Lähdin kuuntelemaan mielenkiinnolla Erkan kirjaa, joka oli nostanut mediassakin päätänsä iltapäivälehtien herkutellessa otsikoilla. Olin kuullut, että Erkka olisi todella fiksu ja hyvä tuomaan asioitaan ja filosofioitaan esille. Poimin pari kolahdusta, jotka jäivät mieleeni, kun aloin tätä esseetä rustailla hieman myöhemmin kuuntelun päätyttyä.

Mikään tiimi ei ole valmis syntyessään

Valmennuksen tärkeimpiä tavoitteita on onnistua rakentamaan tiimille kasvuprosessi ja kasvun kannalta ruokkiva ilmapiiri. Erkka pohtii kirjassaan monia hyviä seikkoja urheilujoukkueen alkuvaiheista, jotka ovat suoraan peilattavissa myös työtiimeihin. On tärkeää löytää tiimille yhteinen mielikuva tavoitteesta ja yhteinen kieli, jolla työskennellään. Proakatemialla tässä kohdataankin paljon haasteita mielestäni. Tiimit herkästi olettavat, että muut tiiminjäsenet puhuvat samaa kieltä tai ymmärtävät tiimin olemassaolon tarkoituksen samalla tavalla, koska ”ovathan he tulleet samaan kouluun”. Koen, että Hurmassa alamme vasta näin opintojen puolessa välin olla siinä pisteessä, että tiimin olemassaolo ja tavoite alkaa iskostua yhteiseksi mielikuvaksi. Edelleen viestinnässä huomaamme käyttävämme eri kieltä, ja asioista saatetaan pitkäänkin tulkita monella eri tapaa.

Erkka nostaa tärkeimpänä asiana yhteistyön ja menestyksen kannalta ilmapiirin. Iloinen, innostava ja oppimista tukeva ilmapiiri mahdollistaa kehityksen parhaiten. Tässä huomaa selvää kasvua meidän tiimissä viime keväästä, tähän syksyyn. Isona osana siinä on tiimiä tässä hetkessä eteenpäin luotsaava Madde ja myyntipäivien päällikkönä häärivä Sanna. Innostava ja iloinen ilmapiiri on saanut ihmiset voimaan paremmin ja innostumaan asioista herkemmin.

Omalla kohdalla törmäsin seinään viime keväänä yrittäessäni innostaa tiimiä, vaikken itse edes ollut innostunut. Iloisuus oli jäänyt taakse ja lähdimme minun johdolla puurtamaan kylmää kevättä, innostumatta juuri mistään yhdessä. Tiedostin omana vahvuutenani olevan iloisuuden ja ilmapiirin luomisen, jostain syystä en kuitenkaan uskaltanut johtaa sillä vahvuudella viime keväänä ja edelleen on hieman vaikeaa tuoda sitä parasta itseään peliin.

Dialogi – tuo yksinkertainen lyhyt syöttöpeli

Erkka nostaa mielenkiintoisen arvion kirjassaan, jossa kerrotaan, että suomalaisessa urheilussa tapahtuu noin kolme miljoonaa kohtaamista päivän aikana. Ja jos nuo kaikki kohtaamiset saadaan valmennuksen muutoksessa muutettua monologista dialogiksi, paranee yhteistyön ja tekemisen laatu huomattavasti. Tuo herätti itseni kirjaa kuunnellessa ja nyt myös uudelleen kolahduksia lukiessa. Hyvän dialogin käyminen vaatii taitoja ja pelin ymmärtämistä. Jääkiekossa on tärkeää, että tunnet joukkuekaverisi ja parhaimmillaan vastustajasi, jotta voit tehdä oikeita ratkaisuja nopeasti. Tämähän pätee myös suoraan työelämään, jossa ei myöskään ole haittaa, jos tunnet omat tiimiläisesi tai jopa asiakkaan todella hyvin, ja voit reagoida heidän tekemisiinsä parhaalla mahdollisella tapaa.

Suorastaan innostuin (yllätysyllätys), kun Erkka lähti leikittelemään jääkiekon pelaamisella ja dialogin käymisellä palavereissa.

Kaukalossa tilannetta johtaa pelaaja, jolla on kiekko. Dialogissa tämä pelaaja on puheenvuoroa pitävä tiimiläinen. Joukkuepeli syntyy silloin, kuin muut kentällä olevat pelaajat hakevat aktiivisesti syöttösuuntia ja pyrkivät olemaan hyödyksi kiekolliselle pelaajalle. Sama tilanne on käynnissä palaverissa, kun puheenvuorottomien tiimiläisten tulisi aktiivisesti kuunnella puheenvuoroa ja pyrkiä reflektoimaan asiaa mahdollisimman hyvin, jotta ovat valmiita vastaamaan puhujan viestiin. Jos kiekoton pelaaja on paikallaan, tai palaveriin osallistuja ei kuuntele – ei peli etene.

Nämä tiimiläiset ovat ratkaisevassa asemassa pelin etenemisen kannalta, joilla puheenvuoroa tai kiekkoa ei sillä hetkellä ole. Olen alkanut itse kiinnittää huomiota omiin palavereihin ja niissä oleviin dialogeihin. Tuntuu, että niiden laatu on usein todella heikkoa. Kiekoton apu on kaukana, kun yrität saada syöttöpelin toimimaan palaverissa omalla avaavalla puheenvuorolla. Jääkiekossa on mielestäni käytetty sanontaa, että kolme onnistunutta syöttöä avaavat hyvän maalipaikan. Pätisiköhän tämä myös dialogissa, että kolme onnistunutta puheenvuoroa samaan aiheeseen, voivat synnyttää uutta tietoa tai ratkaisuja. Ilman muuta myös kiekollisella puhujalla on vastuunsa, mikäli hän ”pitää kiekkoa liian kauan” syntyy monologi ja kanssa pelaajat ovat jo ajautuneet paitsioon. Ajattelisin, että peliälyllisesti järkevää dialogissa voisi olla esimerkiksi keskittyä kiteyttämään edelliset puheenvuorot selkeästi pakettiin ja avaamaan uudella kysymyksellä peli uudelle raiteelle, jossa päästään etenemään taas yhdessä.

Vielä palaverin ja jääkiekkopelin historiaa verratakseen oli mielenkiintoinen pointti, että aiemmin kaukalossa yhteistyö rakentui ennalta sovittuihin kuvioihin ja tarkkaan kuriin, kun taas nykyään kuvioita punotaan vaihtoaitiossa pelin tiimellyksessä tai sovelletaan ennen aloitusta vastustajan mukaan. Käsittääkseni myös työelämässä palaverien luonne on muuttunut vuosien saatossa tarkoista asiapuheenvuoroista yhdessä ratkaistaviin arjen haasteisiin.

Peli ja maailma on nopeutunut, onneksi myös työtavat siinä mukana.