Tampere
30 May, Thursday
19° C

Proakatemian esseepankki

Matkani Proakatemialla



Kirjoittanut: Johannes Mäkinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Johdanto

 

Halusin kirjoittaa tämän tekstin matkastani Proakatemialla. Koen, että ajoittain on hyvä palata ajassa taaksepäin ja tarkastella tapahtumia uudessa valossa. Waurella on ollut hieno vuosi ja koen että olen myös itse oppinut ja ymmärtänyt itsestäni lisää matkan varrella. Tulin tähän kouluun valtavilla ennakkoluuloilla, jotka ovat kuitenkin ajansaatossa romuttuneet. Olen monella tapaa myös itse kasvanut, kehittynyt ja ehkä hieman aikuistunutkin siinä sivussa. Olen ollut monessa tilanteessa oman ajatteluni vanki, mutta nuo muurit alkavat pikkuhiljaa murtua. Haluan palata takaisin alkuun ja kertoa, mistä kaikki lähti liikkeelle.

 

 

Lähtökohdat

 

Olin opiskellut Tampereen kauppaoppilaitoksessa yrittäjyyspuolella kolme vuotta. Minulla oli kova nälkä tekemiseen ja toteuttamiseen. Olin kisannut jo useammissa innovaatio ja yrittäjyys kilpailuissa hyvällä menestyksellä, minulle oli kertynyt hieman kokemusta verkkokaupoista sekä jälleenmyynnistä; mieleni janosi jotain uutta. Takaraivossani oli jyskyttänyt jo hetken tuska siitä, että mitä aion tehdä koulun päättymisen jälkeen. Olin ehkä osittain jopa hukassa, koska en tiennyt tarkalleen, mitä aikoisin seuraavaksi tehdä. Muistan elävästi sen, kun sain kuulla Proakatemiasta silloiselta opettajaltani. On aivan sanattoman kiitollinen Seppo Pylvänäiselle siitä, että hän näytti minulle selkeästi suunnan mitä kohti tarpoa.

 

Kuvani tästä maagisesta koulusta oli juuri sitä mitä kaipasin elämääni. Tuntui uskomattomalta, että tuolla jossain olisi koulu, joka olisi täynnä ihmisiä, jotka jakaisivat samat intressit kanssani. Minulle oli jäänyt silloisesta koulusta hyvät verkostot itselleni, ja olin päässyt tekemään, kokemaan ja oppimaan paljon. Kaipasin kuitenkin elämääni oikeanlaisia ihmisiä ympärilleni. Olin ymmärtänyt, että yksin en pysty pääsemään suuriin tavoitteisiini. Tarvitsen ympärilleni tiimin tai vähintään joukon ihmisiä, joiden kanssa hulluimmatkin ideani pääsisivät lentoon. Hain valmistumiseni jälkeen vain yhteen kouluun, jonne myös pääsinkin opiskelemaan. Täältä tullaan Proakatemia!

 

Day 1

 

Oli aika suunnata nokka kohti Proakatemiaa. Minulla ei ollut oikeastaan hajuakaan siitä, mihin olin menossa ja mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Olin edellisessä koulussani nauttinut huomiosta. Minut tunnettiin siellä muusikkona, yrittäjänä ja ”sinä tyyppinä, joka kävi kilpailuissa”. Se näkyi kaikessa toiminnassani. Vaatteeni olivat kaiken kirjavia, halusin näyttää erilaiselta ja erottua massasta. Ajatus siitä, että kukaan täällä uudessa koulussa ei tuntisi minua, tuntui samaan aikaan kiehtovalta ja samalla todella pelottavalta. Olin ennen inttiin menoa lopettanut keikat ja somettamisen. Ehkä tietyt itsevarmuuteeni vaikuttavat tekijät oli nyt otettu pois. Aistin itsessäni selkeästi epävarmuutta. Koen, että tämä johtui myös osittain siitä, että minulla oli käsitys, jonka mukaan tähän kouluun on nyt tulossa oikeasti kovatasoista porukkaa. Valintakokeissa mukaan otetaan vaan parhaat ja valitut ja minä tulen varmasti olemaan ihan oppipoikana näille kavereille. Siksi en halunnut vetää aamulla päälleni näyttäviä vaatteita tai muuta huomiota herättävää. Halusin tarkkailla, oppia muista ja seurata sivusta. Aloitin uuden koulun myötä matkani myös itseni kanssa nollasta.

 

Ensimmäinen vuosi meni täysin sumussa. Realiteetit iskivät päin näköä moukarin lailla. Tämä pulju ei ollut mitään sinnepäinkään, mitä olin päässäni etukäteen kuvitellut. Minä huomasin olevani epävarma, ujo ja hiljainen. Olin omaksunut roolini jonain hiljaisena poikana nurkassa, jonka piti suun avatessaan puhua vain fiksuja asioita, jotta mielikuvat minusta eivät horjuisi. Ihmiset itkivät pajoissa ja olivat pettyneitä tiimiimme. Aiemmin kokemani yltiöoptimismi ja sairaanloinen itsevarmuus olivat lähinnä vain muisto entisestä, vaikka eihän se nyt tietenkään Proakatemian vika ollut. Tiimimme kohdalla oli varmasti tehty kaikki toimet aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Peti oli pedattu meidänkin porukallemme aivan samalla tavalla. Sain maistaa pienen palan yhteisöstä ennen korona-aallon puhkeamista, ja ymmärsin Proakatemian olevan todella ainutlaatuinen ja hieno paikka. Kaikki ei kuitenkaan tuntunut menevän kohdallani oikein. Rohkeus puuttui kokonaan.

 

Mökkipaja

 

Wauren ensimmäinen mökkipaja oli nykytilanteeseen peilaten ensimmäisiä käännekohtia. Kävimme siellä monia tärkeitä keskusteluja, ja pääsimme ehkä tutustumaan toisiimme vähän pintaa syvemmältä. Pääsin avaaman itsestäni lisää oppisopimuksen muodossa ja kävin monia tärkeitä keskusteluita tiimiläisteni kanssa. Lilluimme Juhan kanssa useita tunteja paljussa keskustellen taustoistamme ja aiemmista kokemuksistamme. Juha oli minua vähän vanhempi ja myös kokeneempi konkari, mutta tuona iltana koin, että meiltä löytyi kuitenkin sama palo tekemiseen ja visiointiin. Kunnioitan Juhaa äärimmäisen paljon. Hän on taitava keskustelija. Minulle tuli tunne, että hän kunnioitti ja arvosti myös minua, joten uskalsin avata ja kertoa hänelle visioitani kaiken suhteen. Koin, että tuona iltana saimme luotua jonkin sanattoman vision ja yhteyden, joka tulee näyttämään kyntensä tulevaisuudessa.

 

Mökkipaja on ollut mielestäni aina konseptina mielenkiintoinen. Kun tiimi laitetaan täysin poikkeavaan ympäristöön syömään, nukkumaan, elämään ja hengittämään yhdessä, tulee ihmisistä uudenlaisia puolia esiin. Siellä on vaikea esittää mitään muuta kuin mitä todellisuudessa on. Luulen, että myös Waure on nähnyt ensimmäiset pilkahduksensa siitä aidosta ja energisestä Johanneksesta juurikin mökkipajassa. Sisälläni on kuitenkin se hulivili innostuja, joka ei Proakatemian seinien sisällä pääse oikeuksiinsa. Olen siellä epävarma ja rajoitan myös tietoisesti omaa toimintaani. Se osittain harmittaa minua. Tuo alussa ottamani tarkkailijan rooli ja jännittäminen on kannatellut toimintaani tähän päivään asti. Ihmiset eivät odota minulta suuria yllätyksiä tai rohkeita vetoja, joten minun on ehkä vaikea ottaa paikkaani.

 

Tarve muutokseen

 

Wauressa oli alkutaipaleella ollut todella vähän omia projekteja. Muutama tiimiläinen pyöritti yhden kesän kahvilaa ja olimme toimineet apukäsinä muille tiimeille pientä korvausta vastaan. Korona mylläsi maailmalla ja tämä tilanne otti minua aivan uskomattoman paljon päähän. Olin pyörittänyt itse sisartiimimme Axelin kanssa digimarkkinointitoimistoa, jossa olin lähtökohtaisesti mukana sen takia, että minulla olisi jotain täytettä elämässäni. Minun täytyi päästä käyttämään päätäni ja tekemään ongelmanratkaisua. Minun täytyi päästä tekemään jotain, jotta aikani ei menisi hukkaan. Ylimielisesti ajattelin, että potentiaalini valuu tässä koulussa ihan hukkaan. Meillä oli syntynyt Axelin kanssa hyvä klikki ja meillä oli todella hauskaa työskennellä yhdessä.

 

Minut oli valittu johtamaan Tuijan kanssa Wauren seuraavaa syksyä. Odotin tulevaa johtamiskautta todella innoissani, ja minusta tuntui aivan mahtavalta, että tiimini oli halunnut valita minut vetämään tätä pakkaa eteenpäin. Tärkein tavoite seuraavalle syksylle olisi se, että Waure saisi muodostettua omia projekteja. Tiimimme janosi pöhinää ja tekemistä, mutta ehkä uskallus niitä kohtaan oli hukassa. Jaoimme Tuijan kanssa koko porukan tiimeihin ja jokaisella tiimillä oli tavoite tehdä Waurelle liikevaihtoa. Simsalabim! Waurelle muodostuikin omia ideoita ja projekteja. Yhtenä mainittakoon Treffiboxi, joka nähtiin myös valmiina tuotteena vuoden 2021 myyntipäivillä.

 

Kasvukipuja

 

Johtamiskautemme aikana Wauren sisällä tapahtui paljon muutoksia. Tiimistämme jättäytyi ihmisiä pois. He halusivat lopettaa koulun kesken. Ei yksi eikä kaksi ihmistä, vaan useampi. Perusteluina kaikkien huulilta kuului lähinnä se, että Proakatemia ei ole nyt oikea paikka heille. Tilanne kärjistyi myös osaltamme siihen pisteeseen, että jouduimme myös päättämään yhden opiskelijan jatkosta tiimimme kanssa. Waure meni kaikesta tapahtuneesta hämilleen ja muistan käyneeni monen kanssa keskusteluita siitä, että kannattaako Proakatemialla jatkaa opintoja. Hämmennys valtasi varmasti meidät kaikki ja epävarmuus astui aika voimakkaasti esiin. Itsekin muistan miettineeni opintojani ja turhautumistani niiden suhteen. En ollut vielä päässyt siihen pisteeseen, mihin olin kuvitellut pääseväni. Voitte kuvitella nyt sen nuoren ”johtajan” fiiliksen kaiken tämän jälkeen. Arvaa tuntuiko minusta siltä, että kausi oli mennyt putkeen?

 

Nyt koko tiimistä oli jäljellä enää 12, vaikka opintojen alussa olimme olleet Revenan kanssa tasapäiset tiimit. Minua otti päähän tämä kaikki, olin tehnyt selvittelyä ja ongelmanratkomista enemmän kuin tarpeeksi ja huomasin talvella olevani todella väsynyt ja uupunut syksyn jäljiltä. Olin koittanut antaa parhaani, mutta se ei tuntunut riittävän yhtään mihinkään. Johtaminen oli mennyt omalta osaltani monessa kohtaa vihkoon.

 

Muutoksen vuosi

 

Seuraavana keväänä minulla oli aavistuksen tyhjä olo.  Oli tapahtunut paljon, olin ollut isossa vastuuroolissa ja nyt minulla ei ollut yllättäen omaa paikkaa. Minulla oli jopa hetkittäin hieman ulkopuolinen olo. En kuulunut ehkä selkeästi mihinkään kuppikuntaan, minulla ei ollut kovin merkittäviä vastuita eikä omaa projektia. Koin samalla suurta helpotusta siitä, että yksi iso homma on nyt selätetty ja vedetty maaliin. Minut valtasi ikään kuin helpotus siitä, että koko tilanne on ohi. Koin olevani samaan aikaan helpottunut ja yksin. Totta kai minulla oli tiimi ja minulle läheiseksi muodostuneet ihmiset ympärillä. Ongelma oli ehkä pitemminkin siinä, että olin ikään kuin ajanut itseni ulos noista projekteista.

 

Juha kuitenkin kertoi minulle alkuvuodesta ideasta, jota he olivat Kolun kanssa lähteneet kehittämään. Jätkillä oli kova visio frisbeegolf leiristä, jossa tarjottaisiin lajin harrastajille mahdollisuus oppia ammattilaisten valmentamana lisää lajista. Frisbeegolf oli minulle tuttu laji, vaikka en ole siihen ikinä kunnolla hurahtanut. Vastasin poikien tarjoukseen myöntävästi ja hyppäsin osaksi remmiä. Tuosta kolmen muskettisoturin porukasta muodostui todella kova tiimi, jonka vahvuudet täydensivät toisiaan saumattomasti tilanteessa kuin tilanteessa. Meille syntyi yhteinen unelma tapahtumasta nimeltä Be a Pro.

 

Tapahtumamme oli todella onnistunut. Liput myytiin hetkessä loppuun ja koko tapahtumaa tuottava tiimi oli aivan törkeän kova. Olen edelleen todella kiitollinen siitä, että minulla on ollut etuoikeutettu mahdollisuus olla tähän päivään asti tässä projektissa mukana. Koen todella tärkeäksi sen, että minulla on porukka, jossa osaamistani arvostetaan ja kunnioitetaan. Minulla on paikka, jossa saan sanoa mielipiteeni ääneen ja panokseeni luotetaan poikkeuksetta. Merkityksen tunne on monesti juuri se avain, mitä me elämässämme metsästämme. Haluamme olla kaikki osa jotakin, haluamme että meitä arvostetaan ja että meihin luotetaan. Sitä olin janonnut ja nyt olin sen saanut.

 

Käännekohta

 

Kesä tapahtumineen tuli ja meni nopeasti. Tein kesällä yli 1000 tuntia töitä ja aidosti nautin jokaisesta hetkestä. 2021 syyslukukausi alkoi ja koin odottavani sitä, mitä olisi vielä tulossa. Olin aistivinani, että Waurella oli selkeä nälkä onnistua, ja siitähän se kaikki lähti. Saimme heti alusta luotua toiminnallemme selkeän suunnan. Meillä oli oma tuote myyntipäivillä ja iso halu näyttää, että meidän tiimistämme on johonkin. Meillä on ollut hienoja pajoja, onnistunut 12 h innovointipäivä, upeat myyntipäivät ja hyvä Mökkipaja. Se pieni kipinä, mikä Wauressa syttyi ennen kesää, oli kantanut nyt hienosti syksyyn asti ja nuo pienet, mutta tärkeät onnistumiset siivittivät matkaamme eteenpäin. Wauressa näkyy naurua, iloa ja ajoittain jopa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on oikeasti todella kova juttu, kun otetaan historia huomioon.

 

Koen, että tiimimme on ollut oikeasti monessa kohtaa ihan liekeissä. Uskon, että jokainen Wauren jäsen on huomannut, että tämän syksyn aikana on tapahtunut tiimimme osalta iso muutos. Se näkyy sekä tuntuu ja se on noteerattu nyt myös tiimimme ulkopuolella yhteisössä. Tämä kaikki on kasvattanut myös omaa nälkääni tulevaisuutta ajatellen. Koen, että koko koulutaipaleeni ja tiimimme tila on nyt jonkinlaisessa käännekohdassa. Meillä on opiskeluidemme osalta noin vuosi aikaa toimia. Nyt meillä on työpöydällä iso teema. Teemme ratkaisuja sen välillä, että kasvaako Wauresta tulevan vuoden myötä hyvän tiimin sijasta huipputiimi. Olemmeko valmiita ylittämään itsemme ja tukemaan toisiamme niin, että pääsemme haluttuun lopputulokseen? Tämä kaikki vaatii meiltä uhrauksia, aikaa ja töitä, mutta minä aidosti luotan ja uskon, että meillä on mahdollisuus tehdä vielä kaikki se todeksi.

 

Koen, että oma kehitykseni ja matkani on vielä alkutekijöissään. Haluan aidosti ottaa nyt viimeisestä vuodesta kaiken irti. Haluan toteuttaa vielä kaiken sen, mitä olen halunnutkin tehdä. Nyt on viimeiset tilaisuudet turvallisesti kokeilla, heittäytyä ja nauttia koko Proakatemian matkasta täysillä. Nyt olen oppinut ymmärtämään todellisia vahvuuksiani. Waure ei tiedä minusta vielä puoliakaan. En ole kauheasti pitänyt meteliä, vaan lähinnä pitänyt tuota alussa mainitsemaani erikoista kulissia yllä. Enää en halua olla ahtaiden ajatusteni vanki. On aika astua esiin ja nauttia matkasta!

Aihetunnisteet:
Kommentoi