Mitä jäi käteen mentorointivuodesta?

Mitä mentorointi on? Mentorointi perustuu mentorin ja aktorin luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen (Kupias, Salo 2014, 11). Työelämän muutos on vaikuttanut mentori-aktori suhteen määritelmään siten, ettei se ole enää vain mentorilta aktorille; kokeneelta ammattilaiselta kokemattomalle. Mentorointi on nykyään paljon muutakin, oppimista ja kehittymistä molemmin puolin. Kirjassa määriteltiin mentorointi mielestäni loistavasti; se on osaamisen rikastamista kokemustiedon avulla, ja se toimii hyvänä lisänä muun ammatillisen kehittämisen kanssa. Nykyään yhä useammin mentorointi järjestetään ns. vertaismentorointina, jossa kummankaan osaaminen ei ole ylivertaista, vaan osapuolet käyvät dialogia ja kuuntelevat toinen toistaan. Parhaimmillaan tämä tuottaa uusia innovaatioita ja kehittää molempia osapuolia. (Kupias, Salo 2014, 11.) Mentoroinnissa on mahdollisuus pysähtyä toisen henkilön kanssa reflektoimaan molempien kokemuksia ja oppimaan niistä; omia ajattelu- ja toimintamalleja voi testata toisen kanssa ja saada palautetta niistä. Suorien neuvojen ja vinkkien lisäksi olennaista mentoroinnissa on oman ajattelun kehittyminen ja selkeytyminen. (Kupias, Salo 2014, 51.)

Millainen sitten on hyvä mentorointisuhde? Jokainen aktori varmasti kokee tämän eri tavalla, mutta kirjassa määriteltiin hyvä mentorointisuhde sellaiseksi, jossa vallitsee vastavuoroisuus, luottamus ja keskinäinen arvostus, aivan kuten toimivissa ihmissuhteissa yleensäkin. Hyvä mentorointisuhde on ennen kaikkea kuitenkin kehittävä suhde. Molemmilla osapuolilla tulee olla halu oppia ja motivaatio kehittyä, joka vaatii mm. sitä, että oma osaaminen tuodaan esiin niin, että toisella on mahdollisuus oppia siitä. Mielestäni hyvään mentorointisuhteeseen kuuluu olennaisella tavalla myös yhteisten tavoitteiden asettaminen, jolloin toiminnasta saadaan johdonmukaista. Me asetimme heti toiminnallemme tavoitteet, ja kävimme keskustelua jokaisen tapaamisen jälkeen, kuinka olemme edenneet. Mentorointi helposti lipsahtaa ”kahvitteluksi” eli siihen, että vaihdetaan puolin ja toisin kuulumisia ilman sen kummempaa tavoitetta tai tarkoitusta. Tämä oli ilmiö, josta meitä mentorointivuoden aloitustilaisuudessa varoiteltiin useaan otteeseen. Koen kuitenkin, että pystyimme itse mentorini kanssa seuraamaan hyvin asettamiamme tavoitteita ja käymään keskusteluja niitä silmälläpitäen. Tietenkään se ei tarkoittanut sitä, etteikö kuohuvalasillisten äärellä olisi voinut keskustella mistään muusta, mutta pääpaino oli sillä, mitä kohti halusimme päästä.

Syy, miksi alun perin hain mentorointiohjelmaan oli yksinkertaisesti se, että halusin vahvistusta sille, olenko tehnyt ja tekemässä urapolulleni oikeanlaisia valintoja, sekä mihin minun kannattaisi keskittyä tulevaisuudessa. Mentoriohjelma, johon hain, oli Suomen Mentoreiden järjestämä. Se on vuoden prosessi, jossa suomen Mentorit tarjoavat korkeakoulutetulle nuorelle oman mentorin. Toiminnan tavoitteena on auttaa nuori työuran alkuun, sekä siirtää nuorten uusimpia tietoja ja taitoja työelämän konkareille. Itselleni mentorivuosi antoi yllättävän paljon, vaikka hain mentorointiohjelmaan juuri miettimättä etukäteen, mitä siltä odotan. Vaikka epidemia pilasi livetapaamiset keväältä, ja epävarma tilanne toi mukanaan myös sen, että meillä tuli monen kuukauden tauko tapaamisiin, jää mentori silti varmasti elämääni. Löysimme mentorini kanssa yhteisen sävelen hyvin nopeasti, ja kohtaamisistamme tuli hyvinkin mutkattomia. Olemme tavanneet myös jo virallisen mentorivuoden päättymisen jälkeen. Suosittelen mentorointia jokaiselle, joka tuntee yhtään minkäänlaista tarvetta ohjaukselle; kun ajatuksia omaan tekemiseen tulee sellaiselta henkilöltä, joka ei kuulu millään tapaa omaan lähipiiriin, avautuu usein sellaisiakin ovia ja mahdollisuuksia, joita ei muuten olisi ollut mahdollista saada.