Priorisointi, se hieno sana, jonka merkityksen välillä unohtaa. Sitä usein ajattelee, että omassa elämässään osaisi priorisoida, mutta silti toimii niin kuin ei tietäisi mitä se on. Viime syksynä kuuntelin Saku Tuomisen kirjan priorisoinnista, koska uuden arjen äärellä ja vanhaa arkea miettiessäni tiesin, että kirjasta olisi hyötyä. Usein priorisoinnin tärkeyden kyllä ymmärtää, muttei silti toimi sen mukaisesti. Varsinkin kiireen ja stressin keskellä tärkeätkin jutut, kuten hyvinvointiin liittyvät asiat voivat jäädä oman priorisointilistan ulkopuolelle, vaikka ei pitäisi. Olin kirjoittamassa tätä esseetä jo syksyllä, mutta kas kummaa se jäi ja priorisoin johonkin muuhun – muka tärkeämpään. Nyt kuitenkin oli aika kaivaa kirjasta tehdyt muistiinpanot esille ja verestää muistia, että osaisin priorisoida omassa elämässäni paremmin. Miten sitten oikeasti osaisi priorisoida paremmin eri tilanteissa? Miten oppia parempaan päätöksentekoon ja mitä se vaatii?

Olennaista vai epäolennaista?

Elämässä usein asetetaan tavoitteita asioille mitä halutaan saavuttaa ja tiedetään mihin suuntaan suurin piirtein elämässään haluaa mennä – ainakin suurimman osan ajastaan. Kuitenkin matkan varrelle saattaa tulla mutkia ja harha askeleita sekä niitä niin sanottuja ”häiriötekijöitä”. Silloin energiaa menee herkästi epäolennaisiin asioihin ja se vie tilaa olennaisten asioiden tekemiseltä, jotka veisivät kohti päämäärää ja tavoitteita (Tuominen 2020).

Me luomme itse itsellemme kiirettä ja usein se ei johda mihinkään olennaiseen. Tällöin asioita tehdään rimaa hipoen ja laatu on sen mukaista. Itsekin tunnistan kehittäväni kiireettä omaan elämääni ja välillä havahdun siihen, kuinka onkaan kiire suorittaa asioita ja elämää ylipäätään, mutta silti tuntuu, ettei ole aikaa elämän elämiseen. Monet asiat, joille haluaisi antaa panostuksensa jää vajaalle huomiolle, kun on liikaa asioita hoidettavana. Tässä tullaankin siihen, miten ihmiset osaavat sanoa ei. Onko ei:n sanominen oikeasti niin vaikeaa? Ei sanan sanominen on suoraan sitä, että uskaltaa luopua jostain. Juuri tästä syystä ihmiset ovat huonoja sanomaan ei, koska he pelkäävät menettävänsä esimerkiksi kokemuksia ja elämyksiä. (Tuominen 2020.) Tuominen (2020) sanoi kirjassaan hyvin, ettei elämässä ole riskittömiä päätöksiä ja vaihtoehtoja, sillä sanoessasi kyllä, luovut silloinkin jostain. Pitäisi siis osata erottaa olennainen epäolennaisesta.

Kaikki päätökset vaikuttavat toisiinsa

Päätöksiä tehdään koko ajan, joka hetki ja yleisin päätöksen teko muoto on kyllä tai ei. Tiedostavatko ihmiset tätä kokoaikaista päätöksien tekoa, ymmärretäänkö jokaisen päätöksen merkitys?  Tuominen (2020) nosti kirjassaan esille hyvin yleisen asian, mitä varmasti moni tekee päätöksien teko hetkellä. Useat ihmiset ovat kovia miellyttämään muita ja sanovat “kyllä” tilanteissa, joissa oikeasti haluaisivat sanoa “ei” ja toisin päin. Tätä olen itsekin tehnyt paljon omassa elämässäni, kun olen halunnut olla muille avuksi ja mieliksi. Esimerkiksi kun joku pyytää apua, herkästi sanoo kyllä vaikka todellisuudessa ei olisi aikaa tai jaksamista. Se jos jokin on kuluttavaa ja väsyneenä ei kukaan pysty olemaan läsnä päätöksien äärellä tai elämässä muutenkaan.

Kirjasta jäi mieleen myös ihmisten päättämättömyys, joka Tuomisen (2020) mukaan on uusi ei. Sitä tapahtuu, kun ei osata päättää jostain ja sanotaan ”mun täytyy miettiä asiaa”. Tarkemmin ajateltuna päättämättömyys on hyvinkin yleistä nykypäivänä, ehkä liiankin. Tilanteita, joissa päättämättömyyttä esiintyy, on esimerkiksi ehdotus tai kysymys, joka tulee odottamatta. Saatat olla silloin liian kiireinen miettiäksesi asiaa ja mielesi on täynnä muita juttuja, joten et pysty miettimään päätöksestä koituvia seurauksia. Kun et pysty ja halua ajatella seurauksia, voi taustalla kyteä pelko epäonnistumisesta. Pelätessään epäonnistumista, jättää herkemmin asioita tekemättä/kokeilematta ja saattaa lykätä päätöksien tekemistä. Päätöksien lykkäämisen takana voi olla niin sanottu ajan pelaaminen, eli et pysty vastaamaan heti tai et halua antaa vastausta sillä hetkellä, varsinkin jos haluaisit kieltäytyä. Pelaat siis aikaa, jotta ehtisit ajattelemaan tarkemmin päätöstä tai miellyttämisen takia saatat pitkittää ei:n sanomista, koska et halua pahoittaa toisen mieltä. Joskus olisikin hyvä kokeilla niin sanottua hetkessä priorisointia, jossa päätöksen teon hetkellä luovut ennakkosuunnitelmistasi ja -olettamuksistasi. Jokainen päätös vie meitä johonkin suuntaan, joko oikeaan tai väärään. (Tuominen 2020.) Pitäisi siis osata hahmottaa päätöksiä kokonaisuutena, mikä päätös vaikuttaa mihinkin ja miten, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tietoista päätöksentekoa

Päätöksiä pitäisi osata tehdä tietoisesti ja tunnistaa olennainen epäolennaisesta. Kuinka usein päivän aikana mietit mille päätöksille sanot “kyllä” ja mille “ei”? Tämä tarkoittaa sitä, että omaa elämää ja toimintaa pitäisi osata havainnoida rehellisesti. Itse olen useasti mennyt ja tehnyt asioita kovalla draivilla, niin sanotusti hieman sumussa, tehden elämästä turhaan kiireistä ja kuormittavaa. Tiedostan nyt, että joissain elämänvaiheissa en ole halunnut rehellisesti ajatella ja havainnoida omaa tekemistäni ja päätöksiäni. Olen voinut oikeasti havaita huonot päätökseni, mutta tietoisesti sivuuttanut ne ajatukset täysin. Silloin en ole osannut luopua mistään, jolloin tehokkuus ja elämän laatu on kärsinyt. Veljeni onkin usein toitottanut minulle, kuinka vähemmän on enemmän ja vähän vähemmällä voi saada paljon parempaa aikaiseksi. Tähän olen havahtunut usein paineen alla, jos olen esimerkiksi jättänyt jonkin asian viime tippaan ja deadlinen lähestyessä koittanut saada sen valmiiksi kiireessä. Aikaa ei ole ollut enää käyttää niin paljoa mitä yleensä käyttäisin ja lopputulos onkin saattanut olla paljon parempi.

Tuominen (2020) sanoi, että on asioita, joita pitää miettiä ja joita ei pidä miettiä. Asiat, joita ei pidä miettiä ovat pienempiä, eikä välttämättä niin tärkeitä päätöksiä, sellaisia asioita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Ne ovat sellaisia, joihin voi spontaanisti tokaista ”juu” tai ”ei”. Kun taas asiat, joita pitää miettiä ovat suurempia ja merkittävämpiä. Ne voivat olla isoja muutoksia tai päätöksiä, jotka vaativat enemmän aikaa pohtimiseen ja valinnan tekemiseen. Hyvä ohjenuora olisikin, että päätöksiä tehtäessä miettisi aina, onko tämä asia sellainen, jonka voin päättää nyt vai pitääkö sitä miettiä (Tuominen 2020). Se helpottaa elämää ja nopeuttaa päätöksien tekoa kummasti. Ihmiset jäävät herkästi jumiin valintoihin ja päätöksiin, jotka eivät tunnu enää tyydyttäviltä ja hyviltä. Teemme esimerkiksi työtä, josta emme enää nauti tai olemme ihmissuhteessa, jossa emme enää ole onnellisia. Herääkin kysymys, priorisoiko itselle tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin? Tätä olisi hyvä miettiä tasaisin väliajoin elämässään, jotta osaisi toimia arvojensa mukaan, laittaen itselleen tärkeät asiat etusijalle.

“Mietin, vaikkei pitäisi. En mieti, kun pitäisi.”
– Saku Tuominen

 

Pohdintaa

Nyt keväällä olen koittanut priorisoida omaan jaksamiseen enemmän todella kiireisten parin viime vuoden jälkeen. Olen pyrkinyt ajattelemaan isompaa kuvaa ja etenkin tulevaa syksyä. Kerran itsensä äärirajoille vieneenä, olen tänä keväänä osannut painaa hieman jarrua omalle tekemiselleni. Tästä on kuitenkin syntynyt riittämättömyyden tunnetta ja tyytymättömyyttä itseensä. Päässäni on pyörinyt ajatus, että annanko liian vähän panosta tiimillemme, jos painan jarrua? Priorisointi kevään osalta ei ole mennyt putkeen, mutta tiedostan, että oikeita asioita on tehty ajatellen tulevaa ja sitä panosta, jonka haluan tiimiyrityksellemme kokonaisuudessaan antaa.

Priorisoinnissa on kyse siitä, että uskaltaisi luopua jostain, jonka seurauksena saisi enemmän aikaan, tekisi parempia päätöksiä ja näkisi kirkkaammin elämän kokonaisuutta, tekemämme päätökset kuitenkin muodostavat millaiseksi elämämme oikeasti muodostuu. Kun osaa ajatella päätöksiään kokonaisuutena ja pidemmällä tähtäimellä, vaikuttaa se vääjäämättä aina lopputulokseen asiassa kuin asiassa. Itselle kirja oli hyvä herättäjä siinä, että olen ollut huono priorisoija jo pidempään ja muutoksia tekemiseen pitää tehdä. Matka on vielä pitkä, jotta käytännössä toimisi edellä mainitsemalla tavalla, mutta suunta on jo oikea. Isoimpia priorisoinnin kohteita itselläni onkin tällä hetkellä oma hyvinvointi ja jaksaminen yhdessä opiskelun ja tiimiyrityksemme kanssa. Se on paletti, joka pitää saada toimimaan optimaalisella tavalla.

“Virheitä ei ole, on ainoastaan kokeiluja, jotka eivät toimineet niin hyvin kuin kuvitteli, ja mitään niistä ei kannata ottaa turhan vakavasti.”
– Saku Tuominen

Lähteet:

Tuominen, S. 2020. Juu ei – Pieni kirja priorisoinnista. Äänikirja & E-kirja: Storytel. Viitattu: 28.4.2022.