Tampere
23 May, Thursday
24° C

Proakatemian esseepankki

Motivaatio



Kirjoittanut: Siiri Eronen - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Motivaatio - Perseelle potkimisen käsikirja
Lasse Seppänen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa TTO:n järjestämässä Tradenomiseminaarissa. Seminaareissa en ole monestikaan käynyt, joten nyt siihen oli loisto tilaisuus. Tänä vuonna puhujat olivat todella mielenkiintoisia. Somevaikuttaja Eero Herranen, Suomen innostavin taloustyyppi Tinu Räisänen ja freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo. Kaikki heistä olivat tavalla tai toisella minulle entuudestaan tuttuja, joten innolla odotin heidän puheenvuorojaan. Seminaarin aiheena oli tänä vuonna motivaatio.  

 

Elä itseäsi varten 

Ensimmäisenä vuorossa oli Eero Herranen. Hän on minulle tuttu henkilö TikTokista sekä myös omalta NY-vuodeltani, jolloin teimme yhteistyötempauksen hänen kanssaan. Hän kertoi oman tarinansa lapsuudestaan asti aina siihen saakka mihin on nyt päässyt. Yllätyin, kuinka paljon hänen elämässään on sattunut ja tapahtunut. Hän puhui todella hyvin motivaatiosta sekä oman asenteen ja ajattelutavan vaikutuksesta omaan tekemiseen. Hänen sanomansa oli, että ” Elämää ei kuulu suorittaa vaan elää”. Tuo lause on hyvä painaa mieleen etenkin arjessa. Toisinaan itsestänikin tuntuu, että suoritan elämääni/arkea. Elämän suorittamiseen helposti yhdistetään rutiinit, mutta Eero puheessaan mainitsi, että niitäkin olisi hyvä välttää. Jotkut ihmiset tarvitsevat rutiineja elämäänsä ja toiset taas voivat elää ilman niitä. Toinen lause mikä mieleeni jäi oli “Asiat tulevat takaisin päin”. Sen verran olen taikauskoinen, että ajattelen myös näin. Kaikki hyvä mitä teet, varmasti näkyy tulevaisuudessasi jotenkin. Sama toki mielestäni pätee myös negatiivisiin asioihin, vaikka aina näin ei haluaisi uskoakaan. Kolmantena asia mikä kannattaa muistaa joka hetki on, että “Elä itsesi näköistä elämää”. Et elä elämääsi ketään muuta kuin vain itseäsi varten. Kaikki asiat mitä teet, teet ne itsellesi.  

 

Tekijän Tase 

Puheenvuorossa toisena oli viime kauden Diilin finaalista tuttu Tinu Räisänen. Hän kertoi aluksi hieman omasta taustastaan, jonka jälkeen päästiin itse todella mehukkaaseen aiheeseen  nimittäin tekijän taseeseen. Tinu kertoi, kuinka vahvaan tekijän taseen saavuttamiseen on viisi asiaa; asenne, arvot, raamit, tasapaino ja vastuu. Kaikkien näiden yhdistäminen ja ymmärtäminen auttaa luomaan vahvan tekijän taseen.  

Asenne: Tarvitaan tekoja ei lottovoittoa. Täytyy ymmärtää, että asiat tapahtuvat tekemällä eivät toivomalla tai lottoamalla. Nykymaailma pyörii tekijöiden ympärillä ja niitä tarvitaan koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Asioiden tekeminen oikeanlaisella asenteella vie varmasti pitkälle, kunhan vain tietää millainen asenne sinne eteenpäin vie.  

Arvot puolestaan ohjaavat tekemistäsi. Arvot vaikuttavat muun muassa siihen miten teet asiat arjessasi. Toisinaan arjen kiireessä on myös hyvä palauttaa mieleen, mihin asioihin voit vaikuttaa ja mihin taas et. Kaikkeen et toki pysty vaikuttamamaan, mutta niihin mihin pystyt niin vaikuta. Kaksi arvoja ohjaavaa lausetta voisivat olla “Elä miten opetat” ja “Keskity mihin voit”. Välillä pohdi mistä asiasta et ole valmis tinkimään? Se voi helpottaa myös omien arvojen löytämisessä. 

Raamit pitää aina muodostaa asioiden ympärille. Kukaan ei pysty tekemään asioita tietämättä mitä oikeasti vaaditaan. Energiaa valuu pelkästään hukkaan, jos annettu tehtävä on epäselvä, tai se mitä sinulta odotetaan on epäselvää. Jokainen kuitenkin johtaa omaa päiväänsä itse, omien raamien avulla. Raamien asettaminen muun muassa tiimin sisällä on todella oleellista. Ei kukaan pysty toimimaan kunnolla, jos asetetut tehtävät ovat ympäripyöreitä ja laajoja. Hyvänä esimerkkinä TL- ja BL-roolit tiimiyrityksessä. Näiden tehtävien raamit tulisi olla selkeästi määritelty, jotta toimiva yhteistyö ja selkeä tehtävänjako toimisivat luotujen raamien sisällä.  

Tasapaino: Miten priorisoit esimerkiksi arjen tehtävät. Missä sinulla on tärkein fokus? Fokus voi vaihdella hetkittäin, mutta kunhan muistaa tasapainottaa sen kohteet, on se sitten työ, opiskelu tai sinä itse. Oman arjen tasapainon löytäminen auttaa myös vahvan tekijän taseen saavuttamisessa. Asioiden tekeminen itseäsi varten on tärkein fokus.  

Vastuu: Kaikkea ei tarvitse aina tehdä itse. Jokaisella on oma henkilökohtainen vastuu siitä, että hoitaa oman tonttinsa ja muut luottavat siihen. Näin olisi hyvä ajatella ja toimia myös tiimiyrityksessä. Pitäisi luoda ja toteuttaa sellaista ajatusmallia, että “minä teen -> hänkin tekee”. Sen pitäisi riittää, että jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan ja tekemisistään. Jokainen hoitaa oman vastuunsa -> hommat toimii -> tiimiyritys toimii. Pitemmän päälle asioiden välttely ja ulkoistaminen muille ei luo sinulle vahvaa tasetta. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. 

 

Pitää löytää se kirkas tähti, jota kohti kulkea. Tehdä asioita, jotka edesauttavat sitä, että jonain päivänä saavutat sen kirkkaan tähden. Se kirkas tähti voi olla todella pienikin asia tai se voi olla jotain suurta mistä olet unelmoinut. Kun vain muistat arjessa, että teet asioista sen kirkkaan tähden saavuttamiseksi, sekä toki vain ja ainoastaan itseäsi varten. Kirkas tähti toimii sinun motivaattorinasi. Tekijän taseen luominen on varmasti pitkä prosessi, joka myös vaatii ajatustyötä ja esimerkiksi omien arvojen pohtimista.  

Koska tradenomiseminaarin aiheena oli motivaatio, niin päätin lukea Lasse Seppäsen kirjan Motivaatio -Perseelle Potkimisen käsikirja. Kimppu erilaisia motiiveja on motivaatio. Jotta löydät sen kuuluisan motivaation, pitää sinun löytää ensin omat motiivit. Miksi teet asioita? Mitä haluat niillä saavuttaa? Mihin viet itseäsi tekemällä näitä asioita? Kirjan sanoma linkittyy loistavasti tradenomiseminaarin puhujien sanomaan. Motivaatiota ei voi saada, se pitää löytää. Usein kuulee ihmisten sanovan, että ei ole motivaatiota tehdä jotakin. Varmasti jokainen meistä on tuon lauseen joskus suustaan päästänyt. Karu fakta on se, että kukaan ei sinulle tuo motivaatiota nenän eteesi. Jos sitä ei ole, sitä ei ole. Motivaatio on voima, joka tietyissä tilanteissa muistuttaa meitä miksi teemme tiettyä asiaa. Joskus motivaatio saattaa kadota tai unohtua, mutta oikeanlaisella asenteella ja omien motiivien pohtimisella sen taas löytää. Se on myös voima, joka vie meitä kohti kirkasta tähteä. Oli se sitten tiimin yhteinen kirkas tähti tai sinun oma henkilökohtainen. Yhdessä motiivien listaaminen auttaa jokaista tiimiläistä yksilönä löytämään motivaation.  

 

Lähteet:  

Tradenomi.fi. Tunnista arvosi ja anna niiden ohjata sinua uuteen työhön -näin teet sen käytännössä. 17.5.2021. Luettu 28.10.2023. https://www.tradenomi.fi/ajankohtaista/tunnista-arvosi-ja-anna-niiden-ohjata-sinua-uuteen-tyohon-nain-teet-sen-kaytannossa/  

Seppänen, L. Motivaatio – Perseelle potkimisen käsikirja. 2018. 1. painos. Fitra. 

Wannado. 7 tapaa motivoida tiimiä yksilöstä käsin. Blogi. Nd. Luettu 28.10.2023. https://wannado.fi/blogi/7-tapaa-motivoida-tiimia-yksilosta-kasin/  

Kommentoi