Proakatemialla järjestettiin jälleen legendaarinen Pajojen Yö ja kyseisessä tapahtumassa osallistuin Tarja Tittosen pajaan ”Pää pois persiistä”. Proakatemialla on jo jonkin aikaa kuullut puhuttavan kuinka siellä ei opi mitään, akatemiaa on verrattu päiväkotiin ja tarhaan, jossa leikitään yrittäjiä ja moni pohtii, että onko oikeasti yrittäjyyskoulussa.

Kieltämättä, itse olen samojen asioiden äärellä viettänyt tovin, jos toisenkin näitä miettien ja kipuillen. Paja vedettiin toisinaan hieman abstraktilla levelillä ja joistain asioista saatiin vain pintaraapaisu ja keskustelut olivat välillä jopa outoja. Tai ehkä itseltäni happi loppui pajassa ja väsy painoi päälle, joten en ollut aivan kartalla. Jatkan samaa abstraktia pohdiskelua tässä esseessä, jota pajassa yritettiin päästä purkamaan, mutta se jäi yritykseksi. Tässä siis sekalaista pohdintaa, jota paja itsessäni herätti.

Havahduin myös siihen, kuinka usein on myös helppo syyttää muita ja etsiä ongelmia omasta ympäristöstään ja ajatella, että kuinka monta ihmistä ympärilläni onkaan, kellä on se pää siellä persiissä; projekteja ei tehdä otollisessa ympäristössä, asioista valitetaan ja akatemia on turhaa. Tässä esseessä yritän myös löytää vastausta omalle kohdalleni siinä, että kellä se pää onkaan siellä persiissä?

No oppiiko akatemialla mitään?

Olen täysin eri mieltä sen kanssa, että Proakatemialla ei oppisi mitään, – siellä oppii aivan helvetisti. (Pardon my french) Mutta keskittyykö yhteisö, valmentajat, saati HOPS oikeisiin asioihin? Se onkin toinen kysymys.

Olen rypenyt ärsytyksessä ja turhautumisessa jo aivan liian kauan johdannossa mainittujen syiden vuoksi ja matto vedettiin totaalisesti jalkojen alta siinä vaiheessa, kun halusin vaihtaa seilori ohjelmaan, joka oltiin kaikessa hiljaisuudessaan KAKSI VIIKKOA aiemmin lopetettu. Tämäkö on sitä avointa kulttuuria, jota Proakatemialla kuulutetaan? Ymmärrän, että ilmeisesti toisella vuosikurssilla kuhina tästä seiloriohjelmasta on käynyt kovana ja tilanteeseen piti puuttua, joten en tiedä ketä tässä syyttää asiasta siis. Meidän pää pois persiistä pajassakin hyvin nousi esiin useasti, että aina ja inhimillisesti on etsittävä se joku tai jokin toinen ketä syyttää. Toki tässä nostan käden pystyyn virheen merkiksi enkä uskaltanut lähteä toiseen ohjelmaan aiemmin sitä pohtiessani ja kun aika tuntui oikealta, oli jo liian myöhäistä, hieman katkeransuloista, mutta pitäisi vihdoin opetella kuuntelemaan itseään.

Ymmärrän, että pakolliset pajat, semmat, esseet ja yhteisötapahtumat, jotka ovat suoraan sanottuna lottoamista siitä, että osuuko hyvä vai kehno tapahtuma kohdalle, ovat ne meidän oppimisen väylämme akatemialla, mutta tässä taistelen vähän vastaan ja totean, että YRITTÄJYYS linjalla YRITTÄMÄLLÄ oppii. Toki semmat, esseet ja pajat voi rakentaa tukemaan oppimista, mutta miten esimerkiksi kahdenkymmenen hengen tiimissä pidetään motivaatiota yllä kaikille, kun ihmiset ovat eri lähtötilanteista ja haluavat tulevaisuudessa eri asioita? Yksi haluaa ”helpot” tradenomin paperit, yhtä kiinnostaa tiimin- ja yhteisön toiminta, kun esimerkiksi itse haluan rakentaa yrityksiä ja laittaa kädet saveen. Palveleeko siis nykyinen muoto näitä kaikkia näkökulmia tarpeeksi hyvin motivoidakseen opiskelijoita?

Minulle toisinaan Proakatemian yhteisön ”pakottaminen” ja tiivis tiimitoiminta näyttäytyy jonkinlaisena kulttimaisena toimintana. Jos sitä lähtee haastamaan, niin kehotetaan muutoksiin ja muuttumaan, mutta kuitenkin liinat vedetään kiinni nenän edessä, ”koska aina on tehty näin”. Heitinkin pajassa vertauksen Proakatemian hakemasta ja tarvitsemasta muutoksesta, että valmentaja ojentavat meille tikkaria (=rohkeutta, muutosta u name it), mutta kun siihen lähtee niin, karkki vedetään nauraen naaman edestä pois. Halutaanko me oikeasti muuttua? Annetaanko meille mahdollisuus oikeaan yrittäjyyteen? (Huom. erittäin kärjistetyt ajatukset)

Ja miksi Proakatemiaa mainostetaan tiimijohtamisen JA yrittäjyyden linjana, mutta koko yhteisö huokailee tiimiytymisen ja tiiviin yhteisön perään, missä se yrittäjyyden ihannointi ja hehkutus on?

”Tiedätkö, että mitä haluat oppia?”

Pajassa nousi hyvä lause esiin, ”tiedätkö, mitä haluat oppia?”. Usein ne ihmiset ovat kovimpia huutelemaan, jotka odottavat tulevansa valmiiseen pöytään ja saavansa yrittäjän taidot, ymmärtämättä sitä, että heidän pitää myös itse etsiä keinoja ja väyliä niiden taitojen oppimiseen.

Itse koen, että olin pitkään hukassa sen kanssa, että mitä halusin oppia, mutta nyt kesän jälkeen omat kipukohtani varmistui ja havahduin niihin asioihin, mistä minun täytyy ja mistä haluan oppia lisää. Kipuilenkin sen kanssa, että kädet on siellä savessa ja projekteja jonoksi asti, netti pullollaan toinen toisiaan kiinnostavampia kursseja juuri minulle ja sitten ”joudun” käyttämään aikaani yhteisön tapahtumiin, pajoihin, semmoihin jne. Pajatkin ovat toisinaan lottoamista ikävä kyllä.

Eli miten saada toimimaan tämä kombo, että hyvin yrittäjäorientoituneena saan ne kaikki opit mitä haluan ja tarvitsen, samalla kun kamppailen tiimin ja yhteisön kanssa, siitä, että tiimiyrittäjä puoli pysyy mukana? En tiedä, mutta uskon löytäväni ratkaisun ja handlaavani tämän tilanteen, koska en muutakaan voi.

Miksi minä halusin yrittäjäksi?

Pajan jälkeisenä päivänä minut oli pyydetty puhumaan Ensimetrin tapahtumaan omien unelmien jahtaamisesta ja saavuttamisesta nuorille yrittäjille. Kuinka nappi valinta tämä olikaan minulle koska se pinkeissä pilvilinnoissa liihottelija minä koenkin olevani (samalla kun olen se tyyppi, joka oikeasti painaa hommia niiden unelmien eteen).

Esitykseen valmistautuminen meni myös hyvin yhteen eilisen pajan kanssa, jossa kysyttiinkin, että ”mitä minä voin tehdä muutoksen saavuttamiseksi?”. Kysymys koski toki enemmän akatemiaa ympäristönä, mutta omassa slotissa ymmärsin sen, että millainen voima meillä onkaan toisiimme. Painotin puheenvuorossa sitä, että omista unelmista pitää puhua ääneen, jotta muut ovat niistä tietoisia, verkostoinnin merkityksellisyydestä sekä siitä, että itseään eikä unelmiaan pitäisi ikinä pienentää. Nostin esiin myös, että yrittäjyys ei ole helppoa ja tulee esteitä, hankaluuksia ja päätä seinään hakkaamista vastaan menestyksen tiellä, mutta se on sen arvoista omia unelmia jahdatessaan. Minä pääsin siis inspiroimaan ja rohkaisemaan muita ja sitä voin tehdä jatkossakin.

Halusin yrittäjäksi, koska haluan kokeilla rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eri asioita. Halusin yrittäjäksi, koska kaipaan jatkuvaa haastetta, uuden oppimista ja itseni toteuttamista. Halusin yrittäjäksi, jotta voin tukea muita heidän elämänsä eri vaiheessa joko tarjoamalla suoraan työpaikkaa, sparrailua tai toimimalla ”kokemusasiantuntijana”.
Halusin yrittäjäksi, koska haluan olla vapaa tekemään (lähes) mitä haluan, missä haluan ja milloin haluan.

Pajan ja tämän puheenvuoron jälkeen ymmärsin, että nyt on myös se oma pää otettava sieltä perseestä pois. Minä itse olen ollut se ravihevonen, joka juoksee laput silmillä mukamas unelmiaan kohti, samalla blokaten järkyttävän määrän mahdollisuuksia pois, mitä akatemialla olisikaan tarjottavana.

Ensimetrin tapahtumassa meitä oli useampi akatemialainen paikalla niin tuomarin roolissa, järjestäjänä kuin itse puhujana ja kuinka mahtavan fiiliksen se saikaan aikaan, kun jännittyneenä kävelin vieraaseen paikkaan ja siellä oli tuttuja naamoja heti tulossa halaamaan hymyillen! (Akatemia auttaa verkostoitumaan)

Pajassa ymmärsin, että meitä on eri lähtöön emmekä voi olettaa, että akatemia palvelisi kaikkia samalla tavalla, mutta voimme muokata aika vapaasti siitä sopivan paikan meille jokaiselle. Se vaatii myös omien rajojen asettamista ja niistä kiinni pitämistä. Jos tiimiytyminen ja yhteisö”hömppä” ei ole sinulle, niin sitten se ei ole, mutta mitä blokkaat itseltäsi tuolla ajatusmallilla? Tai mitä minä olen tähän mennessä blokannut itseltäni? (Haasteet, itsensä toteuttaminen ja oppiminen)

Missä muualla pääsen kokeilemaan eri asioita ja yritysideoita ja saan mahdollisuuden löytää ison määrän yrittäjähenkisiä ihmisiä ympärilleni kuin akatemialla? Toki tämäkin vaatii verkostoitumista, akatemialla läsnäoloa ja ideoiden ääneen sanomista. (Asioiden kokeilu)

Missä muualla minua tultaisiin pyytämään pitämään puhetta omista unelmista ja rohkaisemaan nuoria lähtemään omien unelmien perään? Ja saisin mahdollisuuden asettaa itseni mukavuusalueeni ulkopuolella puhumaan itselleni tärkeästä asiasta? (Verkostoituminen ja kannustus ja kasvu)

En halua myöntää kääntäneeni kelkkaa ja olevani samoilla linjoilla akatemian kanssa sen käytännöistä, mutta helvetti soikoon, onhan siellä vaikka ja mitä nenän edessä tarjolla, kun vaan ottaa sen pään pois persiistä ja näkee vaivaa ja antaa sattumalle mahollisuudeen.

Kuten pajassakin viimeisiä kommentteja heiteltiin, niin tee niitä asioita mitä haluat ja (lähes) miten haluat, parempi pyytää anteeksi kuin lupa.
Akatemia hakee muutosta ja tarvitsee muutosta, mutta tilanteen märehtiminen tai seilorilinjalle hyppääminen ei ole avain siihen, että elämä / koulutus / urapolku olisi yhtään sen parempi.

Tarjan pajaan tuntui hakeutuneen monta tekijää, jotka syyttelivät loppua akatemiaa, kuinka heillä on pää siellä persiissä, mutta uskon, että moni meistä poistui pajasta häntä koipien välissä tajuten, että me olemme itse ne strutsit, joilla on pää piilossa maan alla. Me voimme vaikuttaa, me voimme (yrittää) tehdä muutoksia.

Pinkkuina ollessamme muistan Tirrin sanoneen joskus jotain sen suuntaista, että ”katsotaan, kenestä hioutuu ne timantit täällä akatemialla.” Ehkä nyt on tulossa saakelin monta timanttista tyyppiä tästä puristuksesta, jota käymme läpi toisinaan hampaat irvessä, aivan kuten jokaisesta yrittäjästä noin ylipäätänsä pitkiä päiviä painaessaan ja ongelmia ratkoessaan.

Tätä on elämä. Tätä on yrittäjyys.

Tätä kaikkea akatemia opettaa.