Mitä Marcus Aurelius opetti minulle johtamisesta

Löysin tänään mieheni kirjahyllystä kirjan, johon on kerätty Rooman entisen keisarin Marcus Aureliuksen mietteitä ja meditaatioita. Marcus Aurelius Antonius syntyi vuonna 121. Marcuksesta tuli Rooman keisari vuonna 161, yhdessä Lucius Veruksen kanssa. Marcus ja Lucius olivat molemmat ottosetänsä Aurelius Antoniuksen ottolapsia. Lucius kuitenkin kuoli ennenaikaisesti, ja jätti valtakunnan Marcuksen johdettavaksi. Aureliuksen ajatuksista koottu kirja sisältää monia pohdintoja ja oppeja, joita hän mietti johtaessaan armeijaansa ja valtakuntaansa.

Marcus aloittaa kirjassa pohtimalla syvällisesti omia ominaisuuksiaan, ja mistä ne ovat hänessä muodostuneet. Hän mainitsee ominaisuuksia kuten lievän temperamenttisuutensa ja kunnollisuutensa, jotka on perinyt isoisältään. Isältään hän kertoo perineensä itsenäisyytensä ja miehisyytensä. Pyrkimisen tehdä oikein, sekä opit yksinkertaiseen elämään hän peri äidiltään. Hän kertoo sen jälkeen näin: ”Toisen sielun myllerryksen huomaamattomuutta harvoin tunnistetaan katsojan epäonnen lähteeksi, mutta jos katsoja ei näe oman sielunsa liikkeitä, on hän tarpeettomasti onneton.” Tästä minulle heräsi ajatus, että ehkä hyvän johtajan piirteisiin kuuluu se, että hän tuntee itsensä ja hallitsee tunteensa. Näin hän voi siten keskittyä johtamaan muita ihmisiä, ja auttaa heitä tunnistamaan oman potentiaalinsa. Kokemukseni mukaan johtajat nykyään eivät suoranaisesti käytä valtaa. He ovat ryhmän mukana toimivia tekijöitä, jotka kuitenkin kantavat vastuun toiminnasta. Johtajien on entistä tärkeämpi tuntea itsensä osana tiimiä, mutta kuitenkin auktoriteettisena hahmona, jota on helppo lähestyä.

Marcus ajattelee myös taitoa myöntää virheensä hyveenä: ”Jos joku minut todistaa väärin sanoneen tai näyttää minulle virheeni, muutun mielelläni. Etsin totuutta, koska totuus ei koskaan satuta ketään. Vahinko sattuu itsepetoksessaan tietämättömille.” Hyvän johtajan tulisi siis etsiä kaikkien hyväksymä totuus. Vahvimman mielipide saatetaan monesti nähdä totuutena, mutta yhdessä hyväksytty totuus tai ratkaisu monesti on se oikea tapa toimia. Jos johtaja kohtaa eriäviä mielipiteitä, jotka saattavat erota hänen omasta mielipiteestään, tulisi johtajan aina pohtia mielipiteiden taustalla olevia faktoja ja pystyä muuttamaan suuntaa. Hyvä johtaja myöntää myös virheensä.

Suoranaisesti empatiasta en Aureliukselta löytänyt oppeja nopealla selailulla, mutta tämä liippasi läheltä: ”Niin usein kuin pystyt, kysy itseltäsi toisen toimia miettiessäsi, ”Mitkä olivat hänen lähtökohtansa”, mutta aloita itseäsi. Tutki itsesi ensin.” Aurelius kehottaa siis itseään asettumaan muiden saappaisiin pohtiessaan heidän tekojaan tai tahtojaan. Hän kuitenkin kehottaa olemaan unohtamatta itseään. Johtaja osaa siis asettaa itsensä muiden kenkiin, pohtiessaan heitä ja heidän toimiaan yksilöinä tiimissä. Tiimillä on aina yhteinen tavoite, mutta tiimi koostuu kuitenkin yksilöistä. Johtaja ottaa huomioon muiden näkökulmat omiaan unohtamatta.

Kirjassa on monia neuvoja, joita voi soveltaa johtamiseen nykypäivänä. Vaikka Aurelius eli 2000 vuotta sitten, ei hänen ajattelumaailmansa todennäköisesti kirjoittamansa perusteella olisi kovin kaukana nykyajan kokeneiden johtajien, tai toimitusjohtajien ajattelumaailmasta. Ehkä siksi, että (ainakin mieheni mukaan) jokainen heistä on todennäköisesti myös lukenut tämän kirjan.