Myyntipäivät toimeksiantajana

Johdanto

Luulisi tämän esseen kirjoittamisen olevan hyvin helppoa, sillä olen ollut kiinni myyntipäivissä kuukausien ajan. Todellisuus on silti jotain aivan muuta. Loppujen lopuksi myyntipäivät olivat todella antoisa kokemus ja lopputulos oli kaikin puolin loistava. Kolikon kääntöpuolelta löytyy kuitenkin kaaosta, väsymystä ja loputonta ongelman ratkaisua. Ajattelin, että minulle tekisi hyvää purkaa ajatukseni tähän esseeseen matkasta myyntipäiville. Haluan esseessäni kertoa sekä onnistumisista, että epäonnistumisista. Kerron esseessäni ensin matkan Myyntipäivien toimeksiantajaksi ja loppu yhteenvedossa pohdin matkaa Liisa Uusitalo-Arolan kirjoittaman kirjan Uuvukissa pohjalta.

Nyt on kiire

Koko prosessi nytkähti liikkeelle huhtikuussa, kun ystäväni Janne oli tulossa viettämään iltaa luokseni. Janne toi mukanaan leipäpussiin pakattuja linssejä. Janne kertoi koronan vaikuttaneen suuresti hänen työtilanteeseensa ja oli ruvennut jälleen pohtimaan ajatusta, joka oli hänen päässään muhinut jo reilusti yli vuoden ajan. Janne oli päättänyt esitellä ideansa minulle siinä toivossa, että olisin kiinnostunut lähtemään yhdessä viemään asiaa eteenpäin. Sinä päivänä Janne kertoi tarinansa minulle ja maistoin Linssinmuotoista herkkua ensimmäisen kerran. Olin välittömästi myyty ja näin tuotteessa valtavaa potentiaalia. Minun ei ollut vaikea tehdä päätöstä siitä, haluaisinko lähteä työstämään tätä ideaa eteenpäin. Tajusin välittömästi, että Proakatemian innovaatio kilpailu oli juuri meneillään, mutta päättymiseen oli aikaa enää reilu viikko. Tiesin myös heti, että tuote sopii hyvin Mikon ajatus ideologiaan ja päätinkin, että Mikko täytyy ottaa mukaan projektiin. Tiedostin myös sen, että nyt on kiire, mikäli haluamme tuotteen mukaan innovaatio kilpailuun. Sitä en kuitenkaan osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea tämä päätös tuo tullessaan.

Voitosta voittoon ja deadlinesta deadlineen

Koska aikaa innovaatiokilpailun ensimmäisen karsinnan päättymiseen oli aloitushetkestä reilu viikko, on selvää, ettei aikaa ollut hukattavaksi. Olimme kasanneet projektiryhmän pikavauhdilla ja työhön käytiin käsiksi vähintään yhtä pikaisella aikataululla. Toisaalta aikataulun asettama paine sai varmasti meidät toimimaan tehokkaasti, mutta yhtä aikaa huomasimme nopeasti, että osa ongelmista olisi vaatinut enemmän aikaa paremman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Pikaisesta aikataulusta huolimatta saimme aikaan mielestäni oikein hyvän brändin ja esityksen karsintaa varten. Ajan puutteen vuoksi olihan se nyt selvää, että puutteita oli paljon. Kuitenkin saimme tuomariston sen verran vakuutettua, että pääsimme esikarsinnasta jatkoon. Esikarsinnan jälkeen saimmekin jo uuden deadlinen; finaali. Tässä kohtaa aikaa oli hieman enemmän, mutta päivät kuluivat aivan armottoman nopeasti. Koko elintarvike ala oli meille kaikille hyppy tuntemattomaan ja se toi mukanaan aivan tolkuttoman määrän lisätyötä, sillä kaikki tieto täytyi kysyä tai kaivaa netistä. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Olimme koko projektitiiminä innostuneita ja kaikki vastaan tulleet ongelmat otettiin haasteina. Täytyy kuitenkin myöntää, että välillä mietin, onkohan siellä tunnelinpäässä valoa.

Finaali tuli ja mielestäni olimme valmistautuneet siihen hyvin. Lopputuloksena pääsimme kolmen parhaan joukkoon, mutta tieto siitä pääsemmekö myyntipäiville, venyi puutteellisen esityksen vuoksi elokuulle. Tulos oli kuitenkin tavallaan positiivinen, mutta samaan aikaan meidän kannaltamme todella haastava. Olimme päättäneet jatkaa projektia riippumatta kilpailun lopputuloksesta, mutta ajauduimme tietynlaiseen kulmaukseen, kun emme saaneet keväällä tietoa olemmeko vai emmekö ole myyntipäivillä, joten jouduimme varautumaan molempiin. Onnistuimmeko siinä, no ei todellakaan.

Kesä oli raskain ikinä, mutta samaan aikaan tapahtui upeita asioita

Kuten mainitsin, emme oikein tienneet mitä meidän kesämme aikana kannattaisi tehdä. Tiesimme kyllä, mitä tuomaristo halusi meidän tekevän ja parhaamme mukaan yritimme myös näihin asioihin löytää ratkaisun, mutta samaan aikaan jouduimme miettimään mitä me teemme, jos emme pääse Myyntipäiville. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoituksemme oli valmistaa kesällä tai aikaisin syksyllä ensimmäinen myyntierä tuotettamme, mutta emme uskaltaneet sitä tehdä, sillä emme tienneet minkä verran meidän tuotettamme kannattaisi tehdä. Jälkiviisaana voisi sanoa, että kesällä olisi kannattanut tehdä edes pieni erä tuotetta, sillä ajatuksella että sen me tarvitsemme, vaikka ei Myyntipäivillä oltaisikaan. Siinä hetkessä emme osanneet kuitenkaan toimia, vaan halusimme tietää ennen valmistusta, olemmeko Myyntipäivillä toimeksiantajana.

Tiedottomuus ei ollut kuitenkaan ainoa asia, joka jarrutti projektiamme. Olimme kaikki täysin ylibuukanneet oman kalenterimme koko kesäksi. Itse olin päivätöissä, tein satunnaisia vuoroja Tönöllä, suunnittelin häitä ja yritin samaan aikaan kehittää projektiamme. Kuten arvata saattaa ei lopputulos ollut missään tapauksessa sellainen kuin sen olisi pitänyt olla. Tässä kohtaa voi sanoa, että kesän todella pitkiksi venyneet päivät olivat lopun alkua.

Syksy saapui ja miehet olivat äärirajoilla

Lopulta saapui elokuu ja oli aika esitellä tuotteemme jälleen tuomaristolle. Esitys ei mennyt millään mittapuulla hyvin. Olin todella pettynyt esityksen jälkeen ja olin varma, ettemme ole myyntipäivillä toimeksiantajana. Toisin kuitenkin kävi. Uutinen oli tietenkin paras mahdollinen, mutta samalla tajusin, ettei aikaa ollut taaskaan hengähtää, vaan täytyi jatkaa laikka punaisena eteenpäin.

Pääsimme tekemään ensimmäisen erämme tuotetta Tönölle syyskuun alussa. Ongelmilta ei totisesti säästytty, mutta lopulta kuin ihmeenkaupalla selvisimme haasteesta reilussa kahdessa viikossa. Vaikka olimme miettineet tuotantoa ja kaikki piti olla mietittynä, huomasimme jo ensimmäisenä päivänä, ettei tuotanto toiminut. Emme olleet osanneet ottaa huomioon, että linssit vaativat huomattavasti enemmän aikaa jäähtymiseen, joten parin ensimmäisen päivän tulos päätyi lopulta sekajätteeseen. Päivät venyivät pitkiksi, taukoja ei totisesti pidetty, eikä illalla uni tullut silmään, koska tuotantoa oli vaikea saada mielestä.

Kun ensimmäinen erä oli lopulta saatu valmiiksi, oli töitä jatkettava välittömästi. Oli käytävä käsiksi itse Myyntipäiviin. Tuote oli nyt valmis, joten siihen ei tarvinnut enää keskittyä, mutta kaikki muu olikin sitten mietittävä. Olimme toki tehneet töitä jo kesällä näiden asioiden kanssa, mutta hyvin äkkiä kävi Myyntipäivä projektitiimin kokoonnuttua selväksi, että lähes kaikki tekemämme jutut olivat puutteellisia. Markkinointimateriaalia tarvittiin lisää, suunnitelma markkinointia varten oli luvalla sanoen lastenkengissä, myyjien perehdytys materiaali oli kerrassaan alkeellinen ja kuinka myynti tapahtuu Myyntipäivillä. Lopulta kuitenkin selvisimme siitäkin. Tässä kohtaa voin sanoa, että olimme tietenkin iloisia siitä, että nyt olimme valmiita Myyntipäiville, mutta samalla olimme myös hyvin väsyneitä, tiedostimmepa sitä tai emme.

Myyntipäivät

Kun lopulta koitti päivä, jolloin myyntipäivät alkoivat, olin yhtä aikaa todella innoissani ja kauhuissani. Pelkäsin koko ajan, että emme ole tajunneet jotain asiaa kaiken kiireen keskellä. Jälkeenpäin ajateltuna stressi oli onneksi aika turhaa, vaikka ei toki ilman ongelmia säästytty Myyntipäivistäkään. Sekä myyjien perehdytys oli osittain puutteellista, että tuotteemme etiketit tuottivat ongelmia myyntipäivillä. Puhelin soi jatkuvasti, josta tuli mitä kiperimpiä kysymyksiä, mutta mielestäni selvisimme niistä kiitettävästi. Myös tuotteemme etikettien EAN-koodi, sekä ravintosisällöstä pois pudonnut ”sadassa grammassa merkintä” saatiin selvitettyä.

Oli todella hienoa huomata, että tuotteemme möi hyvin jo ensimmäisenä päivänä. Emme olleet kerennyt testata tuotteemme myytävyyttä ollenkaan, joten tätäkin saimme jännittää Myyntipäiville saakka. Ensimmäinen päivä oli kuitenkin vielä kohtuullisen rauhallinen ja aikaa oli keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Torstai ja perjantai olivatkin sitten huomattavasti kiireisempiä ja välillä korttitalomme oli aika hataralla pohjalla. Myynti ylitti kaikki asettamamme odotukset ja pelkästään myynnin- ja varastonseurannassa oli valtava työ. Tästä täytyy kiittää myös Myyntipäivien projektipäälikköä Auria, joka auttoi meitä tässä paljon. Tämän lisäksi puhelin soi entistäkin tiuhempaan ja puhelut toivatkin usein lisää hommia hoidettavaksi.

Lopulta Myyntipäivät oli ohitse. Tulos oli todella hyvä ja olimme todella kiitollisia lopputuloksesta, mutta toisaalta olin todella huojentunut, että ne olivat ohitse. Olin aivan loppu Myyntipäivien jälkeen. Palautumiseen ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä tuotteiden toimittaminen, uuden tuotantoerän suunnittelu, tuotantotilojen ja puisien displayden rakentaminen täytyi aloittaa heti. Olemme tällä hetkellä keskellä tätä vaihetta ja oma jaksaminen on koetuksella. En ole kerennyt pysähtymään toukokuun jälkeen ja se alkaa näkymään.

Loppu yhteenveto

Matka Myyntipäiville oli todella opettavainen. Olen oppinut tästä projektista aivan uskomattoman paljon ja koen todella olevani tällä hetkellä paljon viisaampi ja valmiimpi yrittäjäksi. Tietenkin matka on kesken ja kannattavaan ja toimivaan liiketoimintaan on pitkä matka, mutta suunta on ollut oikea. Olen todella ylpeä ja iloinen projektin saavutuksista ja kaikista ongelmista, jotka olemme saaneet ratkaistua.

Matka oli myös todella raskas. Kynttilää on poltettu nyt liian pitkään molemmista päistä ja tiedostan, että nyt olisi aika painaa jarrua. Toisaalta se tuntuu todella turhauttavalta, sillä projekti menee kovaa vauhtia eteenpäin ja sanonta ”on taottava, kun rauta on kuumaa” jyskyttää takaraivoon jatkuvasti. Olen kuitenkin todella ylpeä meidän projektitiimistämme, he ovat jaksaneet todella hienosti koko tämän pitkän matkan. He ovat kannustaneet ja tukeneet myös nyt kun voimat ovat olleet kadoksissa.

Kun luin kirjan Uuvuksissa tunnistin itseni välittömästi. Aluksi mietin, että onkohan koko ajatus siitä, että olen väsynyt vain minun oman pääni sisällä. En halunnut uskoa ja myöntää sitä. Pidin itseäni heikkona ja aloin epäilemään, että onkohan minusta edes yrittäjäksi, johtajasta puhumattakaan. Kirjassa käsitellään sitä, kuinka itselle valehdellaan siitä, että tämä on nyt vain vaihe ja kyllä tämä tästä helpottaa. Tajusin toimineeni juuri näin. Tämä konkretisoitui itselleni Myyntipäivien päättymisen jälkeen. Ajattelin jokaisen deadlinen jälkeen, että tämä on nyt vain vaihde, kyllä tämä tästä helpottaa. Pidin Myyntipäiviä isona maalina ja ajattelin, että niiden päättymisen jälkeen varmasti helpottaa. Toisin kävi. Tajusin, että mikäli en itse osaa tilannetta rauhoittaa, ei se rauhoitu koskaan. En todellakaan ole onnistunut ottamaan huomioon omaa jaksamistani. Olen pidemmän aikaan mennyt ajatusmaailmalla, että nyt täytyy puskea ja voin jättää vaikka ruokailut ja nukkumisen vähemmälle, kunhan hommat tulee valmiiksi. Tämän kirjoittaminen tähän tuntuu toisaalta naurettavalta, mutta myös todella vaikealta sillä todella olen ajatellut näin.

Kirjan luettuani huomasin, että itseluottamukseni oli jälleen suuressa laskusuhdanteessa. Juuri kun koin sen taas löytyneen, huomasin sen alkaneen jälleen murenemaan. Pelkäsin kaikista eniten sitä, että olenko tarpeeksi kyvykäs ja teenkö tarpeeksi. Todellisuudessa teen kyllä tarpeeksi, tiedän sen. Olenko tarpeeksi kyvykäs onkin vaikeampi kysymys. Tiedostan sen, että en tietenkään voi osata kaikkea eikä minun kuulukaan osata, mutta minun on opittava ymmärtämään omaa osaamistani paremmin. Uskon tämän olevan yksi suurimmista tekijöistä siihen, että koen olevani tällä hetkellä uupunut. On tajuttava se, että mitkä asiat ovat sellaisia, jotka voin ratkaista itse ja mitkä asiat on vain parempi antaa tehdä jonkun, joka sen todella osaa. Näin säästää huomattavasti omaa jaksamista ja aikaa.

”Hyvinvointiaan ei voi ulkoistaa” kirjoittaa Liisa Uusitalo-Arola. Lause sai minut nauramaan. Tottahan se on, mutta miten se voi olla niin vaikeaa itse ymmärtää. Tietenkin innostuessaan on mahtavaa painaa ja puskea eteenpäin, se on mielestäni ihan tervettä. Jotta tämä pysyisi myös terveenä pitäisi osata pitää tuntosarvet ojossa jatkuvasti, eikä vasta silloin kun mietin aamulla, onko minun ihan pakko nousta ylös. Kirjassaan Liisa sai luotua minuun hurjan määrän uskoa siihen, että kun tästä selvitään, olen jälleen viisaampi ja osaavampi sekä ihmisenä, että yrittäjänä.

Lopuksi haluan kiittää koko Revenan tiimiä. Olen todella miettinyt myös koulun lopettamista vakavasti, mutta sitä en aio enkä halua oikeasti tehdä. On ollut todella mahtava huomata kuinka kannustavia, tukevia ja ennen kaikkea ymmärtäväisiä olette olleet. Iso halaus ja kiitos teille.

Terveisin väsynyt, mutta onnellinen Eetu Patronen.