Erik Bertrand Larssen on antanut henkisen valmennuksen kirjansa nimeksi ”Paras”, ja en voisi paremmin kuvailla teoksen sisältöä. Olin ennen kirjan lukemista hieman skeptinen teoksen paljon puhutusta vaikuttavuudesta, kuten olen lähes jokaisesta paljon ennalta hehkutetusta kirjasta. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa huomasin kirjan antavan jo minulle paljon uusia kaipaamiani eväitä elämään. Olen monta kertaa kuullut sanottavan, että itsestään harvoin antaa aivan täysin 100 prosenttia, ja kun vielä vähän pinnistää lisää, saa itsestään huomattavia voimavaroja puserrettua ulos. Bertrand sai teoksensa avulla minut pohtimaan jo liian itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita elämässä, ja siitä olen erityisen kiitollinen.

Arvostan henkilökohtaisesti Bertrandin taustaa ja koulutusta. Kun on joutunut itse näkemään niin sanotusti kovempia aikoja, on myös helpompi ymmärtää eri tilanteissa olevia ihmisiä, ja Bertrandin tapauksessa antaa mentaalivalmennusta mahdollisimman monipuolisesti. Hänen sanallaan on mielestäni suurempi painovoima, kun hän pystyy perustamaan väitteensä käytännössä kokemilleen havainnoille ja kokemuksille.

Teos koskettaa itseäni erityisesti pitkän kilpaurheilu-uran takia. Vaikkaa Bertrand käyttää urheilijaesimerkkeinään erityisesti hiihtolajin edustajia, tunnen silti vahvan yhteyden Bertrandin esittämän urheilijan henkisen puolen mentaliteetin ja asenteen kanssa. Urheilua Bertrand käyttää esimerkkinä, koska sitä on helppoa mitata sekä tavoitteet on helppoa asettaa urheilua ajatellen. Voin myöntää, että ellei urheilija halua joka päivä olla paras versio itsestään lajissaan, on epätodennäköistä, että urheilija tulee menestymään urallaan.

Mentaalivalmennus on mielestäni erittäin aliarvostettua. Olen itse neljävuotiaasta asti kilpaillut lajissani pikajuoksussa, mutta kertaakaan en ole saanut vinkkiä tai kutsua käydä henkisellä valmentajalla. Sitä olisin kuitenkin juuri tarvinnut. Olen koko ikäni ollut aina kova jännittäjä, ja erityisesti kovan kilpailusuorituksen kynnyksellä jännittämistä on ollut vaikeaa hallita. Olen vahvasti sitä mieltä, että fyysisen kunnon kanssa vähintään yhtä tärkeää on henkinen hyvinvointi ja vahvuus. Jos viivalla on kaksi fyysisesti samantasoista urheilijaa, joista toisella on pitkä tausta eri mentaalivalmentajien kanssa, on hyvin todennäköistä, että tämä yksilö päihittää henkisesti heikomman kilpakumppaninsa mennen tullen.

Henkisen valmennuksen puuttuessa olen joutunut totuttelemaan jännittämiseen, jännityksen olemassaoloon, ja siihen, kuinka jännittämisestä saadaan haittojen sijasta hyödyt irti. Päämatkani pikajuoksussa on sileä 400 metriä. Ennen kisaa käyn useita kertoja läpi koko matkan kulun, missä vaiheessa kiihdytän tai annan juoksun rullata, missä puolestaan annan itsestäni viimeisetkin energian rippeet irti. Mietin, missä vaiheessa matkaa jalkoihin iskee armottomat maitohapot, ja käyn yhä uudelleen ja uudelleen mielessäni sitä hetkeä läpi, kun hapoista ei saa välittää, vaan jalkaa täytyy pistää nopealla frekvenssillä toisen eteen. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta jännitys ottaa liian suuren vallan, ja tässä kohtaa nimenomaan henkinen valmennus tulee kuvioihin.

Tärkeä maininta Erik Bertrand Larssenilta teoksessaan oli, että kaikki vastustajat ja kilpakumppanit tekevät aivan varmasti yhtä lailla töitä unelmiensa eteen, ja hekin treenaavat varmasti tällä hetkellä. Nyt on siis aika päättää treenaatko itsekin paremmaksi ja vahvemmaksi urheilijaksi, vai valitsetko kävelyn sijasta autolla matkustamisen, palauttavan ruoan sijasta pikaruokaa tai viikon ainoana lepopäivänä pitkän hermoja raastavan shoppailupäivän. Jokainen tekee päivittäin niitä pieniä valintoja, jotka erottavat voittajat ja parhaat tavallisista kaduntallaajista. Kun joka päivä tekee pieniä oikeita valintoja omia tavoitteitaan ajatellen, saavutetaan niillä merkittävän suuri tulos pitkässä ajan juoksussa. Jos tavoitteena on onnistua paremmin tänä vuonna maratonissa, täytyy elämässä tehdä normaaleista tavoistaan poikkeavia asioita, jotta kehitystä syntyy ja tulos on erilainen kuin aikaisempana vuonna. Jos haluaa muuttaa tuloksiaan johonkin suuntaan, täytyy olla myös valmis muuttamaan toimintatapojaan ja jopa uhraamaan joitain tiettyjä asioita, kuten huonoja tapoja, jotta haluttu tavoite saavutetaan.

Erik Bertrand Larssen kertoo teoksessaan, ettei menestyäkseen tarvitse olla luonnonlahjakkuus, vaan ihan jokainen voi saavuttaa tavoitteensa, kun niihin tarpeeksi kovaa haluaa päästä. Määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työskentelyllä kuka vaan voi kehittyä huipputasolle. Tietenkin visuaalisia kykyjä omaavan on helpompaa menestyä taiteilijana, kuin yksilöllä, jolla peukalo on keskellä kämmentä. Päivittäisillä pienillä teoilla ja valinnoilla kuitenkin pidemmässä ajassa tulokset ovat merkittävät. Tänä päivänä, jolloin tieto ja palvelut ovat aina saatavilla, on saanut ihmiset vaatimaan tuloksia nopeasti. Kun tuloksia ei synnykään nopeasti, seuraa siitä yleensä turhautuminen, ja negatiivisten ajatusten saattelemana unohdetaan koko tavoiteltu asia siltä seisomalta. Kun ymmärretään, että suurten tavoitteiden saavuttaminen vie aikaa, eikä päivätasolla tavoitteen eteen tehtävien toimien tule olla mielettömän suuria, ollaan mielestäni lähtökohtaisesti oikealla tiellä.

Bertrand käyttää teoksessaan tehokkaita tunteisiin vaikuttavia metodeja, jotta niillä olisi mahdollisimman voimakas vaikutus asiakkaidensa pinttyneihin ajatus- ja toimintamalleihin. Jos hänen asiakkaansa epäröi totetuttavansa haaveitaan, ottaa Bertrand esille maailmankaikkeuden, ja todellisuuden elämän rajallisuudesta ja lyhyydestä.

”Jotkut sanovat, etteivät uskalla tehdä tarvittavia elämänmuutoksia. Haloo! Meidän planeettamme lisäksi Linnunradalla on 200-400 miljardia tähteä ja yhtä monta planeettaa. Meidän onnekkaiden planeetalla on elämää, koska planeettamme rata on suotuisalla etäisyydellä auringosta ja sen ilmakehässä on runsaasti typpeä ja happea. Meillä on mitä hengittää. Ja sinä iniset, ettet uskalla toteuttaa haaveitasi!”

Tämä Bertrandilta lainaamani kappale sai aikaan sen käänteentekevän muutoksen elämässäni. Olen automaattisesti alkanut toteuttaa tiedostamattanikin kaikkea sitä, mitä olen jahkaillut ennen kirjan lukemista. Tunteisiin vetoava katkelma on samalla pelottava ja surullinen, mutta samalla antaa valtavasti rohkeutta ottaa uusia ennen niin mahdottomilta kuulostavia haasteita vastaan. Jokaisella ihmisellä on juuri oman elämänsä verran aikaa käyttää mahdollisuutensa parhaalla näkemällään tavalla, ja itse haluan käyttää omani mahdollisimman paljon uusia asioita kokeillen ja tutkiskellen. Haluan pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen kaikessa mihin ryhdyn, ja tehdä mahdottomalta tuntuvista asioista totta. Teen kaikkeni, jotta en joudu vanhana kiikkustuolissa pohtimaan ja katumaan niitä asioita, joita en ikinä tässä ainoassa elämässäni uskaltanut tehdä.