Tykkään kokeilla uusia asioita ja elämänfilosofiaani kuuluukin erittäin vahvasti ajattelu, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tämä ajattelutapa on mahdollistanut niin hienoja, kuin huonompia kokemuksia. Toisaalta hienot kokemukset olisivat jääneet kokematta ja uskon myös huonojen kautta tietäväni keskiverto tallaajaa paremmin, mistä en pidä. Tämä filosofia on mahdollistanut muun muassa muuttamisen ulkomaille yksin puoleksi vuodeksi sekä sen, että olen päätynyt kokeilemaan niinkin, noh.. mielenkiintoista urheilulajia kuin uppopallo.

Tällä kertaa aion antaa mahdollisuuden kokonaiselle 42,195 kilometrin pituiselle maratonille. Olen oikeastaan jo muutaman vuoden ajan hauduttanut päässäni ajatusta maratonin juoksemisesta, vaikka en todellakaan ole kovin innokas pitkän matkan juoksija.

Eräs koulukaverini mainitsi keväällä osallistuvansa ensimmäiselle maratonilleen syksyn Tampere Maratonilla ja totesin miettineeni mahdollista osallistumista seuraavan vuoden toukokuussa järjestettävään Helsinki City Marathoniin. Kaveri innostui heti ja kysyi, jos ostetaan liput saman tien. Jäin miettimään asiaa vielä hetkeksi, mutta edellä mainitun ajattelutapani perusteella päätin kesällä ostaa liput.

Olen sitä mieltä, että vieraalta tuntuvista asioista on helpointa oppia uutta ja siksi odotan myös maratonin olevan hieno mahdollisuus henkilökohtaiselle kasvulle. Itse maratonin juokseminen tapahtumassa on vain pieni osa siihen kytkeytyvästä kokonaisuudesta, joka alkaa päätöksestä osallistua.

Uskon, että joitain maratoniin liittyviä oppeja voi varmasti linkittää myös liike-elämään ja siksi ajattelin jäsennellä niitä blogiesseiden muodossa vähintään kahteen otteeseen. Nyt alussa ja seuraavaksi viimeistään toukokuussa maratonin jälkipuintina.

Sosiaalinen paine kannustimena

Yhdessä aikaisemmista työpaikoistani myynnin parissa, minulla oli hyvin tavoitteellinen esihenkilö, joka yleensä myös saavutti korkeat tavoitteensa. Tavoitteet täyttyivät niin työpaikalla kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Hän luonnollisesti tykkäsi puhua tavoitteellisuudesta ja yksi hänen parhaista keinoistaan motivoitua oli luoda itselleen tarkoituksenmukaista sosiaalista painetta.

Ennen minkäänlaisia aikatavoitteita, oma tärkein tavoitteeni maratoniin liittyen on, että sen juoksemiseen tulee ylipäätään lähdettyä. Esihenkilöltä oppineena olen lippujen ostamisen jälkeen tarkoituksellisesti kertonut mahdollisimman monille maraton aikeistani. En ajattele juoksevani maratonia muiden ihmisten takia, mutta myönnettäköön, että asiasta livistäminen tuntuisi nyt paljon vaikeammalta kuin aluksi.

Tavoitteen asettaminen

Ensi vuoden toukokuuhun on lippujen ostamisen jälkeen ollut vielä reilusti aikaa, jonka takia en ole ottanut harjoittelusta sen suurempaa stressiä. Tiedän peruskuntoni olevan kohtalaisen hyvä ja suurempia aikatavoitteitakaan en alunperin ajatellut asettavani. Loppukesästä ja alkusyksystä kävin satunnaisesti 2-5 kilometrin juoksulenkeillä muun urheilun lomassa.

Pari viikkoa sitten kotiseudulla Turussa salibandyvuoron jälkeisissä löylyissä kerroin kanssasauonojille osallistuvani maratonille. Pienen jutustelun jälkeen yksi pelikavereistani innostui lähtemään mukaan. Kyseinen kaveri on juossut nuorempana hyvin tavoitteellisesti ja on itseasiassa aikanaan juossut yhden maratoninkin.

Sain hänestä heti hyvän harjoittelukaverin ja päätimme jo samana iltana ladata puhelinsovelluksen, johon keräämme juoksudataa tehdyistä lenkeistä. Datan perusteella voimme lähitulevaisuudessa arvioida kompetenssiamme paremmin. Uskon olevamme pian valmiimpia asettamaan realistisempia tavoitteita itse tapahtumaa ajatellen. En tiedä vielä hirveän hyvin tiedä, mitä mikäkin aika todellisuudessa vaatii, mutta ajattelisin kuitenkin tavoittelevani 4 tunnin alitusta.

Lenkkidatan keräämisen lisäksi sovellus on myös sosiaalinen eli näemme omien lenkkiemme lisäksi toistemme lenkit, joka on myös tuonut lisämotivaatiota etenkin lenkille lähtemisen suhteen. Huomasin voimakkaan vaikutuksen jo heti ensimmäisenä aamuna sovelluksen lataamisen jälkeen. Olin ajatellut meneväni heti aamusta lenkille, mutta kuitenkin heti herätessäni muistan pienen hetken ajatelleeni, että siirtäisin lenkkiä iltapäivään hieman pidempien unien toivossa. Kuitenkin heti otettuani puhelimen käteen huomasin sovelluksesta tulleen ilmoituksen. Kaverini oli käynyt juoksemassa 3 kilometriä. Nousin saman tien sängystä, puin lenkkivaatteet ja olin ulkona juoksemassa alle kymmenessä minuutissa. En tiedä olenko juuri ikinä motivoitunut niin nopeasti.

Koen kilpailemisen olevan melko hyvä tapa motivoida, mutta se ei aina ole se kauaskantoisin. Tämän takia asetimme sovelluksessa myös yhteistavoitteen 100 kilometriä lokakuun loppuun mennessä eli periaatteessa 50 kilometriä kummallekin, mutta tärkeintä kuitenkin saada yhdessä satanen rikki. Koen tiimitavoitteet itselleni keskinäistä kilpailua tärkeämmäksi, koska haluan mieluummin olla se joka on tehnyt isomman duunin yhteisen päämäärän eteen. Se myös saa minut automaattisesti suoriutumaan paremmin kuin kiinteä yksilötavoite. 

Oleellisinta toimivassa tiimitavoitteessa itselleni on se, että tavoite on konkreettinen, mitattava, merkityksellinen ja realistinen, mutta haastava. Pysyäkseni motivoituneena on myös oleellista, että muiden kompetenssi haastaa minua ponnistelemaan kovemmin.

Tavoitteellisen ja suunnitelmallisen juoksukaverin saatuani olen itsekin motivoitunut ja sitoutunut harjoitteluun paremmin kuin tylsänä pitämääni juoksuun koskaan ennen. Nyt parin viikon aikana olen juossut useamman lyhyemmän lenkin ja kaksi 10 kilometrin lenkkiä, jotka olen juossut hieman alle 50 minuuttiin. Tavoitteeni on vuoden loppuun mennessä saada juostua kymppi 42-44 minuuttiin.

Yleisesti ottaen koen tavoitteiden pilkkomisen pienimmiksi osa- tai välitavoitteiksi kannattavaksi lähes missä vain. Onnistumisen A ja O tulee niihin sitoutumisesta. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa koe hahmottavani tarpeeksi hyvin maratonille valmistautumisen kokonaisuutta, joten en siksi vielä osaa asettaa muita konkreettisia tavoitteita. Ehkä juoksutekniikkaan tai syömiseen liittyen seuraavat osatavoitteet?

Itsehillintä

Aktiivista juoksuharjoittelua on takana reilut kaksi viikkoa ja hankin itselleni rasitusvamman! Akillesjänteeni on ollut tulehduksessa nyt muutamia päiviä ja juokseminen on toistaiseksi hetken tauolla. Myönnettäköön, että innostuin tavoitteellisesta juoksuharrastuksestani niin paljon, etten malttanut rajoittaa itseäni, vaikka olisikin pitänyt. Toisin sanoen, tein heti tyypillisen aloittelijamokan…

Pohkeeni menivät melko jumiin ensimmäisen 10 kilometrin lenkin jälkeen, mutta ajatellessani olevani kova kaveri menin juoksemaan kympin uudelleen heti neljän päivän kuluttua. Vaikka jalkani eivät olleet vielä läheskään palautuneet, kunnianhimoinen luonteeni ei antanut periksi ja juoksin tietenkin vielä aikaisempaa kovempaa tahtia. Akillesjänteessä tuntui pientä jäykkyyttä lenkin loppupuolella ja sen jälkeen, mutta en juurikaan edes huomioinut sitä, kun melko usein urheillessani jokin paikka hieman kolottaa, mutta yleensä se menee itsestään pois melko nopeasti. 

Seuraavaksi juoksemaan menin kahden päivän kuluttua ja tunsin jo heti alkuun jäykkyyttä ja hieman häiritsevääkin kipua samassa akillesjänteessä. Jatkoin kuitenkin juoksua, koska olin päättänyt myös saman lenkin lopussa testaavani kuinka nopeasti pystyisin juoksemaan yhden kilometrin. Päätös oli typerä, koska nyt joudun pitämään juoksusta taukoa todennäköisesti pari viikkoa ja senkin jälkeen täytyy jatkaa varovaisesti. Onneksi kuntopyörän polkeminen ei rasita akillesjännettä, joten sen avulla voin jatkaa kestävyysharjoittelua. Paljon mieluummin silti olisin ulkona juoksemassa vielä, kun ei ole pakkasia.

Vanha sananlasku ”ahneella on paskanen loppu” pitää tämän tapauksen mukaan hyvinkin paikkansa. Senkin toivottavasti osaa tulevaisuudessa ottaa paremmin huomioon myös juoksun ulkopuolella ja liike-elämässä.

Kiteytys

Olen tällä hetkellä innostunut juoksusta pelottavankin paljon ottaen huomioon, että aiemmin olen pitänyt sitä yhtenä tylsimmistä liikunnan muodoista. Tavoitteet, sosiaalisuus, sovellus ja hieman kirkastunut tulevaisuuden visio juoksemisen ympärillä on onnistunut kääntämään suhtautumiseni juoksemiseen melko nurinkuriseksi. Kun tarkemmin miettii, en edelleenkään pidä itse lenkillä olemisesta sen enempää kuin ennenkään, mutta kaikki muu mitä sen ympärille on rakentunut, saa minut innostumaan. Saatan lenkeilläni pohtia tätä hieman lisää. Kuinka rakentaa esihenkilönä mielenkiintoisuutta tylsien ja suorituskeskeisten työtehtävien ympärille?

Jatketaan harjoituksia, koska kauas on pitkä matka. Katsotaan tuleeko maratoniin liittyen useampi kuin kaksi blogiesseetä. Mitä juttuja sulla on elämän bucket listillä?