”Usein on luovuttava jostain päästäkseen eteenpäin.”

-Dr. Henry Cloud.

Kuten puutarhuri työtään tehdessään karsii puista ja pensaista huonot oksat, jotta paremmat saavat aikaa ja energiaa kasvaa, on myös meidän elämässämme karsittava pois asiat, joiden on välttämätöntä muuttua. Tässä on sama periaate, josta Greg Mckeown puhuu kirjassaan Essentialism. Jotta saamme energiamme kohdistettua tavalla, joka tuottaa näkyviä tuloksia, on karsittava pois ne asiat, jotka eivät edistä matkaamme kohti tavoitetta. Karsinnan tekemiseksi onkin osattava katsoa kohti tavoitetta ja kysyttävä jokaisen asian kohdalla, viekö tämä meitä kohti sitä? Osa asioista estää meitä saavuttamasta täyttä potentiaaliamme.

Ihmisinä koemme muutokset helposti hankalina siitä syystä, että ne vaativat meitä muuttumaan. Selvitäkseen uudessa, ei voi toimia tavalla, joka toimi vanhassa. Emme halua muutosta, koska se edellyttää meitä astumaan mukavuusalueemme ulkopuolelle. Muodikkaasti puhumme siitä, että on oltava epämukavuusalueella. Ja niin pitäisikin, mutta silti en usko, että suuri osa tämän ääneen sanojista toimii niin. Voin toki olla väärässä. Kuitenkin on tutkittu, että puolet (48%) myyjistä pelkäävät tarttua puhelimeen tehdäkseen kylmäsoittoja (GlobeNewswire). Tämähän olisi epämukavuusalueella elämistä parhaillaan, sama tutkimus tosin osoittaa, että yli puolet myyjistä luovuttavat liian helposti.

Minun on vaikea uskoa, että sama määrä myyjistä ei tiedä, että epämukavuusalueella saavutetaan suurimmat voitot. On kuitenkin aivan eri asia muuttaa tieto toiminnaksi. Itse olen lievästi ylipainoinen. Kyllä minä tiedän, että päästäkseni huippuvuosieni vaakalukemiin minun pitää syödä vähemmän, mitä kulutan. Olen tiennyt yhtä kauan, kun kiloja olen kerännyt. Ongelma ei ole tiedonpuute, se on tiedon valjastaminen käytäntöön ja epämukavuusalueen valitseminen asuinalueekseen. Sinne me monesti siirrymme vasta, kun muuttumattomuuden kipumme käy muuttumisen kipua suuremmaksi. Minä tiedän, että ”tavoitteeni” vaatisi sitä, että herään joka viikko 3-4 aamuna aikaisemmin ja urheilen. Mutta en ole ollut valmis tekemään uhrausta sängyn lämmön vaihtamisesta epämukavuusalueeksi.

Menestys on mielestä kiinni. On osoitettu, tai niin ainakin minä lukemani tulkitsen, että lähes poikkeuksetta kuka vain pystyisi menestymään. Se edellyttää sitoutumista, työtä ja omien vahvuuksien löytämistä. Mutta se on mahdollista. Se vaatii välttämättömien lopetusten hyväksymistä ja niiden vastaanottamista mahdollisuutena. Cloud kuvaa kirjansa aivan alussa sen, että halusimme tai emme aloitukset ja lopetukset kuuluvat elämäämme. Lopetukset on opittava näkemään uuden alkuna sen sijaan, että surisimme vanhan loppua. Jos surisimme ensimmäisen kesätyöpaikkamme päätöstä, tuskin olisimme päätyneet seuraavaan työhön tai seuraaviin opintoihin. Kun ihmissuhteeni päättyivät niiden naisten kanssa, joita tapailin elämänkumppania etsiessäni, tunsin kipua. Olisin halunnut tarinan päättyvän aivan eri tavalla. Itse asiassa en nimenomaan olisi halunnut tarinan päättyvän. Mielikuvituksessani toivoin sen jatkuvan aina hamaan tulevaisuuteen. Kuitenkin jälkikäteen ajatellessani olen ymmärtänyt, että elämäni olisi melkoisen hankalaa heidän kanssaan. Onneksi heillä oli näissä hetkissä asian suhteen enemmän viisautta kuin minulla. Ilman näitä välttämättömiä loppuja ei olisi ollut tilaa uudelle alulle. Paremmalle, mitä olin kuvitellut.

Aiemmissa esseissäni olen puhunut siitä, kuinka päädyin opiskelemaan akatemialle. Se edellytti useamman vuoden mittaista ajanjaksoa, jossa hain eri yliopistoihin. Jokaisen hakemani opiskelupaikan kanssa olin tosissani, parhaimmillani omistin monia kuukausia pelkästään pääsykokeisiin valmistautumiseen. Näiden yritysten näennäinen epäonnistuminen oli välttämätön loppu uudelle alulle. Opin matkalla paljon sellaista, joka nyt on auttanut minua menestymään. Kaiken lisäksi olen tulevaisuuden kannalta paremmassa paikassa, mitä olisin ollut päästessäni unelmoimiini yliopistoihin. Silloin se sattui, nyt olen siitä iloinen.

Kuvaamissani oman elämän hetkissä en ole ollut tietoinen näistä asioista. Olen löytänyt ja ymmärtänyt ne vasta jälkikäteen. Olen kyllä valinnut uskoa kaikissa hetkissä, että lopulta käy hyvin, enkä ole jäänyt paikoilleni. Mutta kuitenkaan en voi sanoa toimineeni tietoisesti tai kovin tarkoituksenmukaisesti. Valitsin uskoa hyvään lopputulokseen ja elin elämääni.

Kuitenkaan tämä ei ole paras tapa toimia, jos haluaa ensimmäisen kappaleen esimerkin mukaisesti karsia pensasta puutarhurin lailla. Puutarhuri ei kykenisi tekemään työtään, ellei hänen mielessään olisi määritettynä kuvaa siitä, millainen on terve ja kukoistava pensas. Hän karsisi oksia arvalla toivoen, että paras lopputulos tapahtuisi. Ensiksi tulee siis määrittää se, miltä sinun pensaasi kukoistaessaan näyttää. Miltä oksat, jotka edustavat työtä ja uraa näyttävät? Miltä ne, jotka edustavat perhettä, vapaa-aikaa, terveyttä ja kaikkea muuta elämässä? Kun määrittelemme asiat, jotka ovat meille arvokkaita ja joita kohti haluamme kulkea kykenemme tekemään viisaampia valintoja. Kun henkinen pääomamme kasvaa ja opimme ymmärtämään isoa kuvaa sekä opimme lisää, vältymme ylimääräisiltä kiertoreiteiltä.

On kartoitettava ja pysähdyttävä ajattelemaan mitä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä on, on turhia, ei eteenpäin vieviä tai pahimmillaan tuhoavia. Jos itse palaisin ajassa taaksepäin tämänhetkisellä ymmärryksen tasollani, hakeutuisin jonkun valmennettavaksi tai mentoroitavaksi. Oman kokemukseni pohjalta näitä asioita on erittäin vaikea hahmoittaa pelkästään oman ajattelun avulla. Mikäli halua tai taloudellista resurssia ei ole hakeutua valmennettavaksi, hakeudu jonkun ystävän kanssa keskusteluihin, jotka luotaavat näitä alueita. Yhdessä ajattelussa on voimaa. Cloudin sanojen mukaan, määritetään miltä pensaan tulisi näyttää ja karsitaan kaikki ylimääräinen pois.