Olipa kerran essee: Menetelmien tasolle

Kirjoitin hetki sitten esseen kuuntelemastani kirjasta. Kirja oli James Clearin Pura rutiinit atomeiksi. On ollut jopa hieman yllättävää, kuinka paljon tuon kirjan sanoma on pyörinyt mielessäni ja siksi halusinkin tehdä aiheesta vielä toisenkin esseen. Muun muassa lausahdus: ”Et nouse tavoitteidesi tasolle, vaan laskeudut menetelmiesi tasolle” on käynyt mielessäni usein eri yhteyksissä. Mutta käydäänpäs läpi ajatuksiani.

”Et nouse tavoitteidesi tasolle, vaan laskeudut menetelmiesi tasolle”

On mielenkiintoista huomata, että kun olen antanut kirjan sanoman kulkea ajatuksissani yrittäen sisäistää siitä saamaani oppia. Kuinka tuosta kirjasta on viime esseen kirjoittamisen jälkeen noussut jopa osin täysin eri asioita pintaan. Aloitetaanpa vaikka tupakanpoltosta. Olen itse ollut pitkään tupakoija. Aina sieltä yläasteen alkuajolta tähän ikään asti tupakointi on ollut välillä säännöllisempää ja välillä on saattanut olla jonkun kuukauden mittaisia taukojakin. James Clear käyttääkin kirjassaan juuri tupakointia yhtenä esimerkkinään ja se kuuluu näin: Kahdelle tupakoinnin lopettaneelle henkilölle tarjotaan tupakkaa. Molemmat heistä vastaavat tarjoukseen kieltävästi, mutta seuraavalla erolla. Ensimmäinen: ”Ei kiitos, yritän lopettaa.” Tämä henkilö uskoo olevansa yhä tupakoitsija, joka vain yrittää olla jotain muuta. Hän toivoo käyttäytymisen muuttuvan, vaikka hänellä on yhä samat uskomukset: ”Olen tupakoitsija, mutta yritän, että en olisi.” Toinen taas vastaa: ”Ei kiitos, en tupakoi.” Kyse vastauksissa on hyvin pienestä erosta. Mutta Clear perusteleekin, että itseasiassa ero onkin identiteettimuutoksessa. Toinen ei henkilö pidä itseään enää tupakoijana. Vaikka se olikin osa hänen aiempaa elämäänsä.

Tunnistan itseni tuosta ensimmäisestä esimerkistä. ”Ei kiitos, yritän lopettaa.” Asiaa mietittyäni olen huomannut ajatelleeni asian jotakuinkin näin: näin ajattelemalla en ole liian ankara itselleni ja jos sitten lipsahdankin niin ei haittaa niin paljoa. Näin ollen Clearin puhuma identiteettimuutos ei ole ikinä päässyt edes alulleen, vaan olenkin alitajunnassani – identiteetissäni pitänyt itseäni aina tupakoitsijana.

Clear vertaa myös kirjassaan rutiineja ja menetelmiä sijoittamisesta tuttuun korkoa korolle ilmiöön. Hän käyttää tästä esimerkkinä jääpalaa. Mikäli jääpala laitetaan miinus seitsemän asteiseen huoneeseen, on jääpala jäässä. Kun huoneen lämpötilaa lähdetään nostamaan aste kerrallaan kohti nollaa astetta, on jääpala aste toisensa perään jäässä, kunnes se saavuttaa kriittisen pisteen, nollan asteen. Tässä lämpötilassa jääpala sulaa ja tulokset ovat näkyviä. Tämä sama esimerkki voidaan kääntää esimerkiksi, vaikka johtamistaitoihin. Voit olla tuolla miinus seitsemän asteen huoneessa ja kokemuksen tuoma oppitunti kerrallaan lähestyt tuota nollaa astetta ja Buum. Kriittisen pisteen saavuttua syntyy rutiineistamme ja menetelmistämme väkeviä tuloksia. Monesti tässä tilanteessa vielä näyttää ulkoapäin katsottuna, että menestys olisi tullut niin sanotusti yhdessä yössä. Clear sanookin, että tulokset ovat viiveellä tuleva mitta rutiineistamme.

Tästä samasta syystä hyvien rutiinien luominen voi olla hankalaa. Jos ajatellaan, että olemme nousseet tuolta miinus seitsemästä asteesta nollaan asteeseen ja muut eivät ole käytännössä nähneet edistymistä ennen kriittistä pistettä. Miten me itse olemme voineet nähdä? Tässä kohtaa haaste yleensä tuleekin sillä emme yleensä näe sitä itsekkään aiemmin. Yleensä ihmisinä olemme taipuvaisia tekemään pari pientä muutosta elämässämme, esimerkiksi elämäntapojen tai unirytmin suhteen ja kun emme kykene näkemään konkreettisia tuloksia, lopetamme. Vaikka voi hyvin olla, että olemme esimerkiksi unirytmin suhteen ollut jo miinus kolmessa asteessa lähestymässä kriittistä pistettä.

Clear myös esittelee neurologisen palautekehän, joka sisältää neljä kohtaa:

ärsyke – tarve – reaktio – palkinto. Tämä ajatus toimii siis siten, että ärsyke muodostaa tarpeen, joka taas motivoi reaktion, joka puolestaan tarjoaa palkinnon, palkinto tyydyttää tarpeen ja tulee lopulta yhdistettyä takaisin ärsykkeeseen. Palkinnot kun näet ovat jokaisen rutiinin perimmäinen tavoite ja palkintojen tavoite on tyydyttää meitä. Olen monesti miettinyt ja julistanut olevani mukavuudenhaluinen ihminen. Tämän kirjan oppeja yhä uudelleen ja uudelleen läpikäydessäni huomaan miettiväni yhä uudelleen ja uudelleen kysymystä: Onko minun neurologinen palautekehäni lyhyempi? Olen viime aikoina huomannut ja myöntänyt itselleni olleeni ison osan iästäni helposti sokeri, videopeli ja tupakka riippuvuuteen taipuvainen. Kysymys hieman peilaileekin tätä asiaa. Sillä kun mietin esimerkiksi sokerikoukussa olemista ja kaupassa käyntiä. Saatan karkkihyllyn ohi kävellessäni saada ärsykkeen, joka muuttuu välittömästi tarpeeksi ja aivan automaatiotoimintana reaktiona palkintoon, ilman asian sekuntiakaan miettimättä. Mietin taas toisessa päässä esimerkiksi lenkillä käymistä. Ärsyke saattaa tulla esimerkiksi huomatessani fyysisen kunnon heikkenemisen tai painon noustessa. Ärsyke luo tarpeen, mutta tässä kohti tapahtuu jotain. Toisin kuin kaupassa karkkihyllyllä automaatiotoiminta, tässä tapauksessa taas nousee helposti mieleen ne kaikki hankaluudet. Siinähän joutuu vaihtaa vaatteet ja sitten pitäisi laittaa vielä ne kengätkin ja sataakos siellä nyt vettä vai ei entäpäs se reitti ja sittenhän minulla myös kuivuu iho jos joka päivä käyn kahdesti suihkussa. Tästä lenkkeilystä saa myös yhtä lailla neurologinen palautekehä päätöksensä ja tulee yhdistetyksi ärsykkeeseen. Vaan mielestäni tuo kehä on pidempi – ainakin ajallisesti. Olenko minä siis monien asioiden summana oppinut siihen tai pikemminkin opettanut itseni nopeisiin palkintoihin, jolloin enemmän ponnisteluja vaativat palkinnot jäävät helposti saavuttamatta.

”Ennen kuin teet tiedostamattomasta tiedostettua.

Tiedostamaton ohjaa elämääsi ja voit sitä kutsua sitä kohtaloksi.”

Kirjassa esitellään Karl Jungin kommentti: ”Ennen kuin teet tiedostamattomasta tiedostettua. Tiedostamaton ohjaa elämääsi ja voit sitä kutsua sitä kohtaloksi.” Koen, että itselleni tämä kirja on antanut työkaluja itsensä parempaan tiedostamiseen ja tästä alkaakin jonkinlainen uusi matka. Olen ollut hieman rutiini vastainen ja aluksi Clearin väite, että: ”rutiineilla kehität syvimpiä uskomuksia itsestäsi, identiteettiäsi”, kuulosti pöyristyttävältä. Koen myös tämän saralta, että ajatukseni on laajentunut ja olen jopa kiinnostunut rutiineista ja menetelmistä. Toiminnasta tykkäävänä miehenä tämä tapa saattaa itseasiassa jopa toimia minulle yllättävänkin hyvin.