Tampere
21 May, Tuesday
11° C

Proakatemian esseepankki

Menestyminen tavoitteena



Kirjoittanut: Aleksi Stoilov - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
Oskari Saari
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Hyvinvointi, mitä se on? 

Ihmiset saattavat määritellä hyvinvointinsa hyvin erilaisista näkökulmista. Jotkut määrittelevät hyvinvointinsa fyysisenä kykynä tehdä erilaisia asioita ja toimia tietyllä tavalla, kun taas joillekin hyvinvointi tarkoittaa henkistä hyvinvointia ja esimerkiksi perheen ja kavereiden kanssa ajan viettäminen on hyvinvoinnin kulmakivi. Hyvinvointi on kuitenkin varmasti meille kaikille pyrkimyksenä, lähestytään sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa.  

Itselleni hyvinvointi on pelkistettynä fyysisen ja henkisen tasapainon löytämistä, jonka saavuttaminen usein tuntuu lähes mahdottomuudelta. Kokonaisuus ei toimi, jos tietyt osa-alueet sakkaavat. On mahdotonta voida fyysisesti tosi hyvin, mikäli henkinen tasapaino sakkaa.  

Koen itse olevani tavoitteellinen ihminen elämän eri osa-alueilla. Elämässä menestyminen ajaa itseäni eteenpäin ja siihen on kova halu, tarkoittaa se sitten esimerkiksi työuraa tai urheilua. Elämässä menestyminen tuntuu kuitenkin valtavan suurelta tavoitteelta ja on ajoittain vaikeaa pilkkoa menestymiseen johtavia asioita pieniksi osiksi, jonka johdosta asioissa eteneminen voi tuntua hidastuvan entisestään. Huomaan miettiväni aika ajoin, kuinka voin löytää itsestäni isoimman potentiaalin? Kuinka priorisoida asioita, jotta tekeminen olisi optimaalista? 

Monen suosittelemana päädyin lukemaan Oskari Saaren kirjoittaman kirjan ‘’Aki Hintsa – Voittamisen anatomia’’ (2015) ja totesin pian, ettei kirjaa ole turhaan suositeltu. Edesmennyt Aki Hintsa oli ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon erikoistunut lääkäri, joka toimi uransa aikana muun muassa 11 vuotta F1:ssä varikkolääkärinä ja valmentajana. Hintsa oli pohtinut myös samanlaisia kysymyksiä kuin minäkin, kuinka ihminen menestyy ja mitä hyvinvointi oikeasti on?  

Hintsa rakensi kokonaisvaltaisen hyvinvointimallin, jota meistä jokainen voi poikkeuksetta hyödyntää omaan elämään. Esseessä tutkiskelen Hintsan kyseistä mallia ja koitan löytää vastauksia etsimiini kysymyksiin. 

 

Menestys on hyvinvoinnin sivutuote 

Hintsa uskoi siihen, että ihmisen täytyi hallita tietyt osa-alueet henkilökohtaisessa elämässä yksilötasolla, ennen kuin ihmisestä saataisiin kaivettua syvin potentiaali esiin esimerkiksi urheilijana, työelämässä tai vaikka sitten ihmissuhteissa. Hintsa pilkkoi hyvinvoinnin kuuteen osa-alueeseen, josta muodostuu kokonaisvaltainen hyvinvointi: 

  • Yleinen terveys 
  • Biomekaniikka 
  • Fyysinen aktiivisuus 
  • Ravinto 
  • Lepo 
  • Henkinen energia 

(Saari 2016, 72.) 

Perusoletuksena Hintsalla oli, että kun jokainen näistä osa-alueista toimii riittävällä tasolla, ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy. Tärkeää on tajuta, että jokainen osa-alue on riippuvainen toisistaan. Ongelmat yhdelläkin osa-alueella pahimmassa tapauksessa saattaisi johtaa terveyden romahtamiseen. (Saari 2016, 72.) 

 

‘’Hyvinvointi ei ole osiensa summa vaan tulo. Se on kuin kuudesta osasta koottu pyörä: jos yksi osa pettää, ei pyörä enää pyöri kunnolla.’’ (Saari 2016, 72-73). 

 

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttaminen on siis yksinkertainen kokonaisuus, mutta kuitenkin älyttömän haastava paketti, jonka harva meistä hallitsee.  

Itse koen, että suurin osa-alue näistä on itselläni tyydyttävällä tasolla tällä hetkellä. Yleinen terveyteni on ollut läpi elämäni hyvä, biomekaniikan kanssa ei ole ongelmia, olen myös fyysisesti aktiivinen urheilulajini myötä ja olen muutenkin arjessa aktiivinen. Myös ravinto puoli on päällisin puolin kunnossa, ja lepoon olen varsinkin viimeisen puoli vuotta keskittynyt ja priorisoinut sitä, sillä huomasin siinä puutteita aikaisemmin. Toki kaikissa osa-alueissa on kehitettävää aina, mutta koen ettei niiden ylläpitäminen vaadi minulta suuria ponnisteluja tällä hetkellä, vaan pidän niistä mieluusti huolta ja esimerkiksi aktiivinen elämäntapa on minulle oletusarvo. Siitä en karsi. 

Yksi näistä kuitenkin ajoittain sakkaa, joka on henkinen energia. Minulta onkin kysytty syksyn aikana pariin otteeseen akatemialla: Kuinka tykkäät rentoutua? Mitkä ovat ne keinot akkujen lataamiseen? Helppoja kysymyksiä tai ainakin näin alkuun ajattelin. Kun aloin miettimään vastausta kysymyksiin, yhtäkkiä kysymykset olivatkin itselleni tuskallisen haastavia.  

Vastasin ensimmäisenä: ‘’Rentoudun urheilemalla ja se tuo minulle energiaa.’’ Tämä toki jollain tapaa voi pitää paikkansa. Kyllä urheilu, varsinkin oman lajini parissa tuo minulle henkistä energiaa, kun pääsen tekemään asiaa, josta nautin ja olen ihmisten parissa, keiden kanssa viihdyn. Tämän jälkeen, en oikeasti keksinyt hirveästi vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Ei helvetti, ajattelin. Rakentuuko henkinen hyvinvointini fyysiseen tekemiseen? Entä jos tämä otetaan minulta pois, kuinka sitten käy?  

‘’Perusajatus on yksinkertainen: akkuja pitää ladata enemmän kuin niistä ottaa virtaa.’’ (Saari 2016, 193).  

Olen miettinyt, lataanko akkujani tarpeeksi suhteessa siihen, kuinka paljon akkuja käytän arjessani. Tykkään usein uppoutua käsiteltäviin asioihin ja usein käytän niihin tolkuttomasti energiaa, vaikka ei aina tarvitsisikaan. Olen todella itsekriittinen ihminen ja välillä onkin vaikeaa antaa itselleen siimaa. Annan kyllä muille siimaa, myötätuntoa ja ymmärrystä esimerkiksi väsymisen suhteen, mutta itse usein huomaan ajattelevani väsyneenäkin, että jotain produktiivista tulisi saada aikaan ja usein mietin, mitä minä oikein tässä valitan. Koen, että itsekriittisyys on tosi hyvä piirre myös ja se ajaa meitä kehitykseen. Nopeasti se kuitenkin voi kääntyä negatiiviseksi, jos on kaikessa liian itsekriittinen ja aivojen kapasiteettia kuluu liikaa suhteessa saatavaan henkiseen energiaan.  

Olen juuri niitä tyyppejä, jotka ei voi olla kahta päivää putkeen tolpillaan. Ensimmäinen vapaapäivä usein menee mukavasti ja pystyn ottamaan happea, seuraavana päivänä kuitenkin tulisi olla jo tekemässä jotain hyödyllistä, vaikka akkuja täytyisikin ladata. Miksi tämä on näin? Henkisen energian lisäämisessä on minulla iso kehittymisen paikka ja olen tätä koittanut lisätä viime aikoina, ottamalla itselleni enemmän vapaata esimerkiksi työasioista.  

Delegoiminen on itselleni haastavaa, josta olen myös saanut palautetta muun muassa tiimiläisiltä. Haalin itselleni usein liikaa asioita hoidettavaksi, vaikka joku muukin ne voisi hoitaa. Tässä onkin ollut hienoa huomata, että ympärillä on ihmisiä, jotka antavat palautetta ja huomauttavat kehityskohteistani. Olen välillä sen verran jääräpää, etten itse tajua jarruttaa tekemistäni, vaikka pitäisikin. On siis äärimmäisen tärkeää haalia ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat myös hyvinvointimallin eri osa-alueita. 

 

Syvin minuus – Core 

Hyvinvoinnin kuusi osa-aluetta olisi tärkeää meidän jokaisen hallita, näitä tukeakseen tulisi kuitenkin mennä vielä syvemmälle minuuteen, meidän ytimeemme ymmärtääksemme itseämme. Hintsa puhuu ihmisen ytimestä eli coresta, jolla Hintsa hahmottaa ihmisen minuutta, eräänlaista henkistä profiilia. Oman ytimen tunteminen tarkoittaa Hintsan ajattelutavassa itsensä, tavoitteidensa ja motiiviensa perinpohjaista tuntemista. Ydin muodostuu vastauksista kolmeen kysymykseen: 

  • Tiedätkö, kuka olet? 
  • Tiedätkö, mitä haluat? 
  • Hallitsetko omaa elämääsi? 

(Saari 2016, 85.) 

Menestyksen ympyrä (Saari 2016, 73). 

 

Hintsan ajatus kysymyksien taustalla on, että ensimmäinen kysymyksen tarkoituksena on hahmottaa ihmisen identiteetti. Toisen vastauksen tulisi kertoa jotakin oman elämän tarkoituksesta. Kolmas kysymys puolestaan tutkii mahdollisia esteitä omien pyrkimysten mukaiselle elämälle. (Saari 2016, 86.) Suuria ja vaikeita kysymyksiä, mutta Hintsan mielestä kysymyksiin vastaaminen on ehdottoman oleellista hyvinvointimme kannalta. 

Ensimmäiseen kysymykseen vastaaminen kertoo, onko ihminen perillä omista arvoistaan sekä mihin heidän toimintansa perustuu. Useimmille, kysymykseen ‘’Tiedätkö, kuka olet?’’ vastaaminen ei ole niin yksinkertaisesti, kuin voisi kuvitella.  

Nopea vastaus omalla kohdalla kysymykseen olisi: ‘’Olen 24- vuotias opiskelija Tampereella ja olen alun perin kotoisin Kuopiosta. Asun tyttöystäväni kanssa Kalevassa. Harrastan lukkopainia ja tykkään muutenkin liikkua paljon. Olen järjestelmällinen kaveri, mikä näkyy lähes kaikessa toiminnassani. Olen myös ulospäinsuuntaunut ja viihdyn muiden ihmisten seurassa.’’ 

Hintsan mukaan tämänkaltainen vastaus on tyypillinen yllättävään ja vaikeaan kysymykseen, mutta tosiasiassa ei kerro mitään siitä, kuka tämä 24-vuotias Aleksi on, vaan ainoastaan iän, statuksen, perhesuhteet, harrastuksen ja joitain ominaisuuksia (Saari 2016, 87). Monen meidän identiteettimme tuntuu vahvasti nojaavan vahvasti saavutuksiin tai olosuhteisiin, esimerkiksi juuri työpaikkaan tai opiskelupaikkaan. Niin kuin itsekin, monet meistä määrittelevät itsensä muun muassa sosiaalisen statuksen, asuinpaikan tai vaikka harrastuksen avulla. Tähän vaikeaan kysymykseen vastataan usein pintapuolisesti, minä mukaan lukien, kun omasta identiteetistä, elämän tavoitteista tai hallinnasta ei ole tietoakaan. Harva meistä näitä päivittäin pohtii, vaikka pitäisikin. 

Kysymyksiä miettiessäni lyhyesti edes, huomasin identiteettini olevan huteralla pohjalla. Identifioidun paljon urheilun pohjalta. Mitäs sitten, jos tämä viedään minulta pois, kuka minä sitten olen? Tuntuu, että jos urheilu vietäisiin minulta pois, olisin jonkinlaisen identiteettikriisin partaalla. Identiteettimme ei tulisi määrittyä yksittäisten asioiden varaan, vaikka ne meille tärkeitä olisivatkin.  

 

Arvojen merkitys 

Kysymysten ajattelu sai minut miettimään omia arvojani ja sitä, ovatko ne linjassa oman toimintani kanssa tai tukevatko ne tavoitteitani. Hintsan mielestä tavoitteiden pitäisi perustua arvoihin, ei toisin päin (Saari 2016, 91). Terveys on itselleni suurin arvo. Kuitenkin toimintani ei aina tue tätä arkipäiväisessä toiminnassa. Välillä tavoittelen jotain niin intohimoisesti esimerkiksi työelämässä, että terveys jää taka-alalle. Teen siis asioita, itselleni tärkeiden arvojen kustannuksella.  

Itselläni ja monella muulla käy niin, että arvot ja tavoitteet eivät ole keskenään linjassa, jolloin ne repivät toisiaan eri suuntiin. Ihminen ei täysin tiedä, kuka hän on tai mitä hän haluaa. Jos arvojen ja tavoitteiden välillä ei ole logiikkaa, on monesti seurauksena turhautumista, joka voi johtaa identiteettikriisin syntymiseen. (Saari 2016, 91.) Jokaisella meistä löytyy varmasti elämässä tilanteita, kun nämä kaksi eivät tue toisiaan ja turhautuminen voi kasvaa jopa sietämättömäksi. Tällaisten elämänvaiheiden kohdalla olisikin tärkeää tajuta, että se on normaalia, eikä tulisi olla liian kriittinen itseään kohtaan. Jokaisella esiintyy vaiheita, milloin saattaa kyseenalaistaa kaikkea tekemistään. Nämä vaiheet ovat niitä, milloin olisi hyvä palata näiden kysymysten ääreen ja oikeasti ajan kanssa pohtia niitä. Vastausten löytäminen kysymyksiin on meidän identiteettimme kannalta tärkeitä. Uskon, että kun löydämme oman identiteettimme, kasvaa myös merkityksen tunne elämässä sitä myötä, kun osaamme tehdä valintoja esimerkiksi omien arvojen pohjalta. 

Arvojen mukaan toimiminen ei ole aina helppoa ja yksiselitteistä, välillä täytyy osata luopua vähemmän tärkeistä asioista, jotta voi toimia arvojensa mukaisesti. Yrittäjä Jari Sarasvuo on sanonut: ‘’Jos arvosi eivät maksa sinulle mitään, ne eivät ole arvoja vaan mielipiteitä.’’ (Saari 2016, 92). 

 

Mitä ajatuksia? 

Itselläni ja varmasti muillakin tulee mietittyä keinoja, kuinka voimme saavuttaa menestystä, olipa aihealue sitten mikä vain. Välillä koitamme löytää oikopolkuja onneen ja tavoittelemme helppoja pikavoittoja, mutta emme kuitenkaan osaa tutkia omaa itseämme syvemmin.  

Kirja sai minut oikeiden asioiden äärelle ja jouduin tutkiskelemaan omia ajatuksia ja tarkoitusperiä. Vaikka tämä on toki hienoa, osaa se olla vähän pelottavaakin. Tuntuu, että olen oikealla polulla elämässä, mutta varsinkin corea tarkastelevat kysymykset saivat minut epäilemään itseäni. Tämä toki tarkoittaa, että nyt löysin kehittymisen paikan ja kysymyksiin lähentymistä ei tule vältellä. Vastauksien löytäminen todennäköisesti onkin pitkä prosessi, mutta varmasti sen arvoista. 

Hintsan ajatuksia Coresta tutkiessani, heräsi ajatus myös siitä, voisimmeko Roimana miettiä yhdessä näitä kysymyksiä. Mikä on osuuskunta Roima? Tiedämmekö, mitä haluamme? Hallitsemmeko yritystä nimellä Roima, mikä estää kehitystämme? Tässä olisikin meille loistava keskustelun aihe esimerkiksi pajaan. Väitän, että merkityksellisten vastausten löytäminen olisi todella haastavaa Roimalle. Mutta taas, varmasti sen arvoista. 

 

Lähteet: 

Saari O. 2016. Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. WSOY. Helsinki. 

Kommentoi