Esipinkut kysyivät minulta: Mikä on Proakatemia? Miten muita voi opettaa?  Miksi sinä jaksat tulla tänne päivittäin (tai etänä ollaan nytte..)? Mitä Proakatemia sinulle antaa? Oikeasti, tästä esseestä tuli vuodatus kauppakassiprojektin tuskaisuudesta, mutta se myös kertoo hyvin, miksi täällä koulussa ollaan. Tämän vastauksen kerroin myös esipinkuille: koulussa ollaan tiimin takia.

Vuosi Proakatemiassa on kulunut ja täytyy sanoa, että aikamoinen vuosi on ollut. Ekat puoli vuotta olimme Kuntokadulla pääkampuksella, jossa opiskelimme perusaineita. Kaikki odottivat akatemialle pääsyä todella innolla. Kaikki aiemmat opiskelijat vaikuttivat todella mukavilta ja tuntui siltä, että kaikilla oli selvä visio siitä mitä he olivat tekemässä. Puoli vuotta opiskelua ja erilaisia opiskelijabileitä oli kulunut ja pääsimme aloittamaan Finlaysonilla. Ensimmäinen tehtävä oli laittaa osuuskunta pystyyn. Tämä sujui meidän tiimiltämme hyvin ja meillä oli yhteinen päämäärä ja suunta. Yrityksen perustamisen jälkeen meillä olikin hieman vaikeuksia. Emme tienneet mitä tehdä ja minne mennä. Korona tuli ja monet bisnesideat menivät roskiin.

Keväällä aloitimme kauppakassiprojektin, jonka tarkoituksena oli kerätä pääomaa yritykselle. Tämä oli oikein opettavainen kokemus. Vaikka työmme oli vain kerätä tarvikkeet ja kuljettaa ne asiakkaalle, käytännön työn taakse kätkeytyi paljon muutakin. Aluksi teimme virheen hinnoittelun kanssa. Emme ymmärtäneet paljonko yhden tilauksen tekemiseen menee ja tuntipalkkamme oli 5 euron luokkaa. Tämä tottakai kiristi tiimin hermoja, ja itse projektin johtaja oli karanteenissa ensimmäiset kaksi viikkoa. Projektin johtaja oli kuitenkin ollut todella fiksu ja ensimmäisen sopimus oli tehty vain ensimmäisiksi kahdeksi viikoksi. Kahden viikon jälkeen totesimme, että meillä ei ole resursseja tehdä kuljetuksia vaan teemme pelkästään tuotteiden keräilyä. Saimme myös nostettua tuntipalkkamme 16e/h (sis. Alv)

Loppu hyvin kaikki hyvin… vai oliko? Tiimiläisiltämme loppui kiinnostus työhön ajan mittaan. Elimme loppukevättä ja pajatunnit ja kirjapisteet olivat pakko saada kuntoon. Koska projektia oli pakko tehdä päivittäin, osa palavereista ja pajoista meni ohi. Ihmisten aikataulut olivat tupaten täynnä ja ajanhallintataidoille oli todella tarvetta.

Mitä muuta projekti opetti kuin vain ajanhallintataitoja? Se opetti paljon tiimistä. Kun meillä oli paniikki, kuka tuli auttamaan? Tuliko kukaan? Kuka teki töitä auttaakseen tiimiä ja kuka teki töitä rahan takia? Tämä todellakin oli kriisi, mutta se kasvatti meitä todella paljon. Itse pidin suurimpana oppina sitä, että älä tee projektia ihmisten kanssa, jotka eivät ole varmoja siitä, haluavatko he tehdä sitä. Meillä oli ristiriita siinä, että osa oli kiinnostunut projektista, mutta ei ollut varma haluaako sitä tehdä. Alun hirveän kiinnostusryöpyn, sairauspoissaolon ja muutaman muun poissaolon myötä tiimiläisiä oli jäljellä enää kourallinen tässä projektissa.

En tietenkään ole katkera (paitsi vähän), mutta tämä kertoo sen, kuinka vaikeaa on ymmärtää muita kun itse on valmis tekemään tiimin eteen mitä vain. Ei siis todellakaan ole helppoa saada 18 ihmistä tekemään kaikkeaan toistensa puolesta, mutta kun siihen päästään, siitä tulee Akatemian suurin tavoite: huipputiimikokemus. Love u Revena <3