Ortoreksia on syömishäiriö, jossa terveellisestä ruokavaliosta on tullut sairastavalle pakkomielle. Ruokavaliolla pyritään edistämään terveyttä, laihduttamaan tai esimerkiksi helpottamaan jonkin kroonisen sairauden oireita. Hyvänä alkanut ajatus voi johtaa kuitenkin ruuan suhteettomaan rajoittamiseen (Santala 2007, 31) ja se edelleen aliravitsemus- ja puutostiloihin. (Kinnunen 2015, 15). Ortoreksia lasketaan osaksi epätyypillisiä laihuushäiriöitä, vaikkei sillä olekaan virallista diagnoosia (Suorsa & Tolonen 2016.) Ortoreksia jää usein muiden syömishäiriöiden varjoon, vaikka koen sen olevan tärkeä aihe nostettavaksi pöydälle varsinkin yhteiskunnassamme, jossa terveellisiä elämäntapoja ja fitnestä ihannoidaan vuosi vuodelta enemmän.

Ortoreksiassa sairastunut henkilö syö, kuten on itse järkeillyt terveellisimmäksi. Sairauden taustalla voi olla muun muassa aikaisempi ruokavalio, jolla on hoidettu esimerkiksi allergiaa. Myönteiset tapahtumat kehossa ruokavaliomuutoksen myötä voivat johtaa ajatusmallin vääristymään ja edelleen pakonomaiseen ruokavalion yksipuolistamiseen. (Kinnunen 2015, 29.) Ortoreksia kulkee usein myös anoreksian kanssa käsi kädessä. Joko epätyypillinen syömishäiriö edeltää anoreksiaa, tai sitten anoreksiasta paraneminen tapahtuu ortorektisen vaiheen kautta. (Lahti 2019.)

Ortoreksiasta väitellään paljon. Osa pitää sitä vain äärimmäisen terveellisenä ruokavaliona, vaikkei terveellinen ruokavalio itsessään ole missään tapauksessa sairaus. Heti kun siihen liittyy pakkomielteisiä ajatuksia, aletaan liikkumaan harmaalla alueella. Jollekin ruuan säilytys muovirasioissa voi olla sula mahdottomuus, sillä hän ajattelee rasioista irtoavan myrkyllisiä kemikaaleja ruokaan. Sairastunut voi jättää tiettyjä kasviksia pois ruokavaliostaan niiden viljelyssä käytettyjen torjunta-aineiden takia tai karttaa maitotuotteita geenimanipulaation vuoksi. Pitkään jatkunut rajoittunut ruokavalio johtaa vaikutuksiin, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin anoreksiassa. Liitännäissairauksia ovat muun muassa osteoporoosin esiaste, anemia sekä elimistön nesteiden liiallinen happamuus. (Kinnunen 2015, 15-16.)

Ortoreksialla ja pakko-oirehäiriöllä on myös paljon samanlaisia piirteitä, joten monet pitävätkin syömishäiriötä osana pakko-oirehäiriötä. Syömishäiriöinen ei mahda mitään ruokaan ja terveyteen liittyville tunkeileville ajatuksille (Kinnunen 2015, 17). Sairastuneen voi olla pakko pureskella suullinen ensin 50 kertaa ennen nielaisemista, jotta ruuansulatus vilkastuisi riittävästi (Suvanto & Tanninen 2015, 20). Elämän pyöriminen ruuan ympärillä, ajankäyttö täysin oikeanlaisen ruuan etsimiseen ja tilanteiden karttaminen, joissa omasta ruokavaliosta joutuisi poiketa, vaikuttavat väistämättä myös sosiaalisiin suhteisiin (Suorsa & Tolonen 2016, 16).

Ortoreksia, kuten muutkin syömishäiriöt, on hoidettavissa. Ensisijaisen tärkeää sairaudesta paranemisessa on henkinen tuki, mitä saa esimerkiksi perheeltä ja muilta läheisiltä. Hyvin tärkeä rooli on myös moniammatillisella työryhmällä, joihin yleensä kuuluvat psykiatri, psykoterapeutti sekä ravitsemusterapeutti. (Kinnunen, 2015.) Myös kuitenkin fysioterapeutilla on paljon annettavaa ortoreksiaan sairastuneen kuntoutuksessa. Psykofyysisessä fysioterapiassa vaikutetaan asiakkaan kehonkuvaan, -tuntemukseen sekä rentoutumiskykyyn, eli siihen kuinka asiakas tuntee oman kehonsa. (Maljanen & Jaakkola 2018-2019.)

Syömishäiriöt oireilevat psykofyysisellä tasolla itsensä tai ruuan kontrolloimisena, negatiivisena asennoitumisena itseen, suorituskeskeisyydellä sekä täydellisyyden tavoittelulla. Fysioterapialla pyritäänkin vaikuttamaan juuri näihin seikkoihin. Asiakkaan kanssa työskennellään yhdessä kohti myönteisempää ja sallivampaa kehonkuvaa, rentoutumista sekä tietoisen läsnäolon kokemuksia. Psykofyysisen fysioterapian toteutuksessa on tärkeää saada kuntoutuja tietoiseksi niin sairauteen liittyvistä ongelmista kuin omista ajattelumalleistakin. Hyväksyvä ja lempeä ote, läsnäolo sekä rauhallisuus ovat fysioterapian ydin. Asiakas pitää saada tuntemaan olonsa turvalliseksi omassa kehossaan. Fysioterapeutin vastuulla on myös auttaa kuntoutujaa ymmärtämään psykoedukaation, eli koulutuksellisen terapian kautta, että sairaus on täysin erillinen tekijä minuudesta. (Maljanen & Jaakkola 2018-2019.)

Fysioterapeutin roolia ei siis tule unohtaa syömishäiriöstä kärsivän kuntoutustyössä, kuten ei ortoreksiaakaan tyypillisten syömishäiriöiden ohella. Ymmärrystä fysioterapian merkityksellisyydestä syömishäiriöisten kuntoutuskentällä tarvitaan lisää. Ensi syksyllä vietän viisi viikkoa syömishäiriöyhdistyksessä työharjoittelun merkeissä. Toivon pääseväni mukaan moniammatilliseen kuntoutusprosessiin ja oppivani paljon uutta psykofyysisen fysioterapian merkityksestä juurikin syömishäiröasiakkaiden kanssa.

Kinnunen, J. 2015. Sairaalloisen terveellistä. Oppimateriaalia ortoreksista. Hoitotyön koulutusohjelma. Tampereen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Lahti, U.-L. 2019. Syömishäiriödiagnoosit osa 4: epätyypillinen syömishäiriö. Luettu: 2.3.2020. https://syomishairioliitto.fi/blogi/syomishairiodiagnoosit-osa-4-epatyypillinen-syomishairio

Maljanen, M. & Jaakkola, R. 2018-2019. Syömishäiriöistä. Lasten ja nuorten fysioterapia -kurssi 8/2019-12/2019. Fysioterapian koulutusohjelma. Tampereen ammattikorkeakoulu.

Santala, E. 2007. Sairaan terveellistä. Nuorten käsityksiä ja kokemuksia ortoreksiasta. Kasvatustieteet. Helsingin yliopisto. Pro Gradu -tutkielma.

Suorsa, P. & Tolonen, N. 2016. Ortoreksian riskitekijät ja tunnistaminen. Hoitotyön tutkinto-ohjelma. Oulun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Suvanto, M. & Tanninen, M. 2015. Ortoreksia. Oppitunti syömishäiriöistä yläkoulun 9. -luokkalaisille. Hoitotyön koulutusohjelma. Karelia-ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.