Mikä kirjoittamisessa on vaikeaa? Tätä pohdimme Samoan edellisessä esseepajassa. Itse sanoin sen olevan aloittaminen ja lopettaminen. Loppujen lopuksi kirjoittamisessa hankalaa tuntuu olevan moni muukin asia. Päätin pureutua kirjoittamiseen ja sen haasteisiin esseen muodossa, mahdollisesti myös löytää vinkkejä sen helpottamiseen.

Aloittaminen

Väistämätön vaihe kirjoittamisessa on alkuun pääseminen. Joskus se on vaikeaa, mutta kuitenkin aina pakollista. Kirjoittamisen rutinoituessa aloittaminen jollain tapaa helpottuu. Siitä huolimatta aloittamisessa on oma kynnyksensä, joka on ylitettävä. (Strellman & Svinhufvud 2020, 97.) Esseiden aloittaminen on itselleni todella vaikeaa, ennemmin keksii vaikka sata tekosyytä miksi ei aloita kirjoittamista. Esimerkiksi viime keväänä, kun muuttoni oli lähestymässä, aloin ennemmin pesemään parvekkeen laseja, kuin kirjoittamaan esseitä. Luultavasti ilman esseiden kirjoituspakkoa olisin jättänyt parvekelasit pesemättä.

Toissa keväänä asetin itselleni tavoitteeksi kirjoittaa kesäloman aikana kolme esseetä. Sehän ei olisi kuin yksi essee kuukaudessa. Se olisi kuusi esseepistettä vähemmän syksyllä kirjoitettavaksi, kun kirjoittaisi kahden pisteen esseitä. No kuten arvata saattaa, en todellakaan edes yrittänyt kirjoittaa. En saanut aikaiseksi aloittaa, oli niin paljon töitäkin. Muistin tämän tavoitteen viime keväänä, ja ajattelin että kirjoitan yhden esseen kesän aikana. Yhden esseen pystyy kyllä kirjoittamaan. Eipä pystynyt, monta kertaa esseen kirjoittaminen oli kesän aikana mielessä, mutta motivaatiota kirjoittamiselle ei löytynyt. Enkä sitä näytä löytävän, kirjoittamisen suhteen minun on näköjään ihan turha odotella motivaatiota. Pitää vaan istua alas ja aloittaa.

Lopettaminen

Alkuun pääseminen ei riitä: pitää päästä myös loppuun (Strellman & Svinhufvud 2020, 93). Niinpä, sekin vielä. No mikä lopettamisessa sitten on vaikeaa? Viimeistelijätyyppinä en osaa lopettaa esseitä, voisin hioa ja viilata niitä ties kuinka pitkään. Essee olisi sisällöltään jo valmis, mutta alan lukemaan esseetä alusta loppuun. Samalla teen pieniä muutoksia ja korjauksia tekstiin. Korjaukseni ovat sitä luokkaa, että muutan lauseessa olevien sanojen paikkoja keskenään. Korjauksen jälkeen olen usein unohtanut mitä olin tähän asti lukenut ja aloitan lukemisen alusta. Kohta huomaan korjaavani samaa lausetta taas uudestaan. Sama saattaa toistua saman lauseen kohdalla useita kertoja. Ei mitään järkeä, eihän essee tuolla tavalla oikeasti muutu mihinkään. Tähän olen onneksi keksinyt apukeinon. Kun ajattelen esseeni olevan sisällöltään valmis, luen sen kertaalleen läpi ja teen tarvittavat korjaukset. Sen jälkeen olen pyytänyt jotakin tiimikaveriani lukemaan esseen läpi. Kertaakaan en ole saanut kehotusta muokata yksittäistä lausetta tai sanajärjestystä. Jos jokin korjausehdotus on tullut, niin on kehotettu miettimään, kannattaisiko esseeseen lisätä jokin kokonaan uusi asia, mistä en ole vielä kirjoittanut. Tällä viikolla olen huomannut, että tästä tiimikavereilla luetuttamisesta on ollut apua. Olen kirjoittanut syksyn ensimmäiset esseet, enkä ole viilannut niitä enää samalla tavalla kuin ennen. On ollut aika helpottavaa osata palauttaa esseet järkevässä ajassa niiden oltua valmiita.

Jotain siltä väliltä

Alun ja lopun välissä tarvitsee olla jotakin. Esseiden kohdalla se tarkoittaa aika paljon tekstiä. Tässäkin huomaan kehitettävää. Mietin ihan liikaa mitä kirjoitan. Saan kirjoitettua pari lausetta, jumitan lukemaan mitä olen kirjoittanut ja sen jälkeen alan miettimään miten seuraavan lauseen muotoilisi. Tähän ongelmaan Annaliina koitti antaa apua jo varmaan vuosi sitten, että älä mieti liikaa, kirjoita vain ja korjaa myöhemmin. Todella hyvä neuvo, mutta jostakin syystä välillä vaikea toteuttaa. Usein jumittaessani kirjoittamisen kanssa, muistutan itseäni Annaliinan vinkistä ja pakotan itseni jatkamaan kirjoittamista.

Kuuntelin tätä esseetä varten Luovia podcastin kirjoittamiseen liittyvän jakson. Nani Annette sanoi podcastissaan, että ei kenellekään voi tulla puhujan blokkia, emme me istu hiljaa paikoillaan ja mieti ettei ole mitään sanottavaa. Emme me odota inspiraatiota, jotta voisimme avata suun. (Härkönen, N.) Tämä ehkä jopa huvitti minua, enhän minä istu iltaa kavereiden kanssa ja mieti mitä sanoisin. Miksi sitten mietin kirjoittamista niin paljon. Jatkossa yritän miettiä vähemmän, enkä odota inspiraatiota kirjoittamisen suhteen. Podcastissa kehotettiin kirjoittamaan niin kuin puhuu. Kun tätä tekee toistuvasti, ääni alkaa kuulumaan myös omissa teksteissä, mistä on myös hyötyä omalle yritykselle. (Härkönen, N.)

Muita vinkkejä kirjoittamiseen

Erilaiset tekniikat voivat olla hyödyllisiä, mutta ne toimivat vain, jos ymmärtää, miksi niitä käytetään. Menetelmät ovat usein tilannesidonnaisia ja yksilöllisiä. Siksi kannattaa miettiä omaa tilannetta, omia taipumuksia ja toiveita ja soveltaa niihin sopivia menetelmiä. (Strellman & Svinhufvud 2020, 94.) Poimin tähän muutaman vinkin, joista koen olevan apua omaan kirjoittamiseeni.

Vinkki 1:

Keskustelimme esseepajassa myös lukemisesta ja kirjojen hyödyntämisestä esseissä. Sanoin, etten oikein ymmärrä sitä, että meille on sanottu, ettei kirjoja tarvitse lukea kokonaan, niitä voi vain selailla. Mitä hyötyä siitä on, jos vain selailee, lukemallahan se uuden oppiminen tapahtuu. En opi sillä, että kirjoitan omia ajatuksiani, nehän ovat jo päässäni. Eikö uuden oppimiseen nimenomaan tarvitse esimerkiksi kirjoista saatavaa tietoa ja siksi ne kannattaisi lukea kokonaan. Tähän Sini antoi hyvän neuvon, tarkastella kirjan sisällysluettelo sen perusteella mistä on kirjoittamassa esseetä ja lukea esseen kannalta hyödylliset kappaleet. Tällä vinkillä saan ehdottomasti tehokkuutta omaan lukemiseen.

Vinkki 2:

Olen kirjoittanut useamman tiimiläiseni kanssa soluesseitä. Muutaman kanssa olemme miettineet esseen väliotsikot ennen kirjoittamisen aloittamista sen mukaan mistä haluamme kirjoittaa. Tämä tapa on helpottanut kirjoittamista todella paljon, ja tarvittaessa myös lähteitä on ollut helpompi etsiä. Soluesseitä kirjoittaessa myös aiheet on ollut helpompi jakaa kirjoittajien kesken väliotsikoiden avulla. Syksyn esseitä tuskaillessani mietin, miksi en hyödynnä väliotsikointia omissa esseissäni, kun siitä on ollut apua soluesseiden kirjoittamisessakin.

Vinkki 3:

Olen usein kuullut puhuttavan Pomodoro-tekniikasta, en vain jostain syystä ole itse innostunut kokeilemaan sitä. Pomodoro-tekniikka oli mainittu myös Kupliva kirjoittaminen-kirjan Työskentelyä tukevat tavat -osiossa. Tekniikka auttaa keskittymään ja se rytmittää työskentelyä. Pomodoron avulla kirjoitustyön saa jaettua pienempiin osiin ja siten kirjoittamisesta saa tehtyä houkuttelevampaa ja inhimillisempää. Pomodoro-tekniikassa ajatuksena on, että työskennellään keskittyneesti tietty aika, ja sen jälkeen pidetään tauko. Kirjassa suositeltiin kokeilemaan erilaisia aikoja, ja sitten valitsemaan itselle sopiva. Esimerkkeinä oli käytetty 25 minuuttia työskentelyä ja 5 minuuttia taukoa tai 45 minuuttia työskentelyä ja 15 minuutin tauko. (Strellman & Svinhufvud 2020, 113–115.) Pomodoro-tekniikka pitää ehdottomasti ottaa kokeiluun, sillä huomaan todella helposti keskeyttäväni kirjoittamisen milloin mistäkin syystä. Pomodorossa olisi varmasti keino turhien keskeytysten vähentämiseksi.

Tämän esseen avulla löysin monta hyvää keinoa helpottamaan omaa kirjoittamistani. Ainakin liikaa miettimistä ja turhaa viilaamista pyrin vähentämään jo tätä esseetä kirjoittaessani. Ehkä näistä vinkeistä on apua myös jollekin muulle kirjoittamisen kanssa tuskailevalle.

Lähteet:

Härkönen, N. Luovia podcast. 2021. Jakso 134 Äänelläsi on väliä – Vinkkejä kaikenlaisille kirjoittajille. Kuunneltu 31.10.2022. Saatavilla: #134 Äänelläsi on väliä – Vinkkejä kaikenlaisille kirjoittajille • Luovia: Podcast taiteesta, yrittäjyydestä ja luovuudesta (spotify.com)

Strellman, U., Svinhufvud, K. 2020. Kupliva kirjoittaminen – Iloa ja tehoa työelämän teksteihin. Helsinki: Art House.