On lokakuun puoliväli ja syyslukukauden pahin stressikausi päällä. Tiimioppiminen ja liiketoimintamallit kurssin soluesseen deadline lähenee uhkaavasti, eikä töitä ole vielä aloitettukaan. Jo aiemmin esseen aiheeksi oli valittu dialogi ja siihen syventyminen. Töiden käynnistämiseksi pidettiin soluesseen kirjoittamiseen valikoituneen porukan kanssa palaveri. Tässä paniikin täyteisessä palaverissa aihepiiri rajattiin kuunteluun osana dialogia, että saataisiin kaikille myöhäisessä vaiheessa liikkeelle lähteneille kirjoittajille oma lähdekirja valituksi. Itse vimmatusti selasin Bookbeattia kännykästäni, kunnes kohdalle osui lupaavan oloinen teos. ”Läsnäolon voima” ja näyttäisi olevan vielä hyvät arvostelut. Lukitaan vastaus siis. Saattaa olla, että jos olisin huomannut nimen perässä olevan tarkennuksen ”Tie henkiseen heräämiseen”, niin olisin voinut harkita vielä kerran. Joka tapauksessa kirja oli nyt valittu ja ennakkoluulottomasti alkoi matkani kohti omaa henkistä heräämistä. Tietämättäni olin samalla varmistanut itselleni monen monta kuulokkeet päässä vietettyä pimenevää iltaa ryppy otsaisena itselleni samaa kysymystä toistaen: ”Mitä v*ttua mä just kuulin?”

Läsnäolon voima, alun perin vuonna 1997 julkaistu kirja, on kirjailija ja henkinen opettaja Eckhart Tollen esikoisteos. Kirja on suunnattu niille, jotka haluavat päästä irti elämän ylimääräisestä stressistä, murehtimisesta ja kärsimyksestä. Tollen mukaan avain ja merkittävin tekijä tämän saavuttamiseen on todellinen läsnäolo eli hetkessä eläminen. Kirja avaa oven kirjailijan omaan ideologiaan ja sen oppeja seuraamalla lukija voi parhaimmillaan saavuttaa täydellisen tietoisuuden tilan, sisäisen rauhan ja päästää irti henkisestä kärsimyksestä. Tai niin kirjassa luvataan.

Itse teksti onnistuu kirjan nimestä huolimatta yllättämään syväluotaavuudellaan. Se on jotain filosofian, psykologian, hengellisen opin ja Tollen omien kokemuksien sekoitusta. Tekstissä viljellään sanoja kuten: mieli, tietoisuus, oleminen, kärsimyskeho ja aika, ja usein vieläpä merkityksessä, joka poikkeaa siitä mikä lukijalla tulee ensimmäisenä mieleen näistä sanoista. Tästä syystä tekstin lukeminen tai kuunteleminen, niin että sisäistäisi kunnolla jokaisen lauseen on erittäin työlästä. Toisaalta Tolle lievittää tätä ongelmaa antamalla ymmärtää, ettei kirjaa lukiessa kannata juuttua yksittäisiin sanoihin tai että jonkin sanan voi lukija mielessään korvata jollain toisella, jos se tuntuu itselleen sopivammalta. Kirjan varsinainen sisältö on jaettu kymmeneen eri kappaleeseen, joille on nimetty omat eriävät aihepiirinsä. Siitä huolimatta teksti toistaa hyvin paljon itseään palaamalla aina läsnäolon tai tietoisuuden tärkeyteen ja sen tuomaan helpotukseen tai ihmismielen kavaluuteen ja vaaroihin.

Kirjalla on annettavaa suurelle joukolle maailman ihmisistä, jotka painivat liiallisen stressin ja ylimurehtimisen kanssa. Luultavasti suurin osa ihmisistä ymmärtää omalta osaltaan hetkessä elämisen tärkeyden ja vastavuoroisesti menneisyyden murehtimisen ja tulevaisuudesta haaveilun turhuuden, sekä haitallisuuden. Miksi silti teemme sitä niin paljon, emmekä pääse ajatuksistamme irti? Miksi menneisyyden murehtiminen on turhaa ja tulevaisuudesta haaveilu hyödytöntä? Kirja selittää miksi ihmismieli toimii niin usein haitallisesti ja tarjoaa lukijalle keinoja päästä irti yliajattelusta ja olemaan enemmän läsnä hetkessä.

Mieli = ” ihmisen sisäinen, henkinen olemus, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät; vrt. sielu, psyyke.” (Kotimaisten kielten keskus, 2021)

Mieli elää ajasta ja aika on vain mielen tuotos. Toki aikaa käytetään mittarina, eräänlaisena etäisyytenä tapahtumien välissä, mutta menneisyys ja tulevaisuus eivät ole todellisia, ne elävät vain ihmisen mielessä. Menneisyyden murehtimisella ei saavuta mitään, koska kaikki mitä tapahtuu, kaikki tunteet mitä ihminen kokee tapahtuvat nykyhetkessä. Jos jokin on huonosti tai jotain kauheaa on tapahtunut, tulisi menneiden murehtimisen sijaan keskittyä nykyhetkeen. Mitä voin tehdä asialle? Jos mitään ei ole tehtävissä, täytyy parhaansa mukaan hyväksyä nykyinen tilanne ja elää sen kanssa. Tulevaisuuteen katsomisen sijaan täytyisi myös keskittyä nykyhetkeen. Jos haaveilet jostain, aseta se tavoitteeksi ja mieti, että mitä voit nykyhetkessä tehdä saavuttaaksesi tavoitteen. Älä tuudittaudu siihen, että ”sitten olen onnellinen, kun olen saavuttanut tämän”. Ihmisen elämässä asiat tapahtuvat vain ja ainoastaan nykyhetkessä. Mitään ei tapahdu menneisyydessä, mitään ei tapahdu tulevaisuudessa. Kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat nykyhetkessä. Tästä syystä läsnäolo on tärkeää. Mielellä on taipumus ajautua tilaan missä sen resursseja kuluu turhiin ajatuksiin menneisyydestä tai tulevaisuudesta, jos siihen ei kiinnitä huomiota ja hallitse sitä. Tällaisia hallitsemisen keinoina toimii esimerkiksi meditaatio ja omien ajatuksien, sekä tunteiden objektiivinen tarkkailu ikään kuin ulkopuolisen asemasta. Kun mieltä onnistuu kontrolloimaan ja rauhoittamaan sen ylimääräisestä, se muuttuu tehokkaammaksi ja luovemmaksi työkaluksi. (Tolle, 2016).

Olkoonkin kirjan perusajatus hyvä, tiivistin sen edeltävään kappaleeseen omasta mielestäni pääpiirteittäin kattavasti. Kirjan suomenkielinen vuonna 2016 ilmestynyt versio on kuitenkin 287 sivua luettuna ja kuunneltuna seitsemän tuntia ja 19 minuuttia. Sanoma on venytetty äärirajoilleen, syntyneet kolot survottuna täyteen paskapuhetta ja käärittynä hengelliseen lahjapaperiin ja tällaisenaan ojennettu lukijalle taikka kuuntelijalle. Teksti on täynnä ihmetystä herättäviä viittauksia energiakenttiin, mielen yläpuolelta tulevaan tietoisuuteen, jota ihmisen on mahdoton älyllisesti ymmärtää, mutta jonka voi kuitenkin saavuttaa ja voimaan, jonka kautta kaikella on yhteys kaikkeen, jopa kivillä ihmisiin ja toisinpäin. Sama voima tekee Tollen mukaan ihmisen minuudesta kuolemattoman, kunhan on tietoinen oman fyysisen muotonsa ylittävästä minuudesta. Näistä seikoista kirjan koko uskottavuus kärsii, eikä asiaa paranna se, että Tolle ei esitä väittämilleen minkäänlaista tieteellistä pohjaa tai lähteitä. Väittämät ja opetus yksinkertaisesti vain ovat totta, koska hän on henkinen opettaja, joka on itse päässyt täydelliseen tietoisuuden tilaan omien kärsimyksien ja askeettisen elämäntavan kautta.

Googlettamalla kirjan lukija arvosteluita on mielenkiintoista huomata, että arvostelut ovat lähes poikkeuksetta vastakohtia, joko ei yhtään tähteä tai viisi tähteä. Nolla tähteä antavat arvostelijat lyttäävät kirjan ja sen kirjoittajan täytenä humpuukina ja leimaavat Eckhart Tollen tyhjäntoimittajaksi, joka tienaa rahansa ihmisiä vedättämällä ja johdattamalla harhaan. Täydet pisteet antavat arvostelijat taas kehuvat vuolaasti, kuinka kirja on mullistanut heidän ajatusmaailmansa ja aiheuttanut huomattavaa parannusta elämänlaatuun. Itse en asetu kumpaankaan leiriin, mutta voitte varmaan arvata, kumpaa leiriä lähemmäksi asetun mielipiteeni kanssa. Pikaisella silmäyksellä näyttäisi siltä, että kehujia on enemmän kuin haukkujia. Jos siis todella on niin, että kirja on parantanut suuren lukijajoukon elämänlaatua, voiko se silloin olla huono? Onko yhdentekevää, vaikka teksti olisikin suurelta osin tyhjänjauhantaa?

Oma kuuntelu kokemukseni avarsi kyllä näkemystäni läsnäolosta ja sen tarpeellisuudesta, sekä antoi työkaluja sen saavuttamiseen ja olen mielestäni hyötynytkin näistä viimeisen vajaan puolen vuoden aikana, mutta neuvoisin aiheesta kiinnostuneet ohittamaan tämän teoksen. Ehkä he löytävät kirjan, jossa samat aiheet käsitellään vakuuttavasti, väittämille on tieteellistä pohjaa ja paskapuhe korvattu jollain hyödyllisemmällä. Itse aionkin perehtyä läsnäoloon lisää, kunhan saan sille ajan kairattua kalenteriin. Sillä välin käyn jakamassa mietteeni energiakentistä siirtolohkareitten kanssa.