Uskon että jokainen meistä, on asettanut itselleen tavoitteita elämänsä aikana. Oli kyse sitten urasta, vapaa-ajasta, opiskelusta tai taloudesta, on tavoitteen idea aina sama. Luomme itsellemme päämäärän, jonka koitamme saavuttaa. Muodostamme itsellemme kuvan siitä, mihin haluamme päästä. Mitä tapahtuu silloin, jos me emme pääsekään tavoitteisiin? Mitä jos lopputulos ei ole halutun kaltainen? Kenen syy se on? Kuka tästä kaikesta on oikein vastuussa?

Paljastan sinulle suuren salaisuuden, katso peiliin. Vastaus näihin piinaaviin kysymyksiin löytyy lähempää kuin saatoit arvata. Se olet sinä, itse mörkö, prokrastinaation perikuva. Äläkä käsitä nyt väärin, en halua kannustaa sinua itsesääliin runtelullani. Pikemminkin koitan kolistella hereille potentiaalin täyteistä myllyä, joka on päättänyt syöttää itselleen kiviä aamupalaksi. Ulkopuolisia tekijöitä, omaa kykenemättömyyttä, aikaa, jaksamista ja elämän vaikeutta on aina helppoa syyttää.

Syy, miksi halusin tarkentaa näkemystäni, löytyy ongelman ytimestä. Gary John Bishop kirjoittaa kirjassaan siitä, kuinka meidän toimintaamme ohjaa jatkuva sisäinen puhe, jonka kanssa me kaikki joudumme tulemaan toimeen. ”Se on mielipiteiden, arvostelun, perusteluiden, tekosyiden ja pelkojen hälyä, joka surisee hiukkaskiihdyttimen lailla korviemme välissä.” Sisäinen puhe on elämäsi pukukoppi: Siellä luodaan seuraavat strategiat ja ratkaisut. Siellä syntyvät ja kuolevat tulevaisuutesi suunnitelmat ja tavoitteet. Vanha letkautus ”asenne ratkaisee” kätkee näin ollen sisälleen myös viisautta.

Sinä elät arjentäyteistä elämääsi enimmäkseen automaattiohjauksella. Sen takia puet housut, kengät tai paidan päälle joka kerta samalla tavalla, harjaat hampaat aina samanlaisesti ja yksinkertaisesti vain suoritat elämääsi eteenpäin päivä päivältä. Se käy automaationa. Et ole varpaisillasi, et ole havahtunut näkemään todellista potentiaaliasi. Et ole herkistynyt näkemään, mikä sytyttää juuri sinua, etkä aktiivisesti etsi käsiisi sellaisia elämäsi räjäyttäviä asioita, jotka ovat elämän suola. Vaikka luulet tarkkailevasi kaikkea valppaasti, olet tosiasiassa täysin unessa ja pulkan narussa. Ehkä havahdut sitten, kun aikasi täällä alkaa olla lopuillaan, mutta silloin on luultavasti jo liian myöhäistä. Kannattaa sisäistää todellisuus tässä vaiheessa. Elät vain kerran.

Sinua ei pidättele surkeaksi mieltämäsi elämä, vaan se, kuinka puhut siitä. Gary kertoo kirjassaan, kuinka ”Suurin osa elämääsi määrittävästä puheesta jää täysin tiedostamatta ja siten myös tarkastelematta.” Puhe pauhaa pääsi sisällä ja siksi sinä voit olla ainut, joka siihen voi myös vaikuttaa. Älä tyydy ensimmäiseen vaihtoehtoon, älä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, vaan janoa haasteita itsellesi.

Usko itseesi, usko siihen, että saat asioita aikaan. Älä odota ulkoisia ääniä tai tekijöitä ajamaan itseäsi eteenpäin. Kukaan ei vie sinua määränpäähäsi sinun puolestasi. Mitä tapahtuisi, jos ajatukset ”en osaa, en tiedä ja en pysty” käännettäisiin muotoon ”minä kokeilen, minä selvitän, minä pystyn”? Muuttuisiko toimintasi millään tavalla? Olisiko lopputulos sama?

Parhaat asiat eivät tapahdu mukavuusalueella.