Henkka Hyppösen kirja ”Pelon hinta” käsittelee pelkoa ja sitä, miten pelkohirviön voi kukistaa ja kääntää omaksi eduksi. Kirjassa on kuvattu hyviä tosielämän esimerkkejä siitä, miten pelon kanssa voi oppia toimimaan niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin.

Ensin se nauratti, pian sen jälkeen ei enää edes hymyilyttänyt. Hymyillä kuitenkin täytyi koska tilanne oli ”hauska”, kaikkien muiden mielestä paitsi minun. Tajusin tilanteen olevan totta ja pian edessäni. Äänet ympärillä vaimenivat, tunsin jokaisen sydämen lyönnin rintakehässäni. Sykkeen ja verenpaineen nousu oli käsin kosketeltava. Suuta alkoi kuivaa. Kädet olivat kylmän hikiset ja päässäni ei liikkunut mitään, vaikka kuinka yritin.

Tältä minusta tuntui lukion viimeisenä vuonna, kun lukion kakkosluokkalaiset järjestivät meille abiturienteille perinteiset potkiaiset, joita sai olla lukiolaisten lisäksi seuraamassa myös yläasteen oppilaat. Potkiaisgaalassa kakkosluokkalaiset palkitsivat meitä abeja erilaisin palkinnoin ja minut oli äänestetty luokkamme vitsiniekaksi. Tehtäväkseni tuli mikäs muukaan kuin mennä kertomaan vitsi liikuntasalin lavalle koko porukan eteen. Fiilis oli melko jäätävä.

Selvisin tilanteesta huonolla vitsillä, mutta tiesin itsekin ettei se ollut ihan nappisuoritus. Kehoni oli äkillisen stressireaktion vallassa. Stressihormonia adrenaliinia virtaa kehoon. Autonominen hermosto sai sydämen sykkeeni ja hengitystaajuuteni nousemaan, verenkierto kohdistui enemmän suurille lihaksille, joissa sitä tarvittiin, kun olin valmis taistelemaan tai pakenemaan henkeni edestä. Tuossa tilanteessa ei luonnollisestikaan voi karkuun juosta, joten taistelin. Näin myös Hyppönen kuvaili äkillisen stressireaktion välittömiä seurauksia.

Hyppönen kertoo kirjassaan, että yksi keino pelon voittamiseen on kääntää se innostukseksi. Pelko on normaalia ja konkreettista, mutta sen voi kääntää eduksi. Itse olen hyödyntänyt tätä urheilussa. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, kun salibandyturnaus on juuri alkamassa ja olen pukuhuoneessa valmistautumassa päivän koitokseen. Kävellessäni kentälle ja sijoittuessani maalitolppien väliin huomaan, että jännitykseen sekoittuu innostusta. Pelin alkamisen odottaminen on aina pahinta, mutta kun peli alkaa, jännitys loppuu. Mielestäni urheilun viehätys perustuukin hyvin pitkälti jännitykseen ja pieneen pelkoon; Kumpi voittaa? Pystynkö itse parhaaseen mahdolliseen suoritukseen maalilla?

Hyppönen puhuu kirjassa normaalista toiminnasta pelon kanssa. Normaalisti toimimme vain mukavuusalueella emmekä halua poistua sieltä. Ihmiset pyrkivät luomaan olosuhteet, josta pelot pysyvät poissa. Pelkoa ei voi sivuuttaa vaan se määrittää tekemisen tietyissä tilanteissa, mikä on täysin loogista. Ihminen välttelee taistele tai pakene –reaktiota luonnollisesti, sillä eihän kukaan halua paeta tai taistella henkensä edestä, tai ei ainakaan hirveän moni. Esimerkiksi muinaiset luolamiehet eivät varmastikaan tieten tahtoen lähteneet metsästämään pimeisiin luoliin, jos sieltä oli kuulunut petojen murinaa.

Pelko on kunnioitusta herättävä ilmiö joka voi saada liikkeelle tai lamauttaa. Pelko voi sopivina annoksina olla energiaa, liian suurina myrkkyä toiminnan kannalta. Hyppönen kertoo iän ja kokemuksen myötä pelkotilanteiden olevan hänelle enemmän testi ja oppimisen väline kuin hirviö, jota vastaan täytyy taistella. Itse olen hyödyntänyt näitä asioita koulumaailmassa, jossa joutuu päivittäin olemaan esillä ja hyppäämään uusiin tilanteisiin. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on juuri sitä, mitä olen ehkä tietoisesti vältellyt aiemmin. Nykyään osaan nähdä sen mahdollisuutena oppia itsestäni jotain uutta ja esimerkiksi oppia tunnistamaan omia heikkouksia tai vahvuuksia. Jos ei koskaan poistu omalta mukavuusalueelta, on uusien asioiden kokeminen paljon vaikeampaa.

Lähteet:

Hyppönen, H. 2014. Pelon hinta. Helsinki:Tammi.