Tampere
25 May, Saturday
23° C

Proakatemian esseepankki

Löydä oma juttusi palautumiseen



Kirjoittanut: Ella Heineman - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Yksilöillä ympärillämme on hyvin erilaisia tapoja palautumiseen, jopa niin erilaisia, että ulkopuolisen silmin jotkut läheisistämme eivät käytä palautumiseen aikaa ollenkaan. Eräs tuntemani mielenterveyden ammattilainen kertoi tehneensä yrittäjille erilaisia valmennuksia terveyden hallintaan ja yksilöiden kanssa palautumisesta puhuttaessa selvisi, että niinkin pieneltä vaikuttava asia kuin päivän lehden lukeminen voi olla jollekin yksilölle tärkein tiedostettu palautumistekijä arjessa.

Omien palautumistapojen kehittäminen tai jo olemassa olevien tunnistaminen voi olla tärkeää etenkin niissä ajanjaksoissa, kun paine tai työmäärä eli kuormitus kasvaa. Ympäristö vaikuttaa jokapäiväiseen käyttäytymiseemme ja esimerkiksi puolison hyvää tarkoittava kommentti siitä kannattaako kävelylle lähteä näin myöhään illalla voi romahduttaa jaksamisen seuraavana päivänä tai joskus myöhemmin.

Minä ja eräs ystäväni olemme kokeneet haasteita henkisen palautumisen kanssa. Väliaikaisena ratkaisuna olemme ottaneet tavaksemme tehdä jotain askareita samalla kun tapaamme. Olemme esimerkiksi hoitaneet hänen koiriensa turkkeja, vaihtaneet huonekasviemme multia keväisin, siivonneet kaapeista vanhoja tavaroita pois ja pesseet ikkunoitamme. Tällä tavalla kyläilyn päätyttyä kumpikin voi halutessaan käyttää lopun illan omanlaiseen palautumiseen koska to do-lista on sen päivän osalta jo tyhjä. Toivottavasti piakkoin meillä molemmilla on sen verran parempi tilanne, että tätä erikoisjärjestelyä ei enää tarvita.

Tsädäm

 

Loppu

Kommentoi