja yhteyden luontia.

Se, ettei rehellistä palautetta anneta, on tietenkin helpompaa ja kirjassa mainitun tutkimuksen mukaan myös todella yleistä. Vastakkain asetteluita ja vaikeita keskusteluja on helpompi vältellä, kuin kuluttaa omaa energiaansa siihen ja olla haavoittuvainen. Mutta tällainen ei vie mitään eteenpäin, eikä kehitä ketään. Mitä pidemmälle rehellisen palautteen antoa vältellään, sitä suuremmiksi ongelmat kasvavat. Lopulta ongelmista kasvaa iso vuori, mikä vain vie meitä entistä kauemmaksi aidosta syvästä yhteydestä. (2018)

Kirja tarjoaa tähän ratkaisuksi viikoittaisesta aikataulusta ajan varaamista palautteen annolle ja keskustelemiselle. Tämä antaa tiimille mahdollisuuden tuoda kaikki huolet ja murheet heti avoimesti ja rehellisesti esille. Sen lisäksi tämä mahdollistaa haavoittuvaisena pysymisen koko tiimille ja rakentaa psykologisen turvallisuuden ilmapiiriä. (2018)

Kirja antaa johtajalle tässä tilanteessa toimimiseen vinkkejä. Yksi niistä on uteliaana pysyminen. Pyydä tiimiläisiä kertomaan lisää asiasta ja pyri ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa, näkökulmiansa, sekä todellista ongelmaa. Vastauksia ei tarvitse saada heti, mutta on tärkeää, että tiimille syntyy tunne siitä heitä oikeasti kuunnellaan ja johtajana olet sitoutunut selvittämään ja ratkomaan ongelma tilanteet. (2018)

Kirjassa nostetaan esiin, kuinka ihmisen aivot etsivät kokonaisia tarinoita kaikissa hetkissä, vaikka todellista tietoa olisi todella vähän tarjolla. Aivomme kaipaavat selkeää tarinan kaarta tarinoilta, ja niistä usein tulee löytyä sankareita ja rosvoja. Aivot tekevät näin luodakseen selkeyttä ja selkeän kokonaiskuvan. Ongelmat tulevat vastaan puutteellisen tiedon, epävarmuuden ja läpinäkyvyyden puutteen astuessa kuvaan. (2018)

Nämä aukko kohdat johtavat huonoon tarinaan, jota puolestaan ongelma ratkaisija aivomme lähtevät ratkomaan. Aivomme ratkoo tilanteet täyttämällä tarinan aukot ja luomalla kokonaisen tarinan. Tämä taas johtaa tarinoihin tilanteista, jotka eivät ole todenmukaisia ja luovat haitallisia ja vääriä totuuden kuvia, olettamuksia ja asenteita. Tämä rikkoo luottamuksen ilmapiiriä, kun epätotuudet tulevat jossain vaiheessa ilmi. Tämä myös saa ihmiset entistä enemmän sulkeutumaan ja kietoutumaan omaan emotionaaliseen haarniskaansa. Haavoittuvaiseksi asettuminen vaikenee tällaisissa tilanteissa. (2018)

Tähän ratkaisuksi kirjassa kehotetaan ja kannustetaan todella selkeään viestintään ja mahdollisimman laajan ja kattavan tarinan kerronnan todellisesta tilanteesta. Tämä jättää paljon vähemmän aukkoja ihmisille itse täytettäväksi. Se puolestaan johtaa siihen, että virheellisiä totuuksia ja perättömiä olettamuksia ei synny. Se myös on mahdollistajana syvempään ja aidompaan yhteyteen ihmisten kanssa. (2018)

Tähän myös ratkaisu keinona kirjassa ehdotetaan kissan kunnolla pöydälle nostamista. Tiimin kanssa avointa keskustelun käyntiä siitä, mitä tarinoita heillä todellisuudessa on tilanteista. Tämä vaatii haavoittuvaisuutta ja rohkeutta, mutta puhdistaa ilmaa ja mahdollistaa puhtaalta pöydältä aloittamisen. Kirjan mukaan on hyvä tiimin kesken antaa kaikkien kertoa tarinansa, millainen kuva heille on tullut tilanteista tai tiimiläisitä. Tämän jälkeen toisilla tiimiläisillä on mahdollisuus kertoa, miten asia oikeasti on mennyt. Näin tiimiläiset pääsevät paikkaamaan aukkokohdat totuuksilla ja ovat läpinäkyviä koko tiimin kesken. Usein kaiken tapahtuneen takana on kuitenkin inhimillisiä syitä. Tämä vaati rohkeuden ja haavoittuvaisuuden lisäksi avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tiimin kesken. (2018)

Kirjassa haastetaan myös lukijaa etsimään mitkä asiat meitä itseämme estää olemasta enemmän avoimia. Yksi iso estäjä, jonka itsestänikin tunnistan, on perfektionismi. Usein perfektionismi nähdään hyvänä piirteenä. Se nähdään itsensä kehittämisenä ja huippuosaamiseen pyrkimisenä. Tätä se ei kuitenkaan ole vaan siinä on kyse hyväksynnän saamisesta. Siihen liittyy vahvasti epäonnistumisen pelko ja keskeneräisyyden ja keskenkertaisuuden kestämättömyys. (2018)

Siihen, että jostain tulee perfektionisti tai jollekin kehittyy perfektionismillisia piirteitä voi johtua monesta vaikuttavasta tekijästä. Yksi näistä syistä on lapsuudessa vanhemmilta vaikeasti saatu hyväksyntä. Tämä takia lapsi oppii siihen, että hyväksynnän, rakkauden tai arvostuksen eteen täytyy tehdä kovasti töitä. Toinen syy voi olla, että lasta ylistetään kovasti poikkeuksellisen hyvästä suoriutumisesta. Tämä saa lapsen määrittämään itsetuntonsa suurien saavutusten ja täydellisyyden kautta. Molemmissa tapauksissa nämä piirteet siirtyvät lapselta aikuiselle ihmisen kasvaessa. Nämä johtavat epäonnistumisen pelkoon, mikä taas saattaa vaikeuttaa pelkästään asioiden aloittamista. (2018)

Hyvän johtajan on uskallettava epäonnistua ja silti lähteä yrittämään uudelleen. Itsensä avaaminen haavoittuvuudelle ja epäonnistumisille pitkässä juoksussa kehittää meitä ja auttaa meitä oppimaan vanhoista opituista käyttäytymismalleista pois. Tähän tarvitaan rohkeutta, mitä kirjassa koko ajan perään kuulutetaan. Itsessäni huomaan tämän kehityskohdan, jota ennen kirjan lukua ollut osannut nähdä kasvuni rajoittajana näin räikeästi. (2018)

Pohdinta

Koin kirjan itselleni todella silmiä avaavaksi ja täydelliseksi luku valinnaksi. Kirjan kautta pystyin monessa kohtaa peilaamaan tällä hetkellä tiimissämme tapahtuvia asioita ja sitä kautta koen, että aloin ymmärtämään asioiden syvempiä juuri syitä. Itselleni todella suuri kehityskohta on viestintä. Kirja avasi minulle viestinnän tärkeydestä aivan uudella tapaa, mitä en osannut ehkä odottaa kirjaa aloittaessani lukemaan. Kirjassa oli mielestäni hyvin tuotu esiin ongelmia ja niiden syitä, mutta myös jokaiseen löytyi aina paljon ratkaisu ideoita. Ne avarsivat todella ajatteluani ja koen, että sain kirjasta hyviä työkaluja. Suosittelisin kirjaa ehdottomasti kaikille, jotka tunnistavat itsestään pelon ihmisten lähelle päästämiseen. Koen, sen olevan todella lähellä juuri syytä siihen miksi olen huono viestijä. Haluan viedä kirjasta käytäntöön haavoittuvaisuuden näkemisen rohkeutena, avoimen ja rehellisen keskustelu ja palaute kulttuurin kehittämisen, sekä omien perfektionististen piireteideni tuomien heikkouksien kehittämisen.